Viime viikko meni urheilun osalta kivasti, tosin crossfit-painotteisesti, aina siihen asti, kunnes koitti viikonloppu ja älytön kolmen päivän kirjamessuputki. Eilen illalla sentään hieman rullailin ja venyttelin paikkoja auki.
Viikko 43: 21.–27.10.
maanantai: crossfit 1h
tiistai: -
keskiviikko: crossfit 1 h, voimistelu 1 h, pyöräilyä 4x6 km
torstai: crossfit 1 h
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: -
sunnuntai: venyttelyä/mobility-harjoitteita 0,5 h
Maanantaina ohjelmassa oli takakyykkyä (3x1) ja hero-wod John Rankel. Säädin jotain ihmeellistä, joten en edes ehtinyt ykköstoistoihin asti vaan tein lopulta 3x3 65 kilolla. Rankel oli puolestaan ihan lysti wod, maastavetoa, burpee-leuanvetoja, kahvakuulaheilautuksia ja 200 m juoksusprinttejä. Tiistaina ohjelmassa oli lepopäivä, jonka käytin hyödyksi nököttämällä kirjastossa aika myöhään.
Keskiviikkona pääsin testaamaan uutta treenivuoroa, klo 11–12, tuolloin ohjelmassa oli tempausta, snatch balancea ja boksihyppy-linkkuveitsi-jumppa. Koska en selvästikään saanut vielä tarpeekseni, poljin illalla takaisin Herttoniemeen, kun pääsimme voimistelutunnille Megahertsin Gymille. Aikuisten telinevoimistelu on kyllä lystiä hauskaa; vähän olen jäänyt kaipaamaan viime syksyisiä Taitoliikuntakeskuksen perjantaiaamuisia temppuratoja. Nytkin ohjelmassa oli rata, jossa mm. renkaat, nojapuut, trampoliineja ja käsinseisontaa. Pyöräilyä tuli samassa rytäkässä tuplasti tavalliseen treenipäivään nähden.
Torstaina ja perjantaina oli taas aika peruskauraa. Torstaina koetettiin 3x5 pystypunnerruksessa. 27,5 kg nousi helposti viisi toistoa, mutta 30 kg ei kertaakaan, ihme seinä siinäkin. Sen jälkeen tehtiin taas hero-wod, tällä kertaa Weaver. Olin jotenkin valmiiksi nuutunut ja poikki, joten tein rauhallisella tahdilla yhden kierroksen. Perjantaina vedettiin maasta 3x5, tein 80 kilolla ja kyllähän se nousi, mutta viimeiset toistot olivat kyllä aika tuskaisia. Wodissa oli hauska kahvakuulailottelu etukyykkyjä, askelkyykkyjä ja farmer's walkia.
Näillä treenein olinkin sitten valmis viikonlopun viettoon, ja kuten sanottua, se menikin miltei kokonaan kirjamessuilla, mitä nyt perjantaina kävin ystävän kanssa bissellä ja burgerilla ja lauantaina maistelemassa toisen ystävän työhuone-myymälässä punaviiniä.
Kiva viikko, toivottavasti tämä alkanutkin on!
maanantai 28. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Kirjamessujen antia: Hanna Skyttä ja Fuelfood
Tänä viikonloppuna urheilut jäivät allekirjoittaneella varsin vähiin olemattomiin, sillä vietin kolme päivää Helsingin kirjamessuilla sekä jossain määrin töiden että suuremmassa määrin harrastuksen puolesta. Nyt on melkoinen messu-uupumus, kasa uusia kirjoja, lukuinnostusta ja ennen kaikkea halu palata normaaliin päiväjärjestykseen. Laajempaa messuraporttia löytyy tuolta toisen blogin puolelta, mutta ajattelin nyt tännekin nostaa yhden tämänpäiväisen messukokemuksen, joka liippaa läheltä tämän blogin teemoja.
Kävin siis tänään messujen Viini, ruoka ja hyvä elämä -osaston puolella seuraamassa osaston koekeittiössä, kun Hanna Skyttä laati annoksia ja puhui uudesta Fuelfood-kirjastaan. Selailin kirjaa pikaisesti Tammen osastolla ennen koekeittiöön suuntaamistani, ja totesin fuelfoodin jokseenkin tiivistetysti olevan gluteenitonta, sokeritonta, kasvispitoista, ravintorikasta ruokaa. Toisin sanoen aika pitkälti sellaista, jota itsekin pyrin syömään, joskaan en koe tarvetta kokonaan karsia esimerkiksi viljoja ruokalistaltani. Erityisesti huomioni kiinnittivät kirjan runsaat leivontaohjeet, joissa käytettiin heraproteiinijauhetta, sekä erilaiset kastikkeet ja eväsratkaisut.
