Hullu puutarhuri palaa blogimaailmaan

Ohhoh millainen bloggaustauko tästä tulikaan. Syytän taas vanhaa tuttua syyllistä, niinkutsuttua elämääni. Uudet työkuviot, kirjasyksyn ruuhka vanhoissa työkuvioissa ja kaikenlainen työnulkoinen elämä vievät tehokkaasti kaiken liikenevän ajan. Sitten ostin mm. uuden puhelimen, enkä jaksanut siirtää kuvia vanhalta puhelimelta tietokoneelle, jonka takia en sitten tietystikään voinut kirjoittaa postauksia, kun niihin suunnittelemani kuvat olivatkin siellä puhelimessa. Onhan näitä, selityksiä.

Treenaamisen, reissailun, työ- ja graduhommien lisäksi ehdin kesän aikana harjoittaa myös pienimuotoista viljelytointa. Yliopistolla järjestettiin tänä vuonna toista kertaa kampusviljelyprojekti: kahteen keskustakampuksen kohteeseen ja Viikin kampukselle saatiin viljelysäkkejä/laatikoita, multaa, kompostia ja siemeniä. Pientä maksua vastaan nopeimmat saivat varata itselleen oman säkin tai puolikkaan sellaisesta. Lisäksi innokkaiden urbaanien tarhureiden tuli osallistua perustamistalkoisiin, joissa mm. täytettiin kaikki säkit mullalla ja kompostilla.

Alkutilanne: vasemmalla chili, keskellä minttu, laidassa
tuhoeläinten karkoitukseen samettikukkia.

Huomasin projektin jo viime kesänä, mutta silloin en ollut Suomessa kuin vasta loppukesästä, joten en päässyt mukaan. Tänä vuonna olin kuitenkin kärppänä varaamassa itselleni lootaa, sillä ajatus itse Kruununhaassa kasvatetuista salaateista sun muista oli aivan liian kutkuttava, että sen olisi voinut jättää käyttämättä.

Kesän siis urbaanina puutarhurina viljelin omaa säkkiäni valtiotieteellisen tiedekunnan kulmilla. Viljelykausi päättyi viime tiistaina, jolloin säkkien piti olla tyhjät. Millainen oli siis tulos kesästäni puutarhurina?

Seuraava vaihe: paksoi, pinaatti ja retiisit
jo suorastaan rehottavat!

Todettakoon, että toisin kuin äitini, en ole kaksinenkaan viherpeukalo. Äitini isolla viljelypalstalla olen kuitenkin päässyt upottamaan käpäläni multaan, ja minulla oli jonkunlainen käsitys hyötykasviviljelyn perusteista. Näillä eväin päätin keskittyä viljelmissäni enimmäkseen yrtteihin ja lehtivihanneksiin. Kylvin säkkiini pinaattia, mangoldia, paksoita, retiisejä ja lehtipersiljaa. Taimina hankin vielä chilipaprikan, kesäkurpitsan ja vihermintun sekä myöhemmin kesällä lamopinaatin.

Heinäkuussa säkki alkoi jo täyttyä.

Lopputuloksesta on todettava, että viljelyprojekti oli puutarhurin kokemattomuus, kesän holtittomasti vaihtelevat säät ja ajoittaiset unohdukset huomioonottaen aivan suksee. Alkukesähän oli kalsa, ajoittain suorastaan hyytävä, ja silloin tuntuikin, että kaikki kasvoi kovin hitaasti jos lainkaan. Epäilin onnistumistani tässä vaiheessa melko lailla, mutta onnekseni olin väärässä.

Muut kasvit ottivat kyllä heinäkuun helteiden aikaan kiinni sen, mitä kesäkuussa menettivät, mutta chili ei koko loppukesän aikana ihan ehtinyt kypsyttää satoaan (tulos: minulla on nyt ihan hitosti vihreää chiliä). Palstalla vallitsi mukavan toverillinen henki ja hellekauden aikaan kaikki kastelivat omien säkkiensä ohella myös toisten janoisia kasveja, näin ollen minunkaan viljelykseni eivät juuri kärsineet helteistä, vaikka niiden aikaan ajoittui myös pari reissua pois kaupungista.

Aika hieno oli myös viljelijätoverin
jättikurpitsa.

Satoisimmaksi kasviksi taisi osoittautua pinaatti, jonka satoa korjasin useampaan otteeseen, ja vielä ihan kauden huipuksi kannoin kotiin muovikassillisen pinaattia viime viikolla. Kesäkurpitsa kasvatti enemmän kukkia kuin kurpitsoja, mutta kyllä niitäkin tuli lopulta riittävästi, etenkin kun yksi niistä oli mennyt lehden alle lymyilemään ja kasvoi salavihkaa n. pienen lapsen kokoiseksi. Alkukesän tuotteiksi jäivät paksoi ja retiisit, mutta näistä ensinmainittu alkoi sittemmin kukkia ja jälkimmäisen tilan veivät kasvava kurpitsa ja chili, joten en kylvänyt enää toista retiisierää.

Yhtä kaikki näin urbaanille ihmiselle varsin hauska tunne onnistua kasvattamaan itse itselleen ruokaa. Siis siitäkin huolimatta, että jos talven ruokahuoltoni olisi omien viljelijänkykyjeni varassa, nälkäkuolema koittaisi ehkä viikossa. Hauska kuitenkin, että pakastimesta löytyy nyt pinaattia, chiliä ja mangoldia, maustekaapista kuivattua minttua, kaikki omin pikku kätösin kasvatettua.

Lopussa pinaatti tuli jo yli äyräiden.

Nyt toivonkin kovasti, että saan ensi kesäksikin jostain viljelylaatikon tai palstan nurkan: haluaisin kokeilla kasvattaa ainakin rucolaa, jotain kaaleja, ehkä kirsikkatomaatteja ja jotakin toista chilisorttiakin.

Ai niin. Ihan tähän liittymättä: olen uuden puhelimen myötä myös Instagramissa. Kehitys kehittyy!

Kirja-arviohommia, Matt Stone: Diet Recovery 2

Hankin tässä tovi sitten Amazonilta Kindle paperwhiten. Ihka ensimmäinen laitteella lukemani kirja oli yhdysvaltalaisen Matt Stonen opus Diet Recovery 2: Restoring Mind and Metabolism from Dieting, Weight Loss, Exercise and Healthy Food. Tulin hankkineeksi teoksen, kun joku Facebookissa huikkasi, että teos oli  parin viikon ajan saatavilla Kindle-versiona ilmaiseksi. Vaikka terveys-, ravinto- ja ruoka-asiat kiinnostavat minua, en ole oikeastaan aiemmin tarttunut aihetta käsitteleviin kirjoihin (keittokirjoja ja vastaavia lukuunottamatta). Tai on minulla joku äidiltä perimäni kirja elävästä ravinnosta (joka nykyään taidetaan paremmin tuntea raakaruokana), ja olen toki selaillut moniakin eri teoksia aihepiiristä. Yleistunnelmana minulla on kuitenkin ollut, että en halua "valita puolta". Tuntuu, että ruokavaliohifistely lähtee monilla vähän käsistä, oli kyseessä sitten paleo, karppaus, veganismi (okei, eettiset syyt ostan vähän paremmin kuin muut, joten vegaanit saavat anteeksi), raakaruokailu tai mikä tahansa valio tai dieetti. Ymmärrän toki, että jos jokin ruoka-aine aiheuttaa selkeästi (esim. allergisia) oireita, kannattaa sitä välttää, mutta kieltämättä hieman kyseenalaistan perusterveen ihmisen halun karsia ruokavaliostaan sitä sun tätä "myrkyllistä". Enkä nyt tarkoita, että kaikkien pitäisi syödä ihan mitä sattuu, mutta liiallinen hysteerisyys ja pipon kireys tässäkin asiassa tehnee enemmän hallaa kuin hyötyä.

Matt Stone tosin on tässäkin asiassa minua äärimmäisemmällä linjalla. Teoksen pääargumentti on se, että ihmisten (esimerkkien ja kohderyhmän perusteella eritoten hyvin toimeentulevien yhdysvaltalaisten) jatkuva dieettaaminen, pakonomainen kalorien (tai hiilihydraattien/rasvan/mitä milloinkin) rajoittaminen, kiellettyjen ruoka-aineiden listaaminen ja muotiruokavalioiden äärimmäisen tarkka noudattaminen ovat pohjimmiltaan haitaksi kuin hyödyksi (siis counterproductive) ja jopa terveydelle vahingollista. Stonen mukaan jatkuva dieettaminen on varma konsti sanoa näkemiin terveelle aineenvaihdunnalle, ja sitä myöten terveelle ruoansulatukselle, kehon optimaaliselle lämpötilalle, sukupuolivietille ja monille muillekin terveyden merkeille. Kaiken päätteeksi harva edes onnistuu laihtumaan jatkuvilla dieeteillä (ja itseasiassa ne, jotka onnistuvat, aiheuttavat samalla suurinta harmia elimistölleen). Mielipuolista touhua siis.

Stonen mukaan ihmisen tulisikin ennen kaikkea tavoitella tervettä aineenvaihduntaa, ja tämän saavuttamiseksi "korjausvaiheessa" syödä ylenmäärin, myös ns. perinteisesti epäterveelliseksi katsottuja ruokia. Näin elimistö alkaa korjata itseään nääntymystilasta, johon innokas dieettaaja on sen ajanut, ja pitkällä tähtäimellä alkaa toimia optimaalisesti, polttaa huomattavasti suurempia kalorimääriä, pitää ihmisen energiatason ja ruumiinlämmön korkealla ja myös alkaa hyödyntää ongelmitta ravinnokseen ruoka-aineita, joita ei ole aiemmin pystynyt sulattamaan. "Re-feedingin" lisäksi Stone korostaa riittävän levon, liikunnan ja stressittömyyden merkitystä terveelle aineenvaihdunnalle.

Kuva täältä. 

Makes sense. Diet Recovery 2 -kirjassa listataan terveen aineenvaihdunnan merkkejä: korkea(hko) ruumiinlämpö, lämpimät kädet ja jalat, toimiva ruoansulatus, väsymättömyys, hyvä lihaskestävyys, korkea hemoglobiinipitoisuus, hyvä vastustuskyky, nopea toipuminen ja palautuminen (rasituksesta, sairauksista), pehmeä iho, terve sukupuolinen kiinnostus, hedelmällisyys, vahvat hampaat, säännöllinen kuukautiskierto, nopea hiustenkasvu, tasainen verensokeri ja hyvä nälänsieto.

Vastaavasti nälkiinnyttämisen/jatkuvan laihduttamisen seurauksiksi Stone luettelee mm. matalan ruumiinlämmön, ummetuksen ja muut ruoansulatusongelmat, heikon vastustuskyvyn, nopean uupumisen, uniongelmat, seksuaalisen halun katoamisen tai vähenemisen, kuivan ihon, kylmät kädet ja jalat sekä epäsäännöllisen tai kokonaan katkenneen kuukautiskierron.

food

Konkreettisen "re-feeding"-vinkkien lisäksi Stone pyrkii jossain määrin analysoimaan sitä, miksi terveysgurut ja hittidieetitit uppoavat kansaan, millaisia pitkän tähtäimen terveysvaikutuksia jatkuvalla diettaamisella on ja millä keinoin "dieettikoukusta" voi parantua. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoista luettavaa.

Noin yleisluontoisesti pidin Stonen kirjasta ja näkemyksistä kovasti. Mitä ennemmän olen tutustunut erilaisiin ruokavalioihin ja ennen kaikkea niihin hurahtaneisiin yksilöihin, sitä päättömämmiltä ne minusta tuntuvat. Toki tässäkin on aste-eroja, ja minusta on ihan fiksua syödä puhdasta ja ravinteikasta ruokaa sellaisissa määrin, että ei ole nälkäinen, energiaa riittää fyysisiin aktiviteetteihin ja muutenkin on hyvä boogie. Sen sijaan esimerkiksi monin paikoin CF-piireissä ilmenevä kovin tiukaksi vedetty paleo-ruokavalio, johon pahimmassa tapauksessa on sekoitettu niin ihmeellisiä salaliittoteorioita, hiilihydraattikammoa kuin pitkiä luetteloita "kielletyistä" ruoka-aineista, kieltämättä vähän ihmetyttää. Etenkin, kun näyttää siltä, että harvassa ovat ne, jotka kyseisestä tyylistä ovatn terveyden graalin maljan löytäneet.

food

Puhdasta ja ravintorikasta ruokaa Stonekin suosittelee, joskin ennen kaikkea vasta sitten, kun aineenvaihdunta on hereillä, kun taas "re-feeding"-vaiheeseen hän suosittelee ihan mitä tahansa tekee mieli, mutta ennen kaikkea kaikkea sokeri- ja tärkkelyspitoista. Tämä ajatus minua kieltämättä hieman tökki, ehkä osittain siksi, että liiallisen dieettaamisen lisäksi ehkä vielä merkittävämpi osa väestöstä pilaa terveyttään vetämällä mielin määrin roskaruokaa. Tavallaan ajatus siitä, että elimistön vakuuttaminen puutteen päättymisestä roisilla ruokatulvalla on ihan järkeenkäypä, tavallaan olen ihan iloinen siitä, etten ole onnistunut sekoittamaan elimistöäni niin, että moiseen olisi tarvetta.

more food

Niin, tosiaan, miten minun sitten tässä mallissa käy. Stonen listaamia toimivan aineenvaihdunnan tunnusmerkkejä lukiessani olin oikeastaan positiivisesti yllättynyt siitä, että vaikka yksityiskohdat toki aina paikoin heittävät, kokonaisuus tuntuu olevan suhteellisen hyvin hanskassa. Yritän syödä paljon ja monipuolisesti, enimmäkseen puhdasta, itsetehtyä ruokaa (tosin lounaan syön työn takia melkein joka päivä yliopiston henkilökuntaruokalassa, jossa valikoima ei aina mieltä ylennä). Minulla ei ole useimpia Stonen heikkoon aineenvaihduntaan liittämiä vaivoja, ja itseasiassa monet niistäkin, joista olen aiemmin kärsinyt, tuntuvat kadonneen. Minulla on atooppisuuteen taipuvainen iho, ja ennen tuntui, että kesät talvet sain olla sitä aina rasvaamassa. Käytän nytkin peruskosteusvoidetta suihkun jälkeen, mutta jos joskus en sitä laita, ihoa ei juurikaan kiristä tai hilseilytä. Kuukautiskiertoni on säännöllistynyt (tämän varmaan halusittekin minusta tietää), en nykyään palele läheskään niin paljon kuin ennen ja elimistö tuntuu ylipäänsä rullaavan jokseenkin niinkuin pitää. Nukun pääasiassa hyvin, treeni kulkee hyvin ja vaikka töissä on esim. juuri nyt todella stressaavaa, ei sekään kaada kuppia. Painan todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin elämässäni, mutta nostan myös suurempia painoja, juoksen nopeammin ja yleisesti ottaen voin paremmin. Ja minähän en oikeastaan ole edes koskaan laihduttanut saati saanut elimistöäni sekaisin dieettikuvioilla, joten sen puoleenkaan en oikeastaan tarvinnut recoveryä. Kiinnostava kirja joka tapauksessa!

Yhtä kaikki, jos tuntuu siltä, että ruoan kelaaminen ja erilaiset ruokaan liittyvät rajoitukset hajoittavat päätä, elimistöllä ei ole hyvä boogie, eikä oikein mitään saisi nykyään syödä, kannattanee Stonen teos lukaista (tosin se on huomioitava, että eettiseen syömiseen hän tässä kirjassa kantaa: pieni miinus, mutta ymmärtääkseni aiheen tätäkin puolta Stone käsittelee joissain muissa teoksissaan).

Resepti viikonvaihteeksi: kesäkurpitsa-suklaabrowniet (luolasta)

Eilen illalla pistin vaihteeksi kokeellisen leipomon pystyyn ja luovasti soveltelin tuoreimmassa Oliviassa ollutta kesäkurpitsa-brownieohjetta. Päätin viedä brownieita viimeisen treenikertani kunniaksi salille ja vaikka en itse olekaan mikään sataprosenttinen luolanainen, crossfit-harrastajista löytyy kokemukseni mukaan enemmän tai vähemmän paleoruokavaliota noudattavia tyyppejä, joten totesin parhaaksi laatia jotain kaikille sopivaa. Lisäksi paleokokkailu ja -kokeilu minusta on erinomaisen hauskaa. Varsinainen win-win-tilanne siis. Lisäksi sain upotettua tähän yhden kesäkurpitsan, joita äitini kasvimaa syytää huimaavalla tahdilla. Perinteisestä, vehnäjauhoja, voita ja sokeria hyödyntäneestä reseptistä kehkehtyi tassuissani seuraavanlainen ohje:

Kesäkurpitsa-suklaabrowniet

1 raastettu kesäkurpitsa (n. 5 dl raastetta tai 350 g kurpitsa)
peukalonpääkokoinen pala raastettua inkivääriä
120 g kookosöljyä
120 g tummaa suklaata
3 kananmunaa
3 rkl hunajaa
3,5 dl jauhoa (esim. manteli- ja kookosjauhoa)
2 dl pähkinöitä rouheena (minulla hassel- ja saksanpähkinöitä sekä manteleita)
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia

Sitten sotketaan kasapäin kulhoja ja muita astioita. Raasta kesäkurpitsa ja inkivääri yhteen kulhoon. Toisessa sekoita jauhot (minulla 2,5 dl mantelijauhoa ja 1 dl kookosjauhoa), pähkinärouhe, leivinjauhe ja kaneli. Kolmannessa kulhossa vatkaa kananmunat ja hunaja, ja kattilassa sulata kookosöljy ja suklaa (minulla oli 81% tummaa suklaata).

Sitten yhdistellään: sekoita jauhoseos kananmunaseokseen, ja sitten sekoita mukaan suklaa-öljysekoitus sekä kesäkurpitsaraaste. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun, n. 20x30 cm leveään vuokaan ja paista 200 asteessa 25–30 minuuttia, tai kunnes pinta on kiinteä (sisältä taikina saa jäädäkin hieman tahmeaksi).

Anna leipomuksen jäähtyä ja halutessasi kuorruta suklaalla. Minä halusin kovettuvan kuorrutteen, joka pitäisi potentiaalisesti murentuvaa leivonnaista koossa, joten iskin taas kattilaan 100 g tummaa suklaata ja pari ruokalusikallista kookosöljyä sekä nokareellisen inkivääriraastetta ja kanelia ja levittelin sen kakun päälle ja vein ulos jäähtymään. Halutessaan pehmeän kuorrutteen voisi laatia vaikkapa avokadopohjaisen heinäkuisen raakabrownien kuorrutuksen ohjeella taikka kehitellä cashewpähkinöistä, hunajasta, kookosöljystä ja kaakaosta kuorrutteen. Ja jos nyt haluaa paleobisneksissä oikein varman päälle pelata, kaupan sokeripitoisen tumman suklaan voinee hyvin korvata raaka-kaakaojauheella (silloin heittäisin mukaan enemmän kookosöljyä, ehkä myös raakakaakaovoita ja kaakaonibsejä). Nyt mentiin näin.

Varsin kelpo kaakku tuli, vaikka itse sanonkin. Suurimman osan kiikutin treenitovereille ja koutseille (mahtavaa porukkaa, voin lämpimästi suositella CrossFit Lappeenrantaa) mutta toki muutaman palan tallensin itseänikin varten jääkaappiin. Päivän treenien maastaveto-jamin ja wodin wall ball + juoksu -kauheuden jälkeen pieni leivonnainen varmasti edistää palautumista. Ainakin henkistä sellaista.

Alkuviikosta pakkaan taas nyssäkkäni ja palaan Helsinkiin. Edessä on taas kaikenlaista jännää, uusia kuvioita, yksi edelleen keskeneräinen gradu (mutta paljon vähemmän keskeneräinen kuin pari kuukautta sitten!), muutto ja uusi salikin olisi etsittävä. Tällä hetkellä suunnitelmissani on liittyä CrossFit Herttoniemen joukkoon, mutta täytyy nyt ihmetellä minne tie vie. Ihan ensimmäiseksi taidan kuitenkin pitää ensi viikolla kevyen viikon eli käydä lähinnä kevyesti juoksemassa ja uimassa. Jos nyt maltan!

Lähes täydelliset mustikkamuffinit (paleo)

Joskus keittiössä kannattaa vaan pistää soveltaen eikä vilkaistakaan mitään ohjetta. Tai no, ruokaahan minä laitan lähes aina tuolla metodilla, mutta tällä kertaa päädyin myös leipomishommiin. Jääkaapissa oli pari litraa vastapoimittuja mustikoita, joista huvitti leipoa jotain. Mustikkamuffini nyt on aina varsin nopeatekoinen leipomus, ja kun kaapista löytyi kananmunia, melkein ylikypsä banaani ja paria erilaista jauhoa, olin valmis pistämään koekeittiön pystyyn. Nyt yritän muistella, mitä sinne oikein meni, niin tarvittaessa voin tehdä näitä toistekin. Jaan samalla ohjeen teillekin.

1 kypsä banaani
2 isoa kananmunaa
4 rkl mantelijauhoa
2 rkl kookosjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 rkl sulaa voita (tai kookosöljyä tms)
n. 1 rkl juoksevaa hunajaa
muutama dl tuoreita mustikoita (tai miksei jotain muitakin marjoja)

Ensin hankalin osuus: erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset (temppu, jonka olen vasta viime aikoina oppinut tekemään kunnolla) kahteen eri kulhoon. Muussaa banaani sauvasekoittimella ja vastaavalla keltuaisten kanssa, sekoittele keltuais-banaani-mössöön jauhot, leivinjauhe, kardemumma (ei pakollinen, mutta tykkään kardemumman mausta ihan hullun paljon), voisula ja loraus hunajaa (kaadoin suoraan purkista, mutta sitä meni maksimissaan ruokalusikallinen). Sekoita mustikat varovasti sekaan.

Toisessa kulhossa vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele valkuaisvaahto toiseen taikinaan. Jaa taikina muffinivuokiin tai -muotteihin. Minulla taikinaa riitti yhteentoista silikoniseen pikkuvuokaan. Paista n. 180 asteessa 15–20 minuuttia.

Aiemmista paleomuffinikokeiluistani poiketen näistä tuli miellyttävän meheviä ja kuohkeita. Lisäksi kypsä banaani ja marjat toivat sen verran makeutta, että hunajan lisääminen saattoi olla jopa liioittelua. Söin (melkein) heti neljä muffinia. Omnomnom.

Paleolätty, iltojeni pelastus

Otsikossa on ehkä lievää liioittelua. Mutta vain lievää, sillä suunnittelen tässä juuri tekeväni jo toisen kerran viikon sisään paleolettuja. Olen kehittänyt, tai vähintäänkin kehittämäisilläni, niihin vakavan himon. Asiaa ei varsinaisesti auta se, että majailen äitini runsaiden pakastemarjavarantojen äärellä ja kulutan päivittäin monta hetkeä miettien, missä kaikkialla voisin niitä hyödyntää (minulla on nimittäin päällä kehotus syödä pakastinta tyhjäksi, sillä uusi satokausi on juuri alkamaisillaan). Olen todennut, että esimerkiksi juuri näiden lettujen kylkeen mustikat sopivat mitä parhaimmin.

Ohjeen lähtökohtana oli banaani-kananmunalettu, mutta halusin vähän viritellä koostumusta pannukakkumaisempaan suuntaan. Edellisen version taikinaan tuli

1 kypsä banaani
2 kananmunaa
tilkka kauramaitoa
vajaa dl mantelijauhoa
ripaus vaniljaa
ripaus kardemummaa

Ensin banaani ja munat sauvasekoittimella sekaisin, sitten muut aineet hämmentäen sekaan. Paistoin valurautaisella pikkulettupannulla keskilämmöllä. Voissa. Oi nam.

Koska tällä hetkellä kaapissa on avattuna kookosmaitopurkki, ajattelin tänään testata kookoksista lättyversiota, siis korvata kauramaidon kookosmaidolla ja mantelijauhon kookosjauholla.

Summa summarum: luolan koekeittiössä pyyhkii toistaikseksi hyvin ja paleoksi luettavan murkinan osuus ruokavaliosta on tasaisessa kasvussa etenkin nyt, kun olen häipynyt Espanjasta, jossa potaatin ja leivän välttäminen on melkoinen taitolaji (jota en kyllä liiemmälti yrittänytkään).

Resepti viikonvaihteeksi: raw brownie

Päätin hypätä raakaruoka-bandwagoniin tässä pari päivää sitten selailtuani ilmeisesti hiukan liikaa internetin täyttäviä raakaruoka-terveusfriikki-paleo-yms-blogeja. No ei vaan, vakavasti ottaen olin kyllä jo tovin haaveillut erilaisista raakaleipomuksista, ja kun nyt Suomeen palattuani pääsin viimein samaan keittiöön blenderini kanssa, tajusin hetkeni koittaneen. Usein raakaleivonnaisohjeissa tosin törmää raaka-aineisiin, joita ei ihan joka lähi-Alepasta löydy (lucuma, toco, psyllium, chia jne.), joten päätin aloittaa raakaleipuriurani My New Roots -blogin  browniesta (jonka myös ihana Eeva esitteli blogissaan), jonka raaka-ainelista on lyhyt ja löytyi allekirjoittaneenkin kaapista. Tein brownielle vielä kuorrutteenkin Eevan ohjetta mukaillen.

Raakabrowniehin laitoin:

n. 2,5 dl saksanpähkinöitä

n. 3 dl hyviä taateleita pilkottuna

n. 1 dl raakakaakaojauhetta 

pari rkl pellanvansiemeniä

ripaus merisuolaa

n. 1 dl raakamanteleita

Saksanpähkinät ja pellanvansiemenet ajoin blenderillä hienoksi, sitten sekoitin mukaan kaakaojauheen sekä ripauksen merisuolaa. Pilkotut taatelit lisäsin blenderiin vähän kerrallaan ja suristelin, kunnes kulhossa oli taikinamainen koostumus. Kippasin taikinan kulhoon ja sekoitin siihen veitsellä pilkkomani mantelit. Taputtelin taikinan pienehköön lasivuokaan ja siirsin jääkaappiin jähmettymään. 

Alkuperäistä ohjetta modasin sen verran, että heitin mukaan pellavansiemeniä tasoittamaan kakun omega-rasvahappokoostumusta. Pähkinöissähänon runsaasti omegakutosta, jonka vastapainoksi olisi kai hyvä saada omegakolmosta, jonka esiastetta, alfalinoleenihappoa, on runsaasti pellavansiemenissä. En kyllä oikeast tiedä, kuinka paljon tuo pellavansiemenlisäys auttaa (pellavansiementen, pähkinöiden ja muiden siementen terveysvaikutuksista voi erilaisilta paleo-sivuilta lukea pitkiä kiistoja). Paras lienee joka tapauksessa popsia tarpeeksi rasvaista kalaa.

Kuorrutukseen:

1,5 avokadoa

3 rkl hunajaa

vajaa 1 dl raakakaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria (tehty itse vaniljatangosta ja tummasta sokerista)

ripaus suolaa

pieni kourallinen cacaonibsejä

Sekoitin kuorrutuksen ainekset cacaonibsejä lukuunottamatta sauvasekoittimella tahnaksi, heitin mukaan pienen kourallisen nibsejä ja levitin tasaisesti brownie-pohjalle. Brownie sai levätä pari tuntia jääkaapissa, mutta maulle tekee hyvää odotella ehkä hiukan enemmänkin. Parhaimmillaan brownie oli  mielestäni noin vuorokauden kuluttua valmistuksesta. Sopii erityisesti hyvin marjojen kanssa nautittuna: kokeilin niin puolukoiden (kuvissa), mustaherukoiden kuin mansikoidenkin kanssa.

Ensimmäinen raakakakkukokeilu oli varsin onnistunut, joten saatanpa ryhtyä raakaleipomaan toistekin. Kiinnostusta herättää myös paleokakkupohja, jota tekisi mieleni kokeilla mansikkakakkua varten. Olen syntynyt heinäkuussa, joten syntymäpäivilläni on ollut tarjolla mansikkakakkua varmaan joka ikinen vuosi, kun syntymäpäivääni olen ylipäänsä juhlinut. Tänä vuonna syntymäpäivänäni taidan polkea fillarilla tuolla Itä-Suomen teillä, mutta voi olla, että innostun myöhemmin myös leipomaan kakun.