Vihlova pakara ja pasmat muutenkin sekaisin

Olen tänään tarkastanut noin kuusi kertaa, ettei varmasti ole maanantai. Kalenterin mukaan on edelleen torstai, mutta tämä päivä on ollut kuin maanantaiden maanantaikappale. Taloyhtiössämme jo kuukauden päivät käynnissä ollut ikkunaremontti eteni tänään vihdoin asuntomme kohdalle (tai ainakin toivottavasti eteni, aamulla työmaalla ei näkynyt duunarin duunaria!). Tästä johtuen eilen illalla raivasimme jokaisen ikkunan eteen ohjeiden mukaiset 1,5 metriä työskentelytilaa, joka varsin runsain ikkunoin varustetussa asunnossamme tarkoitti käytännössä jokseenkin koko kämpän pakkaamista kasaan. Remontin takia jouduin heräämään 45 minuuttia normaalia aikaisemmin, siis toisin sanoen hävyttömän aikaisin (normaalisti herään klo 7:30, eikä minulla ole mitään motivaatiota herätä minuuttikaan aikaisemmin, aikaiset aamuherätykset nimittäin aiheuttavat minussa viimeistään iltapäivällä olon, jonka voisi helposti sekoittaa krapulaan).

Koska keittiömme oli muun kämpän ohella kasoina seinien vierillä, jouduimme syömään aamiaisen ulkona. Viikonloppuaamuisin ja matkoilla ulkoaamiainen on tietysti ihanaa luksusta, mutta normaaleina arkiaamuina ottaisin kyllä koska tahansa mieluummin oman, tavallisen aamiaiseni, johon kuuluu yleensä viipale leipää, puoli purkkia rahkaa ja marjoja (tai vaihtoehtoisesti rahka- tai vihersmoothie), sekä mukillinen kahvia, jota ennen ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa. Hesari kainalossa pakenimme Flemarin Galleria Keitaaseen, joka tarjoaa varsin pätevää aamiaissettiä. Pätevää, mutta runsasta. Ja leipäbuffetin. Virhe, varsin maltilliseen aamiaiseen tottuneena söin ihan liikaa, eikä kahvikaan ollut tarpeeksi vahvaa. Puolinukuksissa ja maha killillään ajelin sporalla (fillari on huollossa) keskustaan raahaten salikamoja ja kasaa gradukirjallisuutta mukanani (kotiin kun ei remontin takia ole menemistä ennen kuutta). Menin sulattelemaan aamiaista toisen kahvimukillisen ääreen. Runsaan tunnin kuluttua aamiaisesta kyllästyin ja painelin salille.

Olo oli edelleen ähkyisä, joten ajelin hyvät tovit crosstrainerilla ja kuntopyörällä ennen kuin uskaltauduin nostelemaan painoja. Ajattelin tällä kertaa tehdä koko kropan kerralla, koska loppuviikosta en enää salille ehdi, ja säntäsin kyykkyräkille vääntämään etukyykkyjä (kammottavan vaikeaa, mutta siksipä minä sitä nyt harjoittelenkin). Kolmannen sarjan puolivälissä – kelatkaa tätä! – vasemmassa pakarassa alkoi vihloa ilkeästi. Kyseinen ruumiinosa oli vihoitellut hiukan jo edellisenä iltana, mutta silloin kuittasin asian puutumisena, kun olin nauttinut iltapalan lattialla mahdollisimman epäergonomisesti röhnöttäen. Tein sarjan loppuun ja totesin, että jalkojen ja perseosaston kurittaminen taitaisi olla paras jättää sikseen. Päätin kuitenkin muuten tehdä treenin loppuun normaalisti, ja kaikki menikin ihan hyvin, mitä nyt kävelin hiukan oudosti, kun yritin varoa ahteria. Lopussa yritin varovasti venytellä sitä, ilman mainittavaa vaikutusta vihlomisoireisiin. Mistähän ihmeestä tämä nyt on oire? Pitääkö minun ihan oikeasti googlata vihlova perse? Toivottavasti vihlonta menee ohi viikonlopun levolla, olin juuri alkanut havaita jotain minimaalista kehitystä takaosastossa!

Ja siltä kyllä tuntuukin. Nyt jo.

Kaiken päälle olin unohtanut pakata salikassiin hoitoaineen ja deorantin. Että jos näette jossain keskustakampuksen tienoilla tyypin, joka linkkaa eteenpäin krapulaisen näköisenä, tukka takussa ja kevyesti hienhajuisena kauheata tavarakasaa raahaten, se on varmaan joku muu.

Jotain positiivistakin kuuluu kyllä: Illalla ajelen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni yöjunan makuuvaunussa. Menen viikonlopuksi Kemiin (!) kyläilemään ystävien luona. En ole vuosiin käynyt niin pohjoisessa. Jos minusta ei ensi viikolla kuulu, jääkarhut ovat varmaan syöneet minut.

Kuvat kähvelletty täältä. Hehee!