Koekeittiössä Skyttä valmisti gluteenitonta ja sokeritonta tosca-kuorrutetta ja kahta erilaista "cookie doughia" (taikinamaista välipalaa, johon tuli muistaakseni ainakin muussattuja kikherneitä, prodejauhoja ja erilaisia mausteita ja makeutusta), kun taas koekeittiön kokki (joka ei ollut ollenkaan hullumman näköinen nuori mies, näin sivumennen sanoen) laati kirjan ohjeiden perusteella marja-proteiinimoussen. Kyseinen ohje muuten kuulosti huomattavasti makoisammalta kuin valmiit proteiinipudding-jauheet ja oli ehkä kirjan ohjeista helppotekoisin, koostuen soseutetuista pakastemarjoista ja proteiinijauheesta, jotka kuohkeutettiin mousseksi sähkövatkaimella. Voisin ehkä kokeilla itsekin jo aivan lähitulevaisuudessa.
Keittiön tuotoksista saivat myös katsojat pieniä maistiaisia, mutta en itse jaksanut mennä tungeksimaan tätien sekaan (koko kirjamessuthan toki jo olemukseltaan ovat lähinnä tätien seassa tungeksimista, mutta rajansa kaikella). Sen verran kuitenkin inspiroiduin tapahtumasta, että kotiin päästyäni laadin kukkakaali-pizzapohjan, jollainen myös Fuelfood-kirjassa esitellään. Omaan pohjaani laitoin kukkakaalin lisäksi kananmunan, mantelijauhoa ja parmesaania. Päällysteeksi tuli mm. tonnikalaa, tomaattia, sipulia, paprikaa, mozzarellaa, oliiveja ja aurajuustoa (koska oikeastihan pizza on vain jotain, mitä voi laittaa sinihomejuuston alle, vähän niinkuin piparkakku). Annoksesta ei ole kuvaa, koska siitä puolet katosi parempiin suihin (omaani, siis) kauan ennen kuin ehdin edes ajatella jotain kuvausoperaatiota. Puolet meni jääkääppiin rumassa rasiassa odottamaan huomista iltaa, ja näytti niin epävalokuvaukselliselta, että joudutte nyt kuvittelemaan tämän makoisan ateriani.
Ruokatankkaus tuli tarpeeseen, sillä korvasin viikonlopun aikana lounaat ilmaisella pressihuoneen kahvilla ja messujen ruokapuolen maistiaisilla (ts. pikkuisilla suklaapaloilla, juustonmurusilla, keksinpalasilla ja lusikallisilla skyriä). Tänään älysin sentään ottaa evääksi vähän pähkinöitä ja pari satsumaa. Onneksi näitä messuja sun muita häppeninkejä ei ole ihan joka viikonloppu.
Hannan reseptejä löytyy kirjan lisäksi myös täältä.
Kävin siis tänään messujen Viini, ruoka ja hyvä elämä -osaston puolella seuraamassa osaston koekeittiössä, kun Hanna Skyttä laati annoksia ja puhui uudesta Fuelfood-kirjastaan. Selailin kirjaa pikaisesti Tammen osastolla ennen koekeittiöön suuntaamistani, ja totesin fuelfoodin jokseenkin tiivistetysti olevan gluteenitonta, sokeritonta, kasvispitoista, ravintorikasta ruokaa. Toisin sanoen aika pitkälti sellaista, jota itsekin pyrin syömään, joskaan en koe tarvetta kokonaan karsia esimerkiksi viljoja ruokalistaltani. Erityisesti huomioni kiinnittivät kirjan runsaat leivontaohjeet, joissa käytettiin heraproteiinijauhetta, sekä erilaiset kastikkeet ja eväsratkaisut.
Koekeittiössä Skyttä valmisti gluteenitonta ja sokeritonta tosca-kuorrutetta ja kahta erilaista "cookie doughia" (taikinamaista välipalaa, johon tuli muistaakseni ainakin muussattuja kikherneitä, prodejauhoja ja erilaisia mausteita ja makeutusta), kun taas koekeittiön kokki (joka ei ollut ollenkaan hullumman näköinen nuori mies, näin sivumennen sanoen) laati kirjan ohjeiden perusteella marja-proteiinimoussen. Kyseinen ohje muuten kuulosti huomattavasti makoisammalta kuin valmiit proteiinipudding-jauheet ja oli ehkä kirjan ohjeista helppotekoisin, koostuen soseutetuista pakastemarjoista ja proteiinijauheesta, jotka kuohkeutettiin mousseksi sähkövatkaimella. Voisin ehkä kokeilla itsekin jo aivan lähitulevaisuudessa.
Keittiön tuotoksista saivat myös katsojat pieniä maistiaisia, mutta en itse jaksanut mennä tungeksimaan tätien sekaan (koko kirjamessuthan toki jo olemukseltaan ovat lähinnä tätien seassa tungeksimista, mutta rajansa kaikella). Sen verran kuitenkin inspiroiduin tapahtumasta, että kotiin päästyäni laadin kukkakaali-pizzapohjan, jollainen myös Fuelfood-kirjassa esitellään. Omaan pohjaani laitoin kukkakaalin lisäksi kananmunan, mantelijauhoa ja parmesaania. Päällysteeksi tuli mm. tonnikalaa, tomaattia, sipulia, paprikaa, mozzarellaa, oliiveja ja aurajuustoa (koska oikeastihan pizza on vain jotain, mitä voi laittaa sinihomejuuston alle, vähän niinkuin piparkakku). Annoksesta ei ole kuvaa, koska siitä puolet katosi parempiin suihin (omaani, siis) kauan ennen kuin ehdin edes ajatella jotain kuvausoperaatiota. Puolet meni jääkääppiin rumassa rasiassa odottamaan huomista iltaa, ja näytti niin epävalokuvaukselliselta, että joudutte nyt kuvittelemaan tämän makoisan ateriani.
Ruokatankkaus tuli tarpeeseen, sillä korvasin viikonlopun aikana lounaat ilmaisella pressihuoneen kahvilla ja messujen ruokapuolen maistiaisilla (ts. pikkuisilla suklaapaloilla, juustonmurusilla, keksinpalasilla ja lusikallisilla skyriä). Tänään älysin sentään ottaa evääksi vähän pähkinöitä ja pari satsumaa. Onneksi näitä messuja sun muita häppeninkejä ei ole ihan joka viikonloppu.
Hannan reseptejä löytyy kirjan lisäksi myös täältä.
torstai 24. lokakuuta 2013
Ajankohtaisia uutisia ikätovereille (ja muillekin)
Helsingin Sanomat tietää tänä aamuna kertoa, että lihasmassa voi alkaa huveta jo kolmikymppisenä, ja että asialle olis paras tehdä jotain. Vaikka en koe kärsineeni mistään kolmekymppistymisen aiheuttamasta ikäkriisitä, huomaan, että huomioni saa nykyisin kiinnitettyä puoleensa, jos mielellään jo otsikoissa mainitsee sanan kolmekymppinen.
Hesarin juttu sinänsä oli oikein asiallinen ja perustui lihastohtori Hulmin haastatteluun. Pähkinänkuoressa kyse on siis siitä, että verenkierto- ja hengityselimistön kunnon lisäksi syytä olisi kiinnittää huomiota myös lihaskuntoon, jos aikoo jossain määrin kunnossa körötellä vielä vanhemmallakin iällä. Lihasmassa alkaa luonnostaan vähentyä iän myötä hormonitoiminnan hiipuessa, mutta pahimman luokan sohvaperunoilla tämä vähentyminen voi hyvinkin alkaa tapahtua jo kolmekympin tienoilla. Se taas on huono juttu esim. sikäli, että ns. ennenaikaisen kuoleman riski kasvaa kohisten heikon lihaskunnon myötä. Kondiksessa oleva lihaksisto myös auttaa iäkkäänä selviämään arkipäivän askareista ja toimii myös elimistön hätävarastona, mikäli sattuu sairastumaan ja joutumaan totaalilepoon.
Itselleni tämä juttu nyt ei sikäli ole ajankohtainen, että en taida ihan kuulua sohvaperunoiden kategoriaan ja lihasvoimaa tulee harjoitettua useita kertoja viikossa. Vakaana aikomuksenani on jatkaa tällä hyväksi havaitulla linjalla hamaan tulevaisuuteen (tiedä vaikka 86-vuotiaana olisin yhtä vetreä kuin Johanna Quaas). Sen sijaan esimerkiksi äitini on kyllä tyypillinen lenkkeilyn mahtiin uskova eläkeläinen. Sinänsä hoikka ja hyväkuntoinen äitimuori käy pitkillä sauvakävelylenkeillä ja joogaa, mutta punttailu ei hänen ohjelmaansa kuulu.Tosin on hänellä kyllä pari (kevyttä) kahvakuulaa, joita taitaa aina silloin tällöin heilutella. Olen kuitenkin miettinyt, josko hankkisin hänelle lahjaksi vaikkapa jotain kahvakuulatunteja esimerkiksi CrossFit Lappeenrannan poikien huomassa (äitini ei tietääkseni lue blogiani, siksi siis uskaltaudun pohtimaan asiaa tässä).
Mitä olette mieltä, saako oman vanhemman patistaa puntille esimerkiksi lahjakortin avulla?
Hesarin juttu sinänsä oli oikein asiallinen ja perustui lihastohtori Hulmin haastatteluun. Pähkinänkuoressa kyse on siis siitä, että verenkierto- ja hengityselimistön kunnon lisäksi syytä olisi kiinnittää huomiota myös lihaskuntoon, jos aikoo jossain määrin kunnossa körötellä vielä vanhemmallakin iällä. Lihasmassa alkaa luonnostaan vähentyä iän myötä hormonitoiminnan hiipuessa, mutta pahimman luokan sohvaperunoilla tämä vähentyminen voi hyvinkin alkaa tapahtua jo kolmekympin tienoilla. Se taas on huono juttu esim. sikäli, että ns. ennenaikaisen kuoleman riski kasvaa kohisten heikon lihaskunnon myötä. Kondiksessa oleva lihaksisto myös auttaa iäkkäänä selviämään arkipäivän askareista ja toimii myös elimistön hätävarastona, mikäli sattuu sairastumaan ja joutumaan totaalilepoon.
Itselleni tämä juttu nyt ei sikäli ole ajankohtainen, että en taida ihan kuulua sohvaperunoiden kategoriaan ja lihasvoimaa tulee harjoitettua useita kertoja viikossa. Vakaana aikomuksenani on jatkaa tällä hyväksi havaitulla linjalla hamaan tulevaisuuteen (tiedä vaikka 86-vuotiaana olisin yhtä vetreä kuin Johanna Quaas). Sen sijaan esimerkiksi äitini on kyllä tyypillinen lenkkeilyn mahtiin uskova eläkeläinen. Sinänsä hoikka ja hyväkuntoinen äitimuori käy pitkillä sauvakävelylenkeillä ja joogaa, mutta punttailu ei hänen ohjelmaansa kuulu.Tosin on hänellä kyllä pari (kevyttä) kahvakuulaa, joita taitaa aina silloin tällöin heilutella. Olen kuitenkin miettinyt, josko hankkisin hänelle lahjaksi vaikkapa jotain kahvakuulatunteja esimerkiksi CrossFit Lappeenrannan poikien huomassa (äitini ei tietääkseni lue blogiani, siksi siis uskaltaudun pohtimaan asiaa tässä).
Mitä olette mieltä, saako oman vanhemman patistaa puntille esimerkiksi lahjakortin avulla?
tiistai 22. lokakuuta 2013
Lisäravinteista, ravinnelisistä, mitä niitä nyt on
Kesemmällä tuossa kirjoittelin proteiinilisistä, ja nyt ajattelin sitten hieman miettiä lisäravinteita, kun olen sellaisiakin ruokavaliooni tullut sisällyttäneeksi. Kaiken muun ruokavalion koostamiseen liittyvän tiedon ja "tiedon" tapaan myös lisäravinteet, vitamiinit sun muut supplementit herättävät tietysti kasapäin mielipiteitä ja vääntöä ympäri esim. internetiä. Siinä kun kansalainen yrittää hahmottaa, että mitähän sitä nyt sitten kannattaisi syödä, menee terävämmältäkin sormi suuhun.
Itse olen tässäkin asiassa yrittänyt käyttää maalaisjärkeä, punninnut lompakon paksuutta ja lopulta mennyt sillä kuuluisalla mutu-tuntumalla. Pääsääntöisesti koen, että ihminen pärjännee aivan kelvollisesti hyvällä ruokavaliolla, paitsi kenties D-vitamiinin osalta näillä arktisilla leveyksillä. Toisaalta taas monista lisäravinteista ja vitamiineista on varmasti hyötyä ainakin silloin, jos ei osaa/viitsi/jaksa miettiä ruokavaliota kuntoon tai jos/kun on jotain erityisiä tarpeita tai ruokarajoitteita (kuten nyt vaikkapa tunnettu esimerkki vegaaneista ja B12-vitamiinista), joten en tähänkään asiaan osaa ottaa mitään jyrkkää kantaa. Itse esimerkiksi koen, että saan ruokavaliostani useimpia vitamiineja sen verran runsaasti, ettei minun tarvitse syödä niitä purkista. Kausittain sapuskani koostumusta seuranneena olen todennut, että saatan esimerkiksi helposti syödä kilonkin kasviksia päivässä.
D-vitamiinin terveyshyödyt ovat kuitenkin sikäli kiistattomasti todistettu, ja kun vielä asuu täällä huitsinnevadan jumalanseläntakana puolivuosittaisessa pimeydessä, että olen ehkä nelisen vuotta älynnyt popsiä D:tä purkista ainakin lokakuusta toukokuulle, 50–100 mikrogrammaa päivässä. Syön aika paljon kalaa, joten saan varmaan ruokavaliostakin jonkun verran D-vitamiinia (joskaan toisaalta en sitten käytä D-vitaminoituja maitotuotteita), mutta tässä olen kokenut parhaaksi turvautua purnukkaan. Aiemmin söin myös Omega3-kapseleita, mutta niitä en nyt toistaiseksi ole ottanut takaisin käyttöön, vaikka omegarasvahappojen suhde ruokavaliossa toisinaan huolettaakin. Mutta kuten sanottu, syön tosiaan paljon kalaa (esimerkiksi viimeisen kolmen päivän aikana olen syönyt kahdesti muikkuja ja kerran kuhapyöryköitä ja makrillia), varmaan keskimäärin suunnilleen joka toinen päivä, joten toistaiseksi posottelen ilman omegakolmoslisää.
Sen sijaan lisäsin pari muuta lisäravinnejuttua ruokavaliooni jonkinlaisessa human experiment -mielessä ja treenimäärien kasvettua: magnesiumin ja msm-jauheen. Magnesiumin sanotaan auttavan energia-aineenvaihduntaan, lihasten supistukseen, hermostoon ja ehkäisemään lihaskramppeja ja vastaavia kolotuksia. Kova treenaaminen tiettävästi lisää magnesiumintarvetta, ja vaikka en nyt välttämättä ihan vielä kutsuisi treenaamistani erityisen kovaksi, tulee viikossa kuitenkin tehtyä useampi rankka treeni, joten otan nyt sitten joka ilta veden kanssa kaksi magnesiumsitraattitablettia.
Msm puolestaan on elimistössä luonnostaan esiintyvä rikkiyhdiste, jonka pitäisi erityisesti vaikuttaa ihoon, hiuksiin, niveliin ja lihaksiin. Msm:ää syötetään paljon myös ravihevosille (mikä mielestäni on vähintäänkin jonkinlainen osoitus sen toimivuudesta, vaikka myönnänkin, että logiikkani ei tässä ole ehkä ihan aukotonta). Aineen pitäisi kohentaa ihon ja hiusten kuntoa, edesauttaa lihasten palautumista ja edistää liikkuvuutta. Pohdin msm:n ostoa jonkin aikaa, sillä jotenkin siinä on kuitenkin pieni huuhaa-klangi, mutta ostin sitten kokeiltavaksi paketin Puhdistamon OptiMSM:ää, kun satuin Ruohonjuureen liikkeen 31-vuotispäivänä, jolloin yhdestä tuotteesta sai 31 % alennuksen. Olen nyt ehkäpä viikon päivät siemaissut ainetta aamuisin sekoitettuna puoleen litraan vettä ja sitruuna- tai limettimehuun. Annostuksessa olen nyt päässyt teelusikalliseen, sitä kun suositellaan nostettavaksi hitaasti.
Onko näistä sitten ollut hyötyä? D-vitamiinin edullisesta vaikutuksesta esimerkiksi omaan vireystasooni olen ollut vakuuttunut jo jokusen vuoden, sillä ennen kuin aloin sitä syödä, olin viimeistään marraskuussa kuin se kuuluisa nukkuneen rukous, ja pimeys ja ankeus tuntuivat todenteolla vetävän väsyksiin. Nyttemmin en enää moista huomaa (paitsi että kyllähän kylmyys ja pimeys vituttaa, mutta kyllä ponteva vitutus kuitenkin nuupahtaneen apatian voittaa), kunhan muistan vitaminoida itseäni.
Magnesiumia olen popsinut vasta pari viikkoa, mutta mututuntumalla sanoisin lievää paranemista lihasten ja nivelten tilassa, jonka huomaa lähinnä siitä, että kun treenin jälkeisenä päivänä töröttää useamman tunnin koneen ääressä kirjoitushommissa, ei silti tuolista noustessaan tunne itseään kahdeksankymppiseksi köpöttelijäksi vaan ihan vetreäksi kolmekymppiseksi. MSM:stä en osaa vielä viikon jälkeen sanoa juