maanantai 26. marraskuuta 2012

Treeniviikko 47: perusmeininki

Menneellä viikolla 47 (19.–25.11.) oli aika tavalliset treenimenot, tosin juoksemaan en vieläkään mennyt (marraskuun synkkyys ei jotenkin houkuttele niihin hommiin, joskin iloitsen sulista teistä eli pyöräilykauden jatkumisesta) ja muutenkin oli ehtimisen kanssa pieniä ongelmia. Tämmöttist:

Maanantai: -
Tiistai: punttitreeni A, 1h
Keskiviikko: -
Torstai: punttitreeni B, 45 min
Perjantai: aamuakrobatia eli temppurata, 1 h
Launtai: punttitreeni B, 25 min
Sunnuntai: uintitekniikkaa, 45 min

Uimaan en ehtinyt, vaikka uintikurssilta tulee joka kerta kotiläksyä. Uuden voimapainotteisen punttitreenin myötä treenien kesto on hiukan lyhentynyt, mutta lauantai pikatreeni johtui kyllä siitä, että elelin taas jossain omassa aikaavaruudessani ja tajusin mennä salille vasta puoli tuntia ennen sulkemista. Kyykyt ja mavet tuli sitten väännettyä hyvin lyhyillä palautuksilla, ja pystypunnerrukset tein suorastaan ennätysmäisellä nopeudella.

Eiliseen heräsin hiukan nuutuneena ja kurkkukipuisena, mutta siitä huolimatta huristelin uimatreeneihin. Iltaa kohti olo alkoi kurjistua, vasempaan korvaan koski, kurkkuun sattui ja nenä vuosi. Syysflunssa! Ei nyt! Onneksi perusflunssat menevät minulla yleensä nopeasti ohi, ja vaikka heräilin ja hikoilin viime yön, olo alkaa olla jo aika normaali. Aamiaiseksi nappasin oikean flunssanselättäjäpirtelön (mangoa, banaania, omenaa, sitruunamehua, pellavansiemeniä, lehtikaalia ja iso pala tuoretta inkivääriä), ja kohta ajattelin keitellä mausteista teetä ja juoda sitä hunajan kera, lukea kirjaa ja neuloa sukkaa.

Treenihommiin sairastelu luonnollisesti vaikuttaa, ja vaikka tämä nyt kuittautuisikin parin päivän pärskimisellä, ennen loppuviikkoa en taida salille uskaltaa. Onneksi tekemistä on muutenkin aika lailla. Tänään yritän kuitenkin levätä (mitä nyt olen tässä aamusta tehnyt jo kolmisen tuntia töitä, mutta siis seuraavaksi aion omistautua lepäilylle).

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Voimaa koneeseen!

Päätin siirtyä punttihommissa vähänniinku voimanlisäysvaihteelle. Ajatuksena olisi nyt nämä jäljellä olevat pari kuukautta  nostella puntteja voimatyylisesti, siis kasvavat painot, vähän toistoja ja vähän liikkeitä. Jännää! Tammikuussa Espanjassa koittavat sitten ehkä tavalla tai toisella uudet kuviot, mutta se selviää sitten!

Ajattelin tällä viikolla testailla ohjelmia, mutta perusidea on ottaa/mukailla joku Starting Strenght Wikistäkin löytyvä runko, jossa tehdään treeni kolmesti viikossa, vuorotellen A- ja B-treeniä, pääasiassa vain kolme liikettä kullakin kerralla ja joka kerta painoja lisäten, toistojen ollessa 3x5 (pääasiassa). Ja tietty lämmittelysarjat alkuun. En ehkä uskalla tehdä (ohjelmissa usein esiintyvää) rinnallevetoa, ellen löydä jotakuta opastamaan oikeaoppisessa suoritustekniikassa, joten todennäköisesti sen sijaan teen jonkinlaista leuanvetoharjoitetta (mahdollisesti vaihdellen kulmasoudun kanssa, ehkä).

Tällä hetkellä ohjelma näyttää tältä:
Treeni A:
3x5 kyykky
3x5 pystypunnerrus
1x5 maastaveto

Treeni B:
3x5 kyykky
3x5 penkkipunnerrus
3xmax leuanveto (luonnollisesti nyt mennään vielä vastuskuminauhan tai laitteen avustuksella, huoh)

Ja näitä siis vuorotellen järjestyksessä joka toinen viikko A-B-A ja joka toinen B-A-B. Erittäin yksinkertaista, ja yksinkertainenhan on kaunista. Kullekin päivälle ajattelin ehkä myöhemmin (kuukauden kuluttua?) ottaa myös jonkun ekstraliikkeen, mutta kuitenkin niin, että korkeintaan viisi liikettä kerralla. Ja vatsoja nyt varmaan teen jonkun sarjan kunkin kerran päätteeksi. Tosin mitään istumaannousuvariaatioita en varmaan jaksa kovin usein hinkata, teen siis pitoja ja voimapyörää.

Ajattelin laittaa tänne kaikki lähtöpainot ja ohjelmaan tekemäni mahdolliset muutokset sitten, kun olen tehnyt ensimmäisen viikon läpi. Eilen kävin kuitenkin nostelemassa A:n ensimmäisen kerran, ja siihen vähän tiputin sarjapainoja aiemmista, kyykkyyn lastasin 45 kg, pystäriin 20 kg ja maastavetoon 60 kg.

Tulosveikkaukseni on, että kyykyn ja maven painot nousevat mallikkaasti, penkin kohtuullisesti ja pystypunnerruksen heikoiten. Leuanvedossa olisi paras tapahtua edistymistä, mutta siitä en osaa edes arvioida mitä tapahtuu. Jännän äärellä!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Levottomahko viikko 46

Mennyt viikko (12.–18.11.) olikin sitten jännittävä kombinaatio sinnikästä urheilua ja pitkäksi venyviä kokouksia, useita baarikäyntejä (joista tosin suurin osa maltillisen lyhyitä) ja muutenkin monin eri tavoin päätä rassaavia toimia. Viikon jännittävin uutinen tuli heti maanantaina, kun ilmeni, että allekirjoittanut muuttaa tammikuussa puoleksi vuodeksi Madridiin harjoitteluhommiin. Mukavaa saada pientä vaihtelua elämään ja mukava mennä taas Espanjaan asumaan, mutta muuton organisointi ja sitä edeltävät toimet nostanevat allekirjoittaneen stressitasot ihan uusille leveleille. Juhlin kuitenkin harjoittelupaikkaa juomalla maanantai-iltana samppanjaa, ja siinä samalla tulikin sitten skipattua suunniteltu kiipeilyreissu. Sattuuhan noita, mutta ikävästi jäi tällä viikolla kiipeilemättä.

Muuten näytti tältä:
Maanantai: - (samppanjaa! patonkia! juustoa!)
Tiistai: punttisali, rinta+kädet+olat, 1,5 h
Keskiviikko: punttisali, jalat+selkä, 45 min
Torstai: punttisali, rinta+kädet+olat 1h, uinti 40 min ja 1 km
Perjantai: aamuakrobatia eli temppurata 1 h
Lauantai: punttisali, jalat+selkä, 1 h
Sunnuntai: uintitekniikkaa 45 min

Uimahommia vaihteeksi Pallomeressä. Alkuperäisen
kuvan otti Lotta.

Neljä punttia, kaksi uimakertaa ja vähän akrobaattista häröilyä. Lisäksi sekä lauantaina että sunnuntaina ajelin kohtuullisen paljon pyörällä, mutta en mittaillut matkoja, joten en nyt niitä tuonne lisäile.

Ensi viikolle olen kaavaillut punttitreenin osalle aikamoisia uudistuksia, kun johan tätä nykyistä systeemiä on muutama kuukausi väännetty, eikä sarjapainojen kehitys oikein ilahduta. Rauta painaa, totta kyllä, mutta jonkinlaista voimanlisäysoperaatiota olen nyt kuitenkin suunnitellut. Siitä lisää omassa postauksessaan hiukan myöhemmin.

Noin muuten olen verrattain iloinen tuosta uinnin rantautumisesta viikko-ohjelmaan. Tänään oli kolmas kerta vapaauinnin tekniikkakurssia, ja tuntuu, että se alkaa ehkä pikkuhiljaa valkenemaan. Ihan hiivatin hankalaa se vapari kyllä edelleen on, eikä työmuistini tahdo millään riittää tasapainoiseen suoritukseen: jos käsivedot osuvat jotakuinkin kohdilleen, hengittäminen tökkii, tai päinvastoin. Lisää harjoitusta!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Katsaus viikkoon 45

Männä viikollakin (5.–11.11.) tuli harjoitettua jos jonkinlaista fyysistä aktiviteettia. Tosin kurjien säiden myötä ulkona harrastettavat lajit (lue: juoksu) näyttävät kadonneen ohjelmasta. Tulisipa kesä jo pian!

Maanantai: yläköysikiipeilyä 2 h
Tiistai: punttisali, jalat+selkä, 1 h 30 min
Keskiviikko: punttisali, rinta+olat+kädet 1 h 15 min, uinti 30 min
Torstai: punttisali, jalat+selkä, 1 h 15 min
Perjantai: aamuakrobatia eli aikuisten temppurata 1 h
Lauantai: -
Sunnuntai: vapaauintitekniikka 45 min, fillarointia 45 min

Lopulta maltoin kuin maltoinkin lauantaina pitää lepopäivän ja keskityin lähinnä lorvimaan netissä ja katsomaan viihdettä. Vapaauinnin tekniikkakurssin myötä uinti taitaa vallata juoksun tilan kalenterissani. Kalseana marraskuisena iltana lämmin uima-allas houkuttaa jotenkin enemmän, mutta ehkäpä alkaneella viikolla voisi yrittää juostakin hiukan.

Kuvituskuvana allekirjoittaneen ällöpinkki
uimapuku. 

Kohtapuoliin ajankohtaiseksi alkaa tulla myös punttiohjelman uudistaminen, nykyisellä kun on jo reilu pari kuukautta menty. Koska kaksi tai kolme punttitreeniä tuntuu olevan helpompi sijoittaa aikatauluihin kuin neljä, luulen, että suuntana olisi joko kaksijakoisen vaihtaminen kolmijakoiseen tai sitten yksijakoiseen, voimapainotteiseen treenin (sellaiseen simppeliin starting strenght -tyyliseen viritykseen). Viimemainittu houkuttelisi tällä hetkellä ehkä eniten, sillä muutenkin tykkään eniten tehdä isoja perusliikkeitä (kyykky, mave, penkki jne.), kun taas hauiskäännöt ja vastaavat tuntuvat ärsyttävältä nitkuttamiselta. Lisäksi olisi aika hauska olla vahvempi.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Peruslauantai, tai prodelettuja ja prokrastinointia

Ulkona on läpitunkevan marraskuinen ja harmaa ilma, minä lorvin kotona, lueskelen blogeja ja yritän pitää ns. lepopäivää. Vaikka tekisi mieli lähteä juoksemaan! Älytöntä. Olen kuitenkin antanut itselleni kertoa, että lihas kehittyy levossa ja että muutenkin tekee välillä hyvää ottaa lorvinnan kannalta, joten yritän nyt sitten olla juoksematta (vaikka voi olla, että myöhemmin menen kuitenkin, kun kyllästyn töiden välttelyyn ja siihen, että gradukirjallisuuspino tuijottaa syyllistävästi).

Lihaskasvun optimoimiseksi (krhm) laadin aamupalaksi myös prodelettuja, joiden hyvin yksinkertaisen ohjeen aion nyt jakaa kanssanne. Ohjeen jalostin ihan itse perus-rahkaletuista. Se menee näin:

1 prk maitorahkaa
3 kananmunaa
1/2–1 dl mantelijauhoa
1 dl prodejauhetta (minulla star nutritionin stevialla makeutettua vaniljaheraa)
2 tl vaniljasokeria


Sekoita ainekset kulhossa, anna levätä hetki (tarkalleen ottaen se aika, mitä menee yhden Hesarin Kuukausiliitteen artikkelin lukemiseen). Paista pannulla voissa pienehköjä, paksuhkoja ja pyöreähköjä lettuja. Syö mieluisten höysteiden kera (minä söin yhden mansikkahillon ja kaksi pakastemarjojen sekä vaahterasiirapin kera). Reseptistä tulee n. kymmenen pientä lettua, jotka riittävät syöjien nälkäisyysasteesta riippuen kahdelle, kolmelle tai jopa neljälle syöjälle. Meillä annoksia tuli kolme (ts. jääkaappiin meni vielä kolme lettua), jolloin yhdessä annoksessa ilman höysteitä on noin suunnilleen 7 g hiilihydraattia, 14 g rasvaa (kun paistorasvaa ei lasketa) ja 27 g prodea.

Kauhean näköisiä lättyjä. Pitäis kai mennä
jonnekin ruokakuvauskurssille :D

Mantelijauhon voinee kernaasti korvata vehnäjauholla, jolloin valmiin plätyn rasvapitoisuus laskee ja hiilaripitoisuus nousee. Vaniljasokerikaan ei ole välttämätöntä (mutta hyvää on).

Syksyn ensimmäiset palmikkosukat. Vaikka
tämä ei olekaan neuleblogi. Sori.
Noin muuten olen ajatellut tänään katsoa tv-sarjojen ehdotonta guilty pleasureani eli The Vampire Diariesia, neuloa sukkia, saunoa ja lorvia vähän lisää, että jaksan sitten huomenna uintikurssilla polskia.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Viikon ruokapäiväkirjat (ilman makroja)

Pari viikkoa sitten laskeskelin ja tännekin sijoitin yhden vuorokauden ruokapäiväkirjan makroineen ja kaloreineen (tässä). Minulla ei ole ollut tapana noin yleensä pitää minkäänlaista ruokapäiväkirjaa, mutta sen verran kiinnostuin omista syömisistäni, että päätin viikon ajan raapustella muistiin kaikki syömiseni. En kuitenkaan jaksanut punnita ruokia saati laskea kaloreita taikka makroja (jos olisin jaksanut, tämä olisi varmaan hiukan informatiivisempi tämä projekti).

Terveelliset eväät, kahvia ja suklaata.

Tällaista polttoainetta koneeseen viikon aikana meni:

Maanantai

aamiainen:
satsuma
reissumies (2 viipaletta) päällään sinappia, goudaa, avokadoa, tomaattia ja salaattia
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
d-vitamiinit ja omega-3-kapselit
lounas:
edelliseltä päivältä jäänyttä pastasalaattia (pieni lautasellinen), jossa mm. tomaattia, oliiveja, fetaa, pestoa ja artisokkaa sekä nyt mukaan lisätty tammenlehtisalaattia ja puolikas avokado
jälkkäriksi maitorahkaa, mustikoita ja siemeniä sekä mukillinen hunajalla höystettyä teetä
illallinen:
punajuurisosekeittoa aurajuusto-jogurttihöysteen kera (sekaisin pieni pala homejuustoa ja pari ruokalusikallista turkkilaista jogurttia), viipale reissumiestä tuorejuuston ja kylmäsavulohiviipaleen kera
iltapala ja jälkiruoka:
pieni pyöreä näkkileipä tuorejuustolla ja kylmäsavulohella
lehtitaikinaan kääritty uuniomena ja pala vaniljajäätelöä, yrttiteetä

Tiistai

aamiainen:
satsuma
reissumiesviipale, jossa päällä tuorejuustoa, kylmäsavulohta ja lehtikaalia
aamiaissmoothie (4 palaa banaania, desi mustikoita, pari vadelmaa, pellavan- ja hampunsiemeniä, macaa ja 1/2 purkkia maitorahkaa)
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
d-vitamiinit ja omegakolmoset
lounas:
täysjyväspagettia, ruokakermassa haudutettua ruusukaalia ja paistettua tofua, viipale kylmäsavulohta
jälkkäriksi 1/2 prk maitorahkaa, puolukoita ja raakasuklaarouhetta, kuppi teetä
välipala:
palautusjuoma salin jälkeen (fastin 80 -heraprodea ja vähän fastin reco2-jauhetta, yhteensä n. desi)
illallinen:
kolme pientä maissitortillaa täytteenään tulista papu-kala-paprika-muhennosta, avokadoa, sipulia ja ranskankermaa.
jälkkäriksi 1/2 prk rahkaa ja pakastemarjoja, kuppi teetä

Keskiviikko

aamiainen:
satsuma
2 viipaletta reissumiestä, joissa päällä sinappia, juustoa, avokadoa, tomaattia, purjosipulia ja lehtikaalia (miten niin yritän kasata tolkuttomasti päällystettä leivilleni?)
1/2 prk rahkaa, pakastepuolukoita ja puoli desiä mysliä
aamukahvi espressosta ja luomutäysmaidosta
d-vitamiinit ja omegakolmoset
lounas:
Ysibaarin lohiwokki
jälkkäriksi mukillinen kahvia ja puolikas twix-patukka
välipala:
omena
illallinen:
annos shepherd's pietä linsseistä ja soijarouheesta, salaattia (sis. salaattia, kurkkua, tomaattia ja loraus oliiviöljyä), lasi punaviiniä
iltapala:
1/2 prk maitorahkaa, pakastevadelmia ja siemeniä ynnä pähkinöitä, kuppi teetä

Torstai

aamiainen:
reissumiesviipale eli puolikas reissari (päällä sinappia, juustoa, tomaattia, avokadoa, purjosipulia)
1/2 prk maitorahkaa, sharon-hedelmä ja mysliä
aamukahvi (espressoa ja luomutäysmaitoa)
d-vitamiinit ja omegakolmoset
välipala:
palautusjuoma salin jälkeen, fastin whey80-prodea ja vähän reco2-jauhetta, yhteensä vajaa desi
lounas:
edellisiltaista shepherd's pietä ja vihersalaattia oliiviöljyllä sekä kaksi viipaletta Pullin rieskaa (torstai on juhlapäivä meille kalliolaistuneille sudeettikarjalaisille, kun Hakiksen S-Marketista saa Pullin rieskaa)
pannullinen teetä ja vähän hunajaa
iltapala:
voileipiä rieskasta (juustoa, tomaattia ja salaattia), 1/2 prk rahkaa, pakastemarjoja ja pähkinöitä, kuppi teetä

Perjantai:

aamiainen:
pieni viipale rieskaa (juustoa ja tomaattia)
aamusmoothie (1/2 prk rahkaa, pari palaa banaania, puolukoita, pellavansiemeniä, macaa)
aamukahvi (tuplaespresso ja kevytmaitoa)
vitamiinit
välipala:
joku satunnainen valmispalkkari, mitä nyt salilla myytiin
lounas:
Unicafen tonnikalasalaatti, kastiketta, viipale leipää
kahvi ja pulla
välipala:
pari viipaletta rieskaa (juustoa, avokadoa, tomaattia, sipulia)
"iltapala":
puolikas pulla, yksi olut, muutamia viinilasillisia (syynä ainejärjestön Día de los Muertos -juhlat)
yöllä puolikas reissumies, juustoa, tomaattia ja kurkkua

Lauantai:

aamiainen:
kaksi viipaletta reissumiestä (päällä juustoa, avokadoa, tomaattia, salaattia)
kaksi klementiiniä
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
vitamiinit
välipala:
smoothie (1/2 prk rahkaa, banaania, puolukoita, pellavansiemeniä, hampunsiemeniä, macaa)
muuten vaan:
kolmostuoppi (olin baarissa katsomassa jalkapalloa)
illallinen:
thai-maustettuja lohimurekepihvejä (lohta, inkivääriä, purjosipulia, valkosipulia, chiliä, soijaa ja kalakastiketta) ja paistettuja nuudeleita (paprikaa ja purjoa), lasillinen vehnäolutta
jälkkäriksi jäätelöä

Sunnuntai:

aamiainen:
pala ohutrieskatyyppistä leipää paahdettuna (pestoa, juustoa ja tomaattia)
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
1/2 prk rahkaa, pakastemarjoja, kaakaonibsejä ja pähkinärouhetta
vitamiinit
välipala:
omena ja maapähkinävoita (nam, amerikkalaislehtien terveysvinkeissä esiin tullut välipalaehdotus oli kuin olikin makoisa)
lounas:
edellispäiväistä jäänytttä nuudeliwokkia ja lohipihvi sekä 1/2 parsakaali (höyrytettynä) ja sweet chili -kastiketta
iltapala/illallinen:
kaksi viipaletta leipää (päällä pestoa, juustoa, tomaattia, salaattia)
perunasalaattia (lauantai-illasta asti vaivannut selittämätön perunasalaattihimo on vihdoin tyydytetty)
kolme klementiiniä
mukillinen kaakaota

Kävin uinnin jälkeen ostamassa "jotain pientä".
Nälkäisenä kaupassa, perusvirhe.
Mitä tästä esimerkkiviikosta nyt sitten sanoisi. Ainakin sen, että ravintoympyräni kulmakiviä ovat odotetusti voileivät ja maitorahka. Tällä viikolla leipää tuli syötyä ehkä normaaliakin enemmän, kun torstaina ostin Pullin rieskaa, ja popsin sitä hyvällä halulla. Tapanani on kasata leivilleni holtittomat kasat päällysteitä, enkä juuri koskaan syö leipää ns. paljaaltaan. Leivänpäällisrasvaa en myöskään osaa käyttää, paitsi itse tehdyille, vielä kuumille sämpylöille laitan voita. Noin ylipäänsä ei varmaan tekisi pahaa vähentää leivän pupeltamista, vaikken vedä lähellekään leipätiedotuksen "suositusta", siis 6–9 palaa päivässä (!). Lähinnä 1–3.

Muita päivittäiseen tai liki päivittäiseen ruokavalioon kuuluvia juttuja ovat aamukahvi, vitamiinit (d-vitamiini ja omega-3-kapselit) ja sitrushedelmät (syön talvisin aika tavalla satsumia ja klementiinejä sekä verigreippejä). Myös kalaa söin esimerkkiviikolla muodossa tai toisessa melkein joka päivä, normaalisti en ehkä ihan niin paljon (kuitenkin varmaan sen suositellut kahdesti viikossa menee). Unicafessa lounastaessa otan nykyään melkein aina jonkun kalavaihtoehdon, kun paikan kasvisruoissa, joita muuten mieluummin suosisin, on yleensä onnettoman vähän proteiinia (jotkut asiat eivät koskaan muutu).

Perinteisiä "herkkuja" söin varmaan verrattain vähän, puolikkaan Twix-patukan keskiviikkona (minulla on sietämätön tapa syödä puolikkaita suklaapatukoita ja tästä johtuen löytää säännöllisesti laukun pohjalta tai taskuista nuhjaantuneita, puolikkaita suklaapatukoita. Minnehän tuo Twixin puolikas joutui?), pullaa perjantaina ja jäätelöä lauantaina. Yleisemmin jälkiruoaksi tai "herkuksi" syönkin rahkaa marjoilla ja pähkinöillä höystettynä. Nam.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Uusien elämysten viikko 44

Tällä viikolla tuli tehtyä vähän muutakin kuin peruslajejani (siis salia, lenkkiä ja kiipeilyä), tosin kaikki peruspalikatkin olivat jossain määrin mukana. Hieno urheiluviikko monin tavoin. Tältä se näytti:

Maanantai: yläköysikiipeilyä 2,5 h
Tiistai: punttisali, jalat+selkä, 1h 30 min
Keskiviikko: juoksulenkki 50 min
Torstai: punttisali, rinta+olat+kädet, 1 h 30 min
Perjantai: telmimistä temppuradalla 1 h , punttisali jalat+selkä 1 h
Lauantai: -
Sunnuntai: uintitekniikka 45 min

Alkuviikko oli aika peruskauraa, tosin perinteinen sunnuntaikiipeily siirtyi maanantaille, jonka seurauksena menin puntille ensimmäisen kerran vasta tiistaina. So far so good. Keskiviikkona olisin ehtinyt työmenojen salille vasta pahimpaan ruuhka-aikaan, joten päätin pitää välipäivän ja mennä sen sijaan lenkille. Se olikin sitten todellista tervassa tarpomista. Ehkä edellispäivän kyykkyharjoitusten takia jalat tuntuivat sementiltä, sykemittari temppuili (paristo lienee loppumaisillaan) ja kaiken kukkuraksi musiikkisoitin meni jokaisen kappaleen jälkeen jumiin. Juoksu alkoi lopulta rullata siedettävästi vasta kun olin jo melkein takaisin kotiovella. Tulipahan käytyä.

Kärrynpyörähommia. Huomaa täpäkästi ojentunut
nilkka. Ei ole menneet sirkustunnit hukkaan :)

Perjantaiaamu puolestaan alkoi mahtavasti Taitoliikuntakeskuksen aikuisten temppuradalla aamukahdeksasta yhdeksään. Ystäväni Lotta huomasi Ninan verkkareissa -blogin Ninan maininneen kyseisen, öö, harjoittelumuodon blogissaan, ja vanhoina sirkusharrastajina olimmekin innokkaina mukana. Trampoliineja, tasapainoilua, kuperkeikkoja, jee! Ja sehän kyllä olikin ratkihauskaa. Harmitti tosin vietävästi, että olen vuosikausia ollut tekemättä mitään erityisen akrobaattista, jonka seurauksena en oikein uskaltanut kokeilla asioita, jotka kyllä olen vielä 2000-luvun alussa osannut. No kärrynpyörä ja arabialainen nyt jotenkin sujuivat, mutta voltteja varten on vielä kerättävä rohkeutta. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta tuli kyllä tunne, että tuonne on päästävä uudestaankin, mielellään jo heti ensi perjantaina.

Lauantai menikin sitten lievästi darraisen väsymyksen kourissa, kun edellinen ilta kului Dia de los Muertos -juhlissa opiskelutovereiden kanssa. Onneksi sentään jossain vaiheessa yötä siirryin viinistä vihreään teehen (!), joten vaikka yöunet jäivät vähäisenpuoleisiksi, mitään suurempaa krapulaa en sentään saanut.

Uimahommia ankeahkossa miljöössä.
Tänään olinkin sitten uudemman kerran ns. jännän äärellä, kun vapaauintikurssini alkoi. 45 minuuttia altaassa puljausta ja oman vartalon rajojen pähkimistä teki kyllä terää. Olen lapsena kesät suunnilleen asunut Saimaassa, joten elementtinä en vettä suuresti vierasta. Varsinaista tekniikkaopetusta uintiin en kuitenkaan ennen ole hankkinut, ja viime vuosina uinnit ovat muutenkin jääneet vähiin, joten oli varsin mielenkiintoista yrittää saada hommaan jotain järkeä. Kotiläksyksi tuli harjoittaa liikkuvuutta, venyttää nilkkoja ja käydä ainakin kerran ennen ensi tuntia uimahallissa kelluskelemassa ja harjoittelemassa potkua.


Nyt menen syömään. Eiku, ensin mainostan, että vielä tänään ehtii osallistua Pumpui-blogin kirja-arvontaan. Mene siis sinne, kerro kommenteissa terveysvinkkisi ja olet mukana kuvassa olevan A. J. Jacobsin Kunnon mies -kirjan arvonnassa. Itse olen lukenut hepulta mainion The Year of Living Biblically -teoksen, ja tähän kuntoiluaiheiseen opukseen aion perehtyä heti joutessani!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Treenipäiväkirja, viikko 43

Pitemmittä puheitta viikko 43, 22.–28.10.

Maanantai: -
Tiistai: punttisali, jalat ja selkä, n. 1 h 15 min
Keskiviikko: punttisali, rinta, olat ja kädet, n. 1 h
Torstai: juoksulenkki, 55 min, 7,74 km, 8,4 km/h, syke ka 151 bpm, max 178 bpm
Perjantai: punttisali, jalat ja selkä, n 1 h
Lauantai: -
Sunnuntai: punttisali, rinta, olat ja kädet, n. 1 h 15 min, sekä reipasta kävelyä n. 1 h

Kävin toisenkin kerran kävelyllä, oli nätti sää.

Olipas salipainotteinen viikko. Juoksemaan ehdin kerran, mutta eilen tein jotain sellaista, mikä ei yleensä kuulu allekirjoittaneen lajivalikoimaan, nimittäin kävelin. Ulkona oli kauhean kaunis ilma, joten ensin ajattelin taas juosta kauemmalle salille. Koska yhdistin salireissuun kuitenkin myös äänestämässä käymisen ja muutenkin tarvitsin mukaani vähän enemmän tavaraa, päädyin kävelemään salille (koska reppu selässä juokseminen on kamalaa). Kävelin kuitenkin aika reippaasti ja lenkkaritkin oli jalassa, joten ehkä sen voi laskea tässä urheilusuoritukseksi, vaikka yleensä en kyllä kävelyä ja pyöräilyä laske (kuitenkin liikun useimmat matkani jommallakummalla tavalla, koska minulla ei ole yleensä kärsivällisyyttä odotella julkisia, ja ajokorttia saati autoa en olekaan koskaan edes harkinnut).


Eilen salilla iski myös perinteinen turhautuminen siihen, miten hidasta kehitys on. Olen nyt jokseenkin jokaisella treenikerralla nostanut joko painoja tai toistomääriä, mutta siitä huolimatta tuntui taas siltä, että kehitys ei kehity, lihaskset ei kasva eikä voima lisäänny. Etenkin kädet tuntuvat välillä todella kehityskelvottomilta. Lisäksi käsien kohdalla törmäsin omituiseen pulmaan: olen yleensä saanut nostettua hauis- ja ojentajaliikkeissä painoa kilo kerrallaan. Nyt olen kuitenkin vaiheessa, jossa teen esim. hauiskääntöjä ja ojentaja-kickbackeja 10 kg käsipainolla, ja toistoja alkaa mennä niin, että olisi varmaan lähiaikoina syytä nostaa painoja (toivottavasti ainakin!). Mutta – ja tässä siis se pulma – kilon välein kasvavat "pienet" käsipainot loppuvat kymmeneen kiloon, ja "isoissa" käsipainoissa kympistä seuraava taitaa olla 12,5 kg. Ja se on liikaa, ei kertakaikkiaan riitä (vielä) voimat. Ojentajille nyt on tietty kasapäin muitakin liikkeitä, mutta mitähän noiden haukkarien kanssa pitäisi tehdä? Tanko ja talja tuntuvat ranteissa ikävältä, mutta ehkä se on pakko alkaa hinkata niitä sitten hetkeksi ainakin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Koekaniini vaa'alla eli InBody ja sen tulokset

Kävinpä tuossa keskiviikkona kehonkoostumusmittauksessa ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli jännää! Yliopistoliikunta tarjoaa parin kuukauden välein mahdollisuutta InBody-mittaukseen; keskiviikkona sellainen järjestettiin jonkun sortin virkistyspäivän yhteydessä hallintorakennuksella, ja muistin kerrankin varata ajan mittaukseen. Ihan ilmaista lysti ei ollut, mutta pulitin kuitenkin ihan mieluusti pari kymppiä saadakseni tietää, miltä se koostumus oikein näyttää. Ihan sataprosenttisen luotettaviahan nämäkään vempeleet eivät ole, mutta uskon kyllä tulosten olevan vähintäänkin suuntaa-antavia, jos eivät ihan täsmällisen oikeita olekaan.


Ja mitäs, testituloksethan olivat varsin hyvä siihen nähden, että tavoitteellista treeniä ei ole taustalla juuri lainkaan (en nyt tiedä, miten hirveän tavoitteellista tuo nykyinenkään salitahkoamiseni on, mutta on se ainakin aiempaa tavoitteellisempaa). Ne seikat, jossa ilmeistä korjattavaa on, eivät nekään tulleet minään suurena yllätyksenä. Selkein fiksauksen paikka on varmaankin lihastasapainossa, joka on tällä hetkellä turhan vahvasti alavartalopainotteinen. Toki tiesinkin koivissa olevan huomattavasti enemmän puhtia kuin käpälissä, mutta nyt kun asiasta on mustaa valkoisella, täytynee ihan oikeasti konstilla tai toisella pyrkiä lisäämään/tehostamaan yläkropan treeniä (tavoitteena on tietenkin saavuttaa tasapaino kasvattamalla ylävartalon lihaksistoa, ei heikentämällä koipia, dah). Lisäksi olisi hyvä, jos rasvoja saisi hiukan alemmas ja lihasmassaa tietysti suuremmaksi.

Niille, jotka eivät jaksa tuosta kuvasta tihrustella yksityiskohtia, kerrottakoon tässä jotain tärkeimpiä. Painoa on siis tällä hetkellä 65,9 kg (noussut kesästä vajaat pari kiloa, toivon, että nousu on sitä kuuluisaa lihasta) ja pituuden ollessa 172 cm painoindeksi on 22,3, siis tukevasti normaalipainossa mennään. Lihasmassaa on 28,3 kg, rasvaa 15 kg, ja rasvaprosentti on 22,7. Kaikki yllämainitut osiot ovat iän, pituuden ja sukupuolen mukaisten viitearvojen sisällä, kuten myös kehon nestetasapaino. Luurankoni painaa 3,1 kg (ei ole järin painavat luut!).

Itselleni kiintoisin kohta (rasvaprosentin lisäksi) oli tuo lihastasapaino. Siitä tosiaan näkee ihan lihasmassan kilomääristä sen, minkä salilla huomaa käytännössä. Siis jaloissa on enemmän puhtia kuin käsissä, ja oikea käsi on vasenta vahvempi, kun taas jaloista vasen on oikeaa kovemmassa kunnossa. Nyt pitäisi sitten keksiä erinäisiä konsteja, joilla eroja saisi kurottua umpeen.


Yleisen terveydentilan kannalta kiinnostava tieto on myös sisäelinrasvan määrä, mutta siitä en kyllä alunperinkään ollut huolissani. Olen aina ollut normaalipainoinen ja elintavat ovat olleet aina melko terveelliset, enkä ole kovin vanhakaan, joten en uskonut siellä mitään ongelmia ilmenevän. Ja niinhän tuo killuukin tuolla hyväksyttyjen arvojen alalaidassa.

Lisäksi mittaus tiesi kertoa, että peruskulutukseni on 1470 kcal/vuorokausi. Toisin sanoen tuon verran energiaa menee elimistömyllyn pyörittämiseen, vaikka vaan makoilisi sohvalla päivät pääksytysten. Todellisuudessa – ja kuten yhden päivän ruokapäiväkirjaesimerkistänikin ilmeni – syön päivittäin ja päivästä riippuen varmaankin jotain 1800 ja 2000 kcal välistä. Tosin, jos jossain välissä tulee ajankohtaiseksi tiputella painoa hiukkasen, on ihan kiva tietää oma laskennallinen peruskulutus.

Ajattelin mennä uudestaan InBodyyn ennen niitä pahamaineisia 30-vuotispäiviä, toisin sanoen joskus ensi kesällä viimeistään. Jännä nähdä, millaista kehitystä saan siihen mennessä aikaan, vai saanko minkäänlaista.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Ruokapäiväkirja, ensimmäinen otos

Raapustelin joskus loppukesällä jotain ravintoon ja syömiseen liittyviä juttuja, ja lupailin silloin iskeä tänne jotain ruokapäiväkirjatyyppistä himmeliä. Koska yleensä en todellakaan pidä syömisistäni kirjaa, projekti on vähän jäänyt suunnitteluasteelle. Tänään ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa katsoa, mitä sitä itseasiassa tuleekaan popsittua, makrojen selvittämiseen käytän nyt apuna kiloklubin ilmaista laskuria ja fineliä. Muistin ajatuksen vasta aamupalan jo vedettyäni, joten en ehtinyt punnita aamiaisruokiani, mutta ehkäpä ketään ei grammantarkat määrät kiinnostakaan.

Aamiainen:
Kaksi viipaletta Samsaran ruisvuokaa, päällä Pirkka välimeren-tahnaa, juustoa, tomaattia, avokadoa ja salaattia
Satsuma
Aamusmoothie (sis. n. 1/3  banaani, reilu desi mustikoita ja mustaherukoita, 1/2 purkkia maitorahkaa, pellavan- ja hampunsiemeniä, macaa)
Aamukahvi espressosta ja luomukevytmaidosta
Omega-3-kapselit ja d-vitamiinia

Palkkari purkissa lähdössä salille mukaan.
Välipala:
Palkkari salin jälkeen (tällä kertaa vajaa desi fastin hera80:ä ja pohjat fastin reco2 -pikkupussista, yhteensä 1 dl jauhetta).

Lounas:
Pienehkö kulhollinen eiliseltä jäänyttä linssipataa höysteenään turkkilaista jogurttia ja tuoretta korianteria (rakastan korianteria!) sekä viipale ruisvuokaa.
Jälkkäriksi mukillinen hunajateetä ja satsuma.

Linssipata, koristeltu korianterilla
 hieman esteettisemmäksi.

Illallinen:
Uunissa paahdettua lohta (maustettuna chilillä, inkiväärillä, valkosipulilla, limetillä, sweetchili-kastikkeella ja soijalla), riisiohraa ja parsakaalia. Ja korianteria!
Jälkiruoaksi/iltapalaksi: 1/2 purkkia rahkaa, pakastemarjoja, auringonkukansiemeniä, kuppi teetä.

Kokonaisenergiamääräksi tulee laskelmieni mukaan n. 1900 kcal (+- sata kilokaloria) ja makroravinnejakauma näyttää tänään menevän melkein tasan kolmasosiin, hiilareita 168g ja  36% päivän kokonaiskaloreista, rasvaa 64g ja 31% sekä proteiinia 152 g ja 33% (oho). En ole mikään kokenut kalorinlaskeskelija, mutta luulisin, että tuo energiamäärä on aika sopiva, tosin varmaan enemmänkin saisi tankata, jos reippaammin haluaisi kasvattaa lihasmassaa (ja tietysti vähän haluaisinkin, en vaan oikein jaksaisi alkaa suunnitella ja laskella ruokailuita).

Päivän ruokaostoksia: tarjouslohta, korianteria,
parsakaalia, omenaa, lehtikaalia ym.

Sen verran on kyllä myönnettävä, että päivän ruokailut ovat epätavallisen ihanteelliset, ja luulisinkin, että useimpina päivinä prodea tulee vähemmän ja hiilareita enemmän. Aamiainen on nyt viime aikoina ollut aika runsas setti, kun olen ajoittanut salitreenin aamiaisen ja lounaan väliseen aikaan, ja pitäähän sitä nyt jaksaa nostaa rautaa. Läheskään joka päivä en myöskään syö kahta lämmintä ruokaa, mutta tänään päädyin laatimaan tarjouslohesta illallista. On myös tunnustettava, ettei ateriavälini ole juuri koskaan suositusten mukainen (siis pieniä aterioita neljän tunnin välein vai miten se nyt meneekään), ja harvoin syön viittä ateriaa päivässä. Yleensä kolme, tai maksimissaan neljä.

Hieman erilaisempi esimerkkipäivä olisi ollut esimerkiksi sunnuntai, jolloin suht mallikelpoisen aamiaisen (sämpylä, kahvia, kananmuna, smoothie) ja kelvollisten kiipeilyeväiden (banaania, pähkinöitä) jälkeen päivän pääateria koostui pizzasta ja kolmostuopista.

Treeniviikko 42 (ja 41)

Meinaa taas jäädä tämä blogiharrastus kaikenlaisen muun toiminnan jalkoihin, pannahinen! Rustataan nyt kuitenkin tänne viime ja edellisen viikot urheilut ensinnä.

Viikko 41, 8.–14.10. meni suurimmalti osin reissussa, ja itseasiassa ehdinkin jo edellisessä postauksessa käsitellä ne viikon vähäiset liikunnat, mutta laitetaan ne nyt tähänkin:

Maanantai: aamulla sali (grappling circuit ja lisäksi punnerruksia, leukoja ja vatsoja), illalla juoksulenkki 58 min, 8,10 km, 8,4 km/h, syke ka 150 bpm, max 178 bpm
Tiistai: -
Keskiviikko: -
Torstai: -
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: -

Hoo, näyttääpä jäätävältä. Toisaalta ehkäpä lepoviikko tuli kuitenkin tarpeeseen. Lisäksi reissussa tuli kuitenkin jonkin verran käveltyä ympäriinsä. Lisäksi syke nousi melko korkealle jännityksestä ajellessamme lievästi pelottavia vuoristoteitä jossain Espanjan keskiylängöllä.

Viikko 42, 15.–21.10 näyttääkin jo paremmalta.

Maanantai: - (matkapäivä, olin kotona vasta yöllä)
Tiistai: juoksulenkki, 34 min, 5,15 km, 9 km/h, syke ka 155 bpm, max 183 bpm
Keskiviikko: punttisali, jalat+selkä, n. 1 h 15 min
Torstai: punttisali, kädet, rinta ja olat, n. 1 h 30 min
Perjantai: punttisali, jalat+selkä, n. 1 h
Lauantai: punttisali, rinta, olat ja kädet, n. 1 h, juoksua n. 35 min., 5,4 km
Sunnuntai: yläköysikiipeilyä n. 2 h

Aika normaali viikko siis. Reilun viikon tauko punttireenissä tuntui heti lihaskolotuksena treenien jälkeen, mutta kolotus oli kuitenkin lähinnä mukavaa laatua. Tosin tein jälleen sen virheen, että menin kiipeilemään käsitreenipäivän jälkeen, etenkin kun tein lauantaina kaksi sarjaa sekä hauiksille että ojentajille (normaalien yhden sijaan). Yllättäen käsivoimat eivät olleet sunnuntaina kiipeilyä ajatellen ihan optimaalisimmillaan. Lauantai olikin muuten vähän erikoispäivä, kun päätin vaihteeksi käydä eri salilla. Lauantaina siis juoksin Kumpulan liikuntakeskukselle ja takaisin, ja välissä tein punttitreenin. Ihan hauska kombo, joskin käyn Kumpulan salilla sen verran harvoin, että olin vähän pallo hukassa. Siellä on kyllä vähän parempi varustelutaso kuin Hallintorakennuksella, löytyy kahvakuulia ja leuanvetokuminauhojakin (harmi ettei ollut selkäpäivä!), joten voisin ehkä alkaa käydä siellä useamminkin.

Ai niin, viikon toinen uutuus meinasi unohtua! Otin vatsaohjelmaan voimapyörän! Ai että!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Popojen sisäänajelua

Eilen kävin salilla tekemässä pikaisen grappling circuitin (mm. Pumpui-blogissakin esitelty levytankotreeni, jonka itseasiassa itsekin pari vuotta sitten opin ko. blogin valtiattarelta) lepoviikon kunniaksi. Vaikka päätin levon nimissä skipata tällä viikolla varsinaisen saliohjelman, ajattelin, että koska loppuviikko menee varmaankin aika epäurheilijamaisissa merkeissä, ehkäpä pienet urheilut alkuviikkoon olisivat paikallaan.

Musta trikoosukka lähdössä lenkille.

En lopulta osannut lopettaa salikäyntiin, vaan illalla pinkaisin vielä koeajamaan uusia juoksukenkiäni. Goretex-lenkkarit hankin talvijuoksentelua silmälläpitäen, ja eilisen sateettomassa illassa olisi kyllä pärjännyt vielä normilenkkareillakin. Halusin kuitenkin jo hieman ajaa uusia popoja sisään. Tarkoituksena oli heittää lyhyt lenkki, mutta kengät tuntuivatkin heti aika hyviltä jalassa (johtuu varmaan siitä, että normilenkkarinikin ovat addun, ja lesti on uusissa vähintäänkin samantyyppinen), joten lopulta hölkyttelin melkein tunnin pitkin Helsingin rantoja. Ilta oli – kuten sanottua – sateeton, mutta empirian nimissä loiskuttelin läpi jokaisesta tielle osuneesta kuralätäköstä. Ei ollut vettä kengässä!

Tekninen jalkine.

Aamun ohjelmassa on ollut talvikenkien lankkausta ja huoltoa, minkä lisäksi tein tsekkasin itseni huomisille lennoille. Inhoan aikaisia aamulentoja, mutta sellaista on taas vaihteeksi luvassa. Boarding alkaa klo 06:05, joten jollain konstilla pitäisi järjestää itsensä kentällä joskus viiden tienoilla, voi haukotus! Ensimmäinen bussi (620) näyttäisi lähtevän 04:10. Näillä spekseillä ensimmäinen ajatus on taas valvoa lennon lähtöön asti, mutta sekin on kyllä joskus todettu aika heikoksi vaihtoehdoksi. Vähiin taitavat yöunet kuitenkin jäädä.

Lankkaussession lopputulema.
Palaan reissusta ensi viikon alussa, joten blogi hiljenee viikoksi. Mikä nyt ei sinänsä ole mitään uutta.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikko 40 lyhyesti

Kulunut viikko olikin jo selvästi edellistä kevyempi, kuten hiukan ounastelinkin. Tällaisissa merkeissä meni urheilupuoli:

Maanantai: punttisali, jalat ja selkä, 1 h 15 min
Tiistai: punttisali, rinta ja kädet, 1 h 15 min
Keskiviikko: -
Torstai: punttisali koko kroppa läpi, 1 h 30 min
Perjantai: -
Lauantai: boulderointia pari tuntia, käveleskelyä
Sunnuntai: -

Viikko oli siis aika salipainotteinen. Keskiviikkoiltana sain riesakseni vihlovan pakaran, ja se on edelleen silloin tällöin muistutellut itsestään. Netin avulla ehdin jo diagnosoida itselleni niin iskiaksen kuin välilevyn pullistumankin, mutta koska kipu on ollut vain hetkittäistä ja siedettävää, taidan hakeutua lekuriin vasta jos vaiva ei ala itsekseen mennä ohi tai jos kipu pahenee. Torstain salitreeneihin kipu vaikutti hiukan, ja olen muutenkin yrittänyt ottaa varovasti.

Viikonloppu meni ystävien luona Kemissä, ja tätäkin naputtelen itseasiassa kännykällä paluumatkalla junan makuuvaunussa. Sää ei viikonloppuna suosinut (koska se toisaalta suosisi Suomessa lokakuussa?), mutta koska ystävien paku sanoi sopimuksensa irti, viikonloppuun kuului paljon kävelyä. Tämän lisäksi pääsin kevyesti tutustumaan Tornion boulderointi-caveen, joka olikin symppis paikka. Omalle kiipeilytekniikalle tekisi hyvää harrastaa ko. lajia enemmänkin, joten päätin raahata itseni esim. Pasilan cavelle jossain lähitulevaisuudessa. Seinällä heilumisen lisäksi teimme pienen kävelyretken Ruotsin puolelle, joten tulipa käytyä ulkomaillakin. Muun ajan mm. pelasimme Carcassonnea ja huippuviihdyttävää, 80-luvulta peräisin olevaa viisasten kokous -peliä. Ja saunoimme ja joimme olutta ja söimme lettuja. Onnistunut viikonloppu!

Keskiviikkona vuorostaan lennän Madridiin loppuviikoksi, joten ensi viikollakaan tuskin ainakaan salille juuri ehdin. Tuleepahan vähän sitä kuuluisaa lepoa. Nyt palaan satsumien, suklaan ja kirjan pariin samalla kun juna jyskyttelee pitkin lakeuksia. Perillä Helsingissä ollaan aamuseitsemältä.

torstai 4. lokakuuta 2012

Vihlova pakara ja pasmat muutenkin sekaisin

Olen tänään tarkastanut noin kuusi kertaa, ettei varmasti ole maanantai. Kalenterin mukaan on edelleen torstai, mutta tämä päivä on ollut kuin maanantaiden maanantaikappale. Taloyhtiössämme jo kuukauden päivät käynnissä ollut ikkunaremontti eteni tänään vihdoin asuntomme kohdalle (tai ainakin toivottavasti eteni, aamulla työmaalla ei näkynyt duunarin duunaria!). Tästä johtuen eilen illalla raivasimme jokaisen ikkunan eteen ohjeiden mukaiset 1,5 metriä työskentelytilaa, joka varsin runsain ikkunoin varustetussa asunnossamme tarkoitti käytännössä jokseenkin koko kämpän pakkaamista kasaan. Remontin takia jouduin heräämään 45 minuuttia normaalia aikaisemmin, siis toisin sanoen hävyttömän aikaisin (normaalisti herään klo 7:30, eikä minulla ole mitään motivaatiota herätä minuuttikaan aikaisemmin, aikaiset aamuherätykset nimittäin aiheuttavat minussa viimeistään iltapäivällä olon, jonka voisi helposti sekoittaa krapulaan).

Koska keittiömme oli muun kämpän ohella kasoina seinien vierillä, jouduimme syömään aamiaisen ulkona. Viikonloppuaamuisin ja matkoilla ulkoaamiainen on tietysti ihanaa luksusta, mutta normaaleina arkiaamuina ottaisin kyllä koska tahansa mieluummin oman, tavallisen aamiaiseni, johon kuuluu yleensä viipale leipää, puoli purkkia rahkaa ja marjoja (tai vaihtoehtoisesti rahka- tai vihersmoothie), sekä mukillinen kahvia, jota ennen ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa. Hesari kainalossa pakenimme Flemarin Galleria Keitaaseen, joka tarjoaa varsin pätevää aamiaissettiä. Pätevää, mutta runsasta. Ja leipäbuffetin. Virhe, varsin maltilliseen aamiaiseen tottuneena söin ihan liikaa, eikä kahvikaan ollut tarpeeksi vahvaa. Puolinukuksissa ja maha killillään ajelin sporalla (fillari on huollossa) keskustaan raahaten salikamoja ja kasaa gradukirjallisuutta mukanani (kotiin kun ei remontin takia ole menemistä ennen kuutta). Menin sulattelemaan aamiaista toisen kahvimukillisen ääreen. Runsaan tunnin kuluttua aamiaisesta kyllästyin ja painelin salille.

Olo oli edelleen ähkyisä, joten ajelin hyvät tovit crosstrainerilla ja kuntopyörällä ennen kuin uskaltauduin nostelemaan painoja. Ajattelin tällä kertaa tehdä koko kropan kerralla, koska loppuviikosta en enää salille ehdi, ja säntäsin kyykkyräkille vääntämään etukyykkyjä (kammottavan vaikeaa, mutta siksipä minä sitä nyt harjoittelenkin). Kolmannen sarjan puolivälissä – kelatkaa tätä! – vasemmassa pakarassa alkoi vihloa ilkeästi. Kyseinen ruumiinosa oli vihoitellut hiukan jo edellisenä iltana, mutta silloin kuittasin asian puutumisena, kun olin nauttinut iltapalan lattialla mahdollisimman epäergonomisesti röhnöttäen. Tein sarjan loppuun ja totesin, että jalkojen ja perseosaston kurittaminen taitaisi olla paras jättää sikseen. Päätin kuitenkin muuten tehdä treenin loppuun normaalisti, ja kaikki menikin ihan hyvin, mitä nyt kävelin hiukan oudosti, kun yritin varoa ahteria. Lopussa yritin varovasti venytellä sitä, ilman mainittavaa vaikutusta vihlomisoireisiin. Mistähän ihmeestä tämä nyt on oire? Pitääkö minun ihan oikeasti googlata vihlova perse? Toivottavasti vihlonta menee ohi viikonlopun levolla, olin juuri alkanut havaita jotain minimaalista kehitystä takaosastossa!

Ja siltä kyllä tuntuukin. Nyt jo.
Kaiken päälle olin unohtanut pakata salikassiin hoitoaineen ja deorantin. Että jos näette jossain keskustakampuksen tienoilla tyypin, joka linkkaa eteenpäin krapulaisen näköisenä, tukka takussa ja kevyesti hienhajuisena kauheata tavarakasaa raahaten, se on varmaan joku muu.

Jotain positiivistakin kuuluu kyllä: Illalla ajelen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni yöjunan makuuvaunussa. Menen viikonlopuksi Kemiin (!) kyläilemään ystävien luona. En ole vuosiin käynyt niin pohjoisessa. Jos minusta ei ensi viikolla kuulu, jääkarhut ovat varmaan syöneet minut.

Kuvat kähvelletty täältä. Hehee!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kaistapäisehkö urheiluviikko 39

Koska en ole kovin kauaa tilastoinut treenikertojani tai liikunnallisiin puuhiin käyttämiäni tuntimääriä, en osaa sanoa, olenko joskus mahdollisesti liikkunut enemmän kuin tällä viikolla. Luultavasti olenkin (vähintään kesän fillarireissulla tuntimääräisesti tuli kyllä liikuttua enemmän, mutta aika yksipuolisesti), mutta melkoisen aktiiviseksi humpsahti tämäkin viikko, kuten jo eilen ennakoin.

Maanantai: jalat+selkä-sali 1 h 45 min
Tiistai: rinta+kädet-sali 1 h 15 min, juoksulenkki 30 min, 4,8 km, 9,6 km/h
Keskiviikko:-
Torstai: jalat+selkä-sali 1 h 15 min
Perjantai: rinta+kädet-sali 1 h 30 min, juoksulenkki 49min, 6,9 km, 8,4 km/h
Lauantai: lenkki 1 h 50 min (josta juoksua n. 1 h 15 min), 14,8 km, 8,2 km/h
Sunnuntai: hot jooga 1 h 30 min, yläköysikiipeily 2 h

Kiipeilyn jälkeinen pukkaripose Salmisaaressa.
Yhteensä siis yhdeksän erillistä liikuntakertaa, ja taitaapa tuntimäärissäkin mennä kymmenen rikki. O-ou.Tällaisia intensiiviviikkoja ei vissiin nyt ihan jatkuvasti parane vetää (ylikunto ja mitä näitä nyt on), mutta olipa kyllä kiva käydä salin lisäksi juoksemassakin useamman kerran. Saliohjelma rullaa edelleen mukavasti myös, joskin ensi viikolla ajattelin hiukan lyhentää yksittäisten treenien kestoa, helposti nimittäin kuhkin salilla puolitoista tuntia ja ylikin, jos en pidä rotia. Tiputan siis varmaankin kultakin päivältä pois pari liikettä.

Onneksi kevyempi viikko on väistämättä tulossa viimeistään kuun puolivälin Madridin reissun yhteydessä, en todellakaan ajatellut ottaa mitään urheiluhenkisiä vermeitä edes mukaan. Ensi viikon lopulla puolestaan menen piipahtamaan ystävien luona Kemissä, mutta siellä tulee kyllä luultavasti ainakin kiipeiltyä, ettei ihan löhöloma ole tulossa.
Salmisaaressa kivintä ja kamalinta ovar korkeat seinät!

Hot joogaan päädyin tänään, kun ystävän ystävä suorittaa joogaohjaajatutkintoa, ja piti tänään pienen yksityistunnin Yoga Nordicin ihanan lämpöisessä salissa. Se oli kivaa, ja aloinkin harkita kymmenen kerran kortin hankintaa kyseiseen joogalaitokseen. Olen joskus muinaishistoriassa harrastanut jotain perusjoogaa jonkun verran, ja sen jälkeenkin ollut varovaisen kiinnostunut lajista, mutten ole kuitenkaan sen enempää perehtynyt. Suurimman vaikutuksen tällä salilla teki tuo hot-ominaisuus. Olen kova palelemaan, joten olipa mukava harjoitella trooppisessä lämmössä.

Huom. sääriruhjeen hieno laastarointi.

Joogan jälkeen lähdin vielä perinteiselle sunnuntaikiipeilylle Salmisaareen, ja perinteiseen tapaan sain sääriini taas kasapäin uusia ruhjeita ja mustelmia. Mutta kivaa oli! Ja iltaruoaksi valmistui makoisa merenelävä-aurajuusto-pizza omassa uunissa (kaistapäinen treenaaminen aiheuttaa kaistapäistä nälkää!).

lauantai 29. syyskuuta 2012

Lauantaiset metsäkirmailut sekä: hanskat tekevät maken

Tällä viikolla on tullut liikuntoa harrastettua vähän isommalla kauhalla, mikä on tietysti aina mukavaa (tähän asti neljä salitreeniä ja kolme lenkkiä). Alkuviikolla paiskin töitäkin, ja loppuviikosta sain edistettyä gradua pikkiriikkisen. Lisäksi olen käynyt katsomassa kuusi R&A-leffaa, ei siis ollenkaan pöllömpi viikko! Huomenna kun vielä pääsen kokeilemaan jotain hotjoogatyyppistä harjoitusta sekä koejamaan kiipeilyhousut tositilanteessa, niin avot!

Tämän päivän sporttivartti koostui juoksu- ja juttelulenkistä ihanan ystävän kera, juoksentelimme reilun tunnin syksyisen keskuspuiston uumenissa ja oli oikein rattoisaa. Koska hölkkäilin/kävelin myös keskuspuistoon ja takaisin, lenkille tuli lopulta mittaa 1 h 50 minuuttia ja pituutta karvan alle 15 km. Ei hullummin, vaikka keskivauhti jäikin aika matalaksi! Pitäisi varmaan useamminkin käydä juoksemassa tuolla luonnon helmassa ja vielä päiväsaikaan. Nykyisellään kun lenkkini menevät Töölönlahden ympäri (tai muuten tässä lähiseudulla) illan pimeydessä, ei kauheasti tule luonnonläheisyydestä nautittua. Uusia goretex-lenkkareita (hups...) en vielä koeajanut, ajattelin aloittaa vähän lyhyemmällä lenkillä sisäänajon. Onneksi metsässä ei ollut kovin märkää niin peruslenkkareilla pärjäsi oikein hyvin.

Kuvassa popojen maasto-ominaisuuksia testaa Lotta.

Addun maastolenkkareiden (löytyivät tuon samaisen urheilijatoverin [ks. kuva] vinkistä Sokokselta -50 % alessa) lisäksi onnistuin täydentämään treenikampevarastoa vielä niillä kaipailemillani salihanskoilla. Päädyin lopulta rakkaan ex-työnantajani huomaan ja kotiutin hanskat Stockalta. Hyllystä ei tosin ensiyrittämällä löytynyt oikeaa kokoa, mutta asia järjestyi tilaamalla varastolta. Nyt minulla sitten on mustat, oikeankokoiset ja kohtuuhintaiset treenitumput. Salimakefiilistä ei voine välttää, mutta vähänkö kivaa nostaa maasta ja vetää leukaa ilman että käpälät ovat tulessa. Tai niin ainakin toivon, valitettavasti olin ehtinyt jo käydä perjantaina salilla, ennen kuin sain viestin, että hanskat olivat saapuneet.

Saalis! Huom. epätoivoinen yritys lievittää
salimakevaikutelmaa kynsilakalla.

Lopettaakseni tämän sattumanvaraisessa järjestyksessä sattumanvaraisista asioista kertovan postauksen, totean, etttä päivän paras juttu on kuitenkin se, että ostin lennot ja menen parin viikon päästä piipahtamaan Madridissa. Sairastan kroonistunutta matkakuumetta, joten onpa mukavaa päästä edes lyhyelle reissulle kesken ankean lokakuun. Jee!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Materialla lisää motivaatiota

Kävin sitten eilen vähän ostoksilla. En ole mikään järin innokas shoppailija, vaikka onhan toki kaappiin jonkun verran rätei ja lumpui eksynyt (talouden kirjavarannoista nyt puhumattakaan). Arkivaatetuspuolella jyrää kaikki musta ja villainen, mutta urheiluvaatteissa täytyy välillä tehdä kompromisseja (koska ihan kaikkia vaatteita ei jostain käsittämättömästä syystä löydy mustina!). Yhtä kaikki on kyllä myönnettävä, että uudet vermeet ja vempeleet antavat kätevästi lisää motivaatiota omaan aherrukseen. Nyt tosin vaatepuolta alkaa olla sen verran, että kevääseen asti näillä varmaan pärjätään (ellei kiinnitetä huomiota siihen ikävään tosiasiaan, että salitopit alkavat olla aika kulahtaneita. Ei kai kukaan huomaa, etteivät ne alunperin olleet harmaita?).

Eilen ostin siis uuden juoksutakin/paidan, jolla ajattelin pärjäillä tuonne pikkupakkasille asti sopivasti kerrostamalla (toisin sanoen läpi talven, koska totta puhuen epäilen, että kovilla pakkasilla olisin kovin innokkaasti juoksemassa tuolla). Koska urheilumerkkien juoksuvaatteet tuppaavat maksamaan mansikoita ja hunajaa, pihistelin ja ostin H&M:n version aiheesta (toinen syy oli se, etten kyllä miltään toiseltakaan merkiltä löytänyt tuollaista etsimääni mallia oikeassa värissä), uskon sen kestävän käyttöä, koska muutkin ko. valmistajan sporttituotteet ovat olleet käytössä aivan kelpoja.

Toinen verrattain kauan suunnitteilla ollut ostos oli kiipeilypantsit, jotka löytyivät Kaisaniemen Camusta, nekin ihan kohtuulliseen hintaan, ainakin ollakseen luomupuuvillaa. Joku ehkä miettii, mihin ihmeeseen tarvitaan erillisiä kiipeilyhousuja? No, asia oli itsellenikin pitkään arvoitus, ja tyytyväisenä pyristelin pitkin seiniä ja kallioita tavallisilla treenihousuilla, kunne havaitsin, että karheat pinnat eivät tee kovin hyvää pehmeille college- yms. materiaaleille, ja täten vaatteiden käyttöikä ja -mukavuus alkoi heiketä. Lisäbonusta siitä, että housut eivät ole mustat, joten magnesiumpöly ei ehkä näytä niissä ihan yhtä karulta.

Sitten ostin vielä juoksuhanskat (joita ajattelin kyllä käyttää pyöräillessäkin) ja kolmen kappaleen paketin hiuspantahimmeleitä (joista en ole ihan varma, osaanko käyttää niitä, mutta silmille tuleva tukka jurppii niin, että jotain ratkaisua on koetettava).

Salimakeuskottavuutta kasvattaakseni herkkiä kätösiä suojatakseni ajattelin vielä hankkia salihanskat, mutta sepäs ei sitten onnistunutkaan niin helposti: saatavuus rajoittui joko Casallin kalliisiin tumppuihin tai kokoon XL. Terve vaan. Kommenttiosastolle sopii ilmiantaa, mikäli joku tietää, mistä saisi salihanskoja tällaisilla spekseillä: hinta mielellään alle 20 e, koko varmaan lähinnä S, väri mielellään musta (no tästä voin ehkä tinkiä) ja mielellään saatavilla jossain Helsingin keskustan tienoilla. Johan on markkinat. Nyt menen kuitenkin tyyppaamaan uutta takkia ja hanskoja, jihaa!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Viikon 38 urheilut

Syyskuun toisiksi viimeinen (17.–23.9.) viikko meni aika tutuissa tunnelmissa.

Maanantai: juoksulenkki, 35 min, 5,4 km, 9,2 km/h, 146 bpm ka, 178 bpm max
Tiistai: punttisali, jalat+selkä, 1 h 15 min
Keskiviikko: punttisali, rinta+kädet, 1 h 15 min
Torstai: -
Perjantai: punttisali, jalat+selkä, 1 h 30 min
Lauantai: punttisali, rinta+kädet, 1 h 30 min
Sunnuntai: yläköysikiipeily, 1 h 30 min

Alkuviikko meni sangen kiireisissä merkeissä, mutta ehdin kuitenkin maanantai-iltana pikaiselle (ja kaatosateiselle) lenkille, ja tiistaina jo normaalisti salille. Aerobinen liikunto jäi tälläkin viikolla melko vähiin, kun olin onnistunut buukkaamaan illoille kaikenlaista menoa, mutta toki liikuin jokseenkin kaikki matkat pyörällä, ja salillakin lämmittelyksi yleensä veivaan vartin verran crosstraineria. Mutta juoksemassa olisin kyllä halunnut käydä pari kertaa useamminkin.
Kiipeemässä on taas käyty.

Taputan kuitenkin itseäni olalle siitä hyvästä, että olen pysynyt hyvin ruodussa saliohjelman kanssa, ja painot ja toistomäärät ovat tasaisessa nousussa. Jes. Jossain vaiheessa voisin tännekin naputelta näitä paino- ja toistotietoja tännekin. Vaikka rautaa ei nyt ihan kauheasti vielä nousekaan, uusille kymmenluvuille ollaan menossa liikkeessä jos toisessakin. Vaikka saliharjoittelun mielekkyydestä voi olla monta mieltä, omalta kohdalta on kyllä todettava, että kyllä se vaan on palkitsevaa kun rauta nousee. Jaarr!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Syyssateessa juoksemisen luonnetta kasvattavasta vaikutuksesta ja uima-asupulman ratkaisu

Eilen ohjelmassa olisi ollut normaaliin tapaan kivasti (krhm) viikon aloittava jalka+selkä-päivä punttisalilla. Jostain typerästä syystä olin kuitenkin mennyt pari viikkoa aiemmin vastaamaan myönteisesti erääseen kysymykseen, jonka seurauksena tein sitten eilen rapiat kymmenen tuntia töitä. Illalla seitsemän pintaan ulos hortoillessani totesin, että salille rehkimään meneminen altistaisi minut vakavasti tapaturmalle. Kuvittelin päässäni verisen skenaarion (johon kuului kyykkyräkki ja kasa rautaa) ja päätin siirtää salihommat tälle päivälle. Sisukas kun olen luonteeltani, päätin että jotain nyt kuitenkin on tehtävä ja päätin tehdä pienen juoksulenkin. Siitä huolimatta, että satoi vettä vaakatasossa ja tuuli niin, että meinasin mennä kumoon.

Syysmyrskyn tyyppisessä säähirvityksessä pimeällä Töölönlahdella ravatessani kieltämättä taputtelin itseäni (kuvitteellisesti) olalle. Ei nimittäin mistään tule semmoinen itseensätyytyväisyys kuin kamalassa säässä ulkoilusta. Kyllä kasvaa luonne nyt! Ihmisenä jalostuu! Ei paljon siinä itsetyytyväisyydessa kieriskellessä märät lenkkarit haitanneet. Lisäbonuksena vielä se, että oli pakko juosta aika kovaa, ettei tullut liian kylmä. Eikä ollut ruuhkaa!

Tästä täytynee vetää johtopäätös, etten vastaisuudessakaan anna kauhean säätilan estää iltalenkkeilyjäni. Lisäksi nyt minun on varmaan ihan pakko ostaa ne toiset juoksukengät, että on sitten kuiva varapari. (Tiedostan kyllä mieleni sopukoilla kuulleeni myös jostain goretex-jalkineista, mutta niitä en ole nähnyt yhtä vinkeinä.)

Eilisiltainen hortoilu Hakiksen Sokoksella tuotti myös odottamattoman ratkaisun tuohon aiemmin esillä olleeseen uima-asupulmaan, kun alerekistä löytyi Puman uimapuku sopuisaan kahdenkympin hintaan. Koko on oikea, mutta ei se kyllä musta ole. Itseasiassa se on todella räikeän pinkki. Saatan altaassa tuntea itseni sukkelan hylkeen sijasta vaahtokarkiksi, no, uima-altaassa.

Kuvia olisin ottanut, jos valaistusolosuhteet olisivat yhtään paremmat. Mutta en kyllä itsestäni siinä puvussa, ihan niin innokkaasti en halua itseäni internetissä paljastella.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mitä tuli tehtyä, viikko 37

Pitemmittä puheitta:

Maanantai: punttisali, jalat+selkä, 1 h 30 min
Tiistai: punttisali, rinta+kädet, pyöräilyä n. 50 km (ja metsässä toikkarointia n. 1,5h)
Keskiviikko: lepoa
Torstai: punttisali, jalat+selkä, 1 h 15 min
Perjantai: lepo
Lauantai: punttisali rinta+kädet, 1 h 15 min
Sunnuntai: yläköysikiipeilyä 1 h 30 min, pyöräilyä n. 22 km=reilu tunti

Tällä viikolla en käynyt kertaakaan juoksemassa. Siitäkään huolimatta, että melkein ostin lauantaina itselleni uudet juoksulenkkarit (en siksi, että erityisesti tarvitsisin jo uutta paria, tämänhetkinen kun on otettu käyttöön huhtikuussa, vaan siksi, että ne olivat niin hienot!). Ihan täysin punttilinjalle en kuitenkaan joutunut, tiistaina poljin ystävän kanssa Sipoon metsiin koluamaan puolukoiden ja suppilovahveroiden toivossa. Kumpiakaan ei löytynyt, mutta sen sijaan löytyi vallan älyttömästi herkkutatteja.

Tänään vuorossa oli taas kiipeilyä, tällä kertaa Tapanilassa, joten pakettiin sisältyi näppärästi myös parikymmentä kilometriä fillarointia. Käpälät olivat hiukkasen rasittuneet jo eilisen puntin jäljiltä, ja puolentoista tunnin kiipeilyn jälkeen suorastaan tulessa. Totta puhuen jopa tämä vaativa näppäimistön nakuttaminen tuntuu melko jännältä kyynärvarsissa (vai mikä toi forearms nyt oikeastaan suomeksi onkaan). Palautumisateariaksi nautittiin Mäkikuplassa pizza ja olut, joilla luonnollisesti kompensoin sitä, etten eilen jaksanut lähteä räppikeikalle, vaan jäin kotiin lukemaan Ulyssesta ja nukkumaan.

Ensi viikolla toiveissa on rehkiä samanlainen punttikierros, saada hankittua uimapuku (ja ehkä tyypattuakin se), juosta kerran tai pari. Ja löytää niitä puolukoita, jos niitä nyt vielä jossain olisi!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Uima-asupulmia, osa 2

Uimapukuasiat eivät sitten jätä minua rauhaan. Alkukesästä tuskailin sporttimallisten bikinien löytämisen kanssa. Se pulma ratkesi lopulta puolivahingossa Mikonkadun Intersportin alerekillä, josta bongasin Etirelin napakat, kaarituelliset, mustat bikinin yläosat mukavassa -70% alennuksessa ja vielä oikeassa koossa. Niillä olenkin kesän aikana polskinut sen muutaman kerran, kun nyt olen jonkun vesielementin holleille eksynyt (tai no, Saimaalla seilatessa kylläkin harrastimme naku-uintia).

Nyt kävi kuitenkin niin, että ilmoittauduin vapaauintikurssille (joka saattaa liittyyä tai saattaa olla liittymättä siihen tosiasiaan, että haluaisin kokeilla triathlonia ensi kesänä). Kurssi alkaa tosin vasta marraskuun alussa, mutta ajattelin kerrankin olla ajoissa ja hankkia kuitenkin kokouimapuvun (ja tietty uimalasit) ennen kurssin alkua, jotta ehtisin pari kertaa koeajaakin tuon vermeen. Vaan eipä ole uimapuvunkaan ostaminen ihan helppo nakki ainakaan syyskuussa. Koska epäilen, etten kurssinkaan myötä pamahda miksikään himouimariksi (ihan siitäkin syystä, että atooppisuuteen taipuvainen ihoni tuskin tykkää toistuvasti kloorivedessä liotuksesta), en mielellään maksaisi moisesta kapineesta yli 50 euroa. Ei sillä, että kaupoissa olisi mitenkään tajuntaa räjäyttäviä valikoimia edes isommassa hintaluokassa. Itseasiassa kun tänään piipahdin  Intersportissa, uimapukurekistä löytyi kokonaista yksi kappale (!) uimapukuja koossa 38 (sen sijaan isoissa ja erittäin pienissä ko'oissa oli valinnanvaraa kyllä), ja sekin maksoi juurikin viitisenkymppiä. Hoh.

Pitänee käydä vielä kyyläämässä Stadiumin valikoimat, ja sen jälkeen mahdollisesti turvautua uintikaupan palveluihin. Vaatimukseni eivät edes ole järin suuret: rätin pitäisi olla oikean kokoinen, (koko)musta ja kohtuuhintainen (sama pätee muuten melkein kaikkeen muuhunkin mitä päälleni pistän). Hätätapauksessa voin tinkiä mustuudesta ja hinnasta, koosta en ehkä kuitenkaan.

Jännittää myös, että pitääköhän minun ostaa uimalasit lasten koossa. Minulla on järkyttävän pieni pää.

Aiheeseen sinänsä liittymättä kävin tänään muutenkin mukavuusalueeni ulkopuolella ja viihdyin siellä. Olen nimittäin inhonnut etunojapunnerruksia niin kauan kuin muistan, ja siksi vältellytkin niiden tekemistä enimmäkseen. Tuumasin kuitenkin, että tunnetustihan inhottavimmat harjoitteet ovat tehokkaimpia, ja päätin ottaa punnertukset saliohjelmaani rinta+käsi-päivän lämmittelyliikkeeksi. Ja mitäs ihmettä, tein (vaatimattomat) 4x8 etunojapunnerrusta ja sehän oli kivaa! Peilistä vilkuillen tekniikka näytti aika puhtaalta eikä tuntunut yhtään kamalalta. Etunojapunnerrus, uusi ystäväni!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viikon 36 urheilut

Loppua kohti käyvä viikko 36 (3.9.–9.9.) oli pitkästä aikaa hieman väljempi, sillä – kuten jo aiemmin mainostin – viime viikolla tein viimeisen työvuoroni toiseen työpaikkaan. Tällä viikolla tarvitsi siis tehdä vain yhtä työtä, ja vaikka pääasiassa tein n. 7–8 tuntisia päiviä ja vielä yleensä jostain aamusta iltapäivään, ihmeen paljon jäi vuorokauteen ihan vapaita tunteja. Mieletöntä. Siispä, lisää liikuntaa (eikä nyt oteta puheeksi sitä gradua, joka tekee paluuta viikkoaikatauluihini ja varmaan sotkee ne pahemman kerran). Tällä viikolla tuli sitten urheiltua. Seitsemästi, mikä on itselleni aikamoinen setti.
Yritin ottaa pukkarissa hienoa hauisposea, mutta eihän
siitä tullut mitään! Nauratti liikaa!

Maanantai: punttisali, 1 h 15 min, jalat ja selkä
Tiistai: juoksulenkki 45 min, 6,32 km, 8,4 km/h, ka 164 bpm, max 188 bpm
Keskiviikko: punttisali, 1 h, rinta ja kädet sekä juoksulenkki 35 min, 5,41 km, 9,1 km/h, ka 161 bpm, max 188 bpm
Torstai: lepiä
Perjantai: punttisali, 1 h 15 min, jalat ja selkä
Lauantai: punttisali, 1 h 30 min, rinta ja kädet
Sunnuntai: seinäkiipeilyä 1h 30 min

Määrän lisäksi viikon suurin uudistus oli uuden saliohjelman ottaminen ohjelmistoon. Päätin kokeilla kaksijakoista treeniä, jossa kehityksessä edellä olevat jalat ja selkä menivät yhdelle päivälle, rinta ja kädet toiselle. Yleisempi jako tuntuu olevan yläkroppa+alakroppa ta vetävät+työntävät. Päätin kuitenkin kokeilla tällaista komboa, koska haluan saada jotain kehitystä tapahtumaan erityisesti tuolla rintalihasosastolla, ja jos teen samana päivänä jalkoja tai selkää, olen havainnut, että pistän suurimmat tehot kuitenkin niihin. Useampijakoinen taas tuntui vähän hifistelyltä, joten jos nyt pari kuukautta menis tällaisella, ja sitten miettisi uutta ohjelmaa. Ainakin ensimmäisen viikon perusteella tuntui ihan toimivalta ja mahdolliselta, tosin päättelin, että paras olisi ehkä tehdä viikossa kaksi kovaa ja kaksi leppoisampaa, enemmän lihaskestävyyteen painottuvaa treeniä.

Yhä ylös yritin. Jee!

Tänään pääsin myös pitkästä aikaa kiipimään seinälle. Kesähän olisi oivallista ulkokiipeilyaikaa, mutta varusteiden ja sopivan lähellä olevien paikkojen puutteessa moista ei ole juuri tullut harjoitettua. Tavoitteena olisi kuitenkin nyt talvikaudella ehkäpä n. kerran viikossa käydä kiipeämässä, ja ehkä sitten ensi kesänä/keväänä tehdä joku kiipeilyhenkinen reissu jonnekin.

Kolmas jännittävä asia tällä viikolla lienee se, että vaikka liikuinkin miltei kaikki matkani pyörällä, en ajanut yhtäkään yli 10 km pätkää. Ensi viikolla voisi ehkä heittää lenkin Espooseen tai jotain. Huomenna olisi kuitenkin taas jalat+selkä-päivä puntilla.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Murkinasta, osa 3


Nyt onkin vuorossa sekavia jaarituksia ruoasta -sarjan kolmas ja viimeinen osa, jossa käyn läpi ruoat, joita oikeastaan eniten syön, ilman sen suurempia eettisiä ja/tai ravitsemuksellisia tuskailuja.

Mitä syön empimättä?
Kasvikset
Pidän kaikista vihanneksista. Jos joskus karttelin selleriä tai kaalia, on sekin taaksejäänyttä elämää. Syön juureksia, palkokasveja, siemeniä, vihanneksia, yrttejä, salaatteja, mitä nyt vaan käsiini saan. Kypsennettynä, raakana, yksistään ja sekaisin. Rousk rousk! Lemppareitani ovat tomaatti, avokado, kikherneet, linssit, lehtikaali, ruusukaali, parsa, munakoiso, bataatti... jne. Joskus huvikseni laskeskelin, paljon kasviksia tulee päivässä syötyä, ja kyllähän niitä tuolloin ainakin lähemmäs kilo päivässä meni, joten puoli kiloa päivässä tai mikä tahansa five a day kyllä tosiaankin toteutuu. Proteiininsaannistanikin aika iso osa tulee kasvispuolelta. Tänä aamuna olen syönyt kaksi luumua, tomaatin, lehtikaalia, banaania, vadelmia ja mustikoita, sekä pari ruokalusikallista siemeniä.

Yhden kauppareissun kasvikset. Papuja, munakoisoja,
jalapeñoja, paprikoita, limettiä, tuoretta maissia
ja avokado.

Hedelmät ja marjat
Kasviksiahan nämäkin ovat, mutta pääsivät nyt omaan kohtaansa. Hedelmiä syön myös aika paljon. Banaania menee yleensä smoothieihin. Talvisin pupellan älyttömiä määriä sitrushedelmiä. Muita hedelmiä menee satunnaisemmin, ja yleensä nekin rahkan kanssa, ei paljaaltaan. Marjoja söisin enemmänkin, jos niitä täältä pohjan perukoilta saisi tuoreena vähän paremmin. Nytkin kyllä oikeastaan päivittäin. Pakastemarjat nautin aina jäisinä (joko pirtelössä tai rahkan päällä), myös ne pahamaineiset ulkomaiset vadelmat. Yritän kuitenkin mieluiten täyttää pakastinta itsepoimituilla marjoilla. Tänä kesänä olen saalistanut mustikoita, punaherukoita ja mustaherukoita. Haaveilen vielä puolukoista ja tyrneistä.

Täysjyväviljatuotteet, ruisleipä, quinoa yms.
En karppaa tai välttele hiilareita. Mielenkiintoista olisi ehkä joskus kokeilla, mutta minusta monet viljatuotteet sopivat minulle ihan hyvin, enkä kuitenkaan lapa sisuksiini mielettömiä määriä höttöä. Perunaa syön aika harvoin, mutta lähinnä siksi, että peruna on niin tylsää. Eikä leipääkään ole mitenkään mielekästä vetää pala tolkulla, mutta leipäpala on minusta aivan kelpo aamupala tai välipala (ruoan kanssa sen sijaan leivän syöminen tuntuu jotenkin ylimääräiseltä, paitsi ehkä keiton kanssa).
Stockalla myydään masa harinaa! Jee! Autenttisen-
makuisia tacoja ja tortilloita, nam.

Entäs juomapuoli?
Pitänee varmaan myöntää, pidän alkoholista. En perusta mielettömästä kaljanlanttaamisesta tai tolkuttomasta ryyppäämisestä, mutta siis pidän monien alkoholijuomien mausta ja nautin niitä mielelläni, etenkin ruoan kanssa. Pidän myös alkoholin rentouttavasta vaikutuksesta ja pienen nousuhumalan tunteesta, mutta olen toki sen verran järjissäni, etten pyri älyttömän usein näitä tunteita saamaan. Suosikkejani ovat viinit ja oluet, väkeviä juon hyvin harvoin, ja esanssisiin siidereihin ja kaupan lonkeroihin tai vastaaviin juomasekoituksiin en koske pitkällä tikullakaan. Hyi. Noin muuten hanavesi on minusta juomista oivallisin, kakkosena varmaan erilaiset teet ja aamujuomana maitokahvi, aterian päälle espresso. Vissyä joisin enemmänkin, jos jaksaisin kantaa sitä kaupasta. Limonadeja ja mehuja taas juon verrattain harvoin, ne eivät ehkä minusta ole oikein aikuisten tuotteita.

Miltä sitten näyttävät tämän päivän ruokailut?
Tähän en nyt tarjoile varsinaista ruokapäiväkirjaa, koska sitä varten ajattelin laskea makrotkin. Lisäksi olen vasta aamussa, joten arviopohjalla mennään. Edellä jo mainittujen kasvisasioiden lisäksi nautin aamupalalla pari viipaletta sekaleipää, muutaman goudaviipaleen, vähän maapähkinävoita, puoli purkkia rahkaa ja mukillisen maitokahvia. Aamupala oli aika runsas, koska pitää jaksaa iltapäivään asti ja käydä tässä välissä nostamassa punttia. Salin jälkeen juon palkkarin, ja kotiin palattuani otan välipalaa, ehkä palan ruisleipää, kupillisen rahkaa ja marjoja sekä teetä. Varsinainen päiväruoka ajoittuu näin lauantaisin usein vasta saunan jälkeen illalle, tänään syömme ehkä kala-paputäytteisiä enchiladoja, kermaviiliä ja guacamolea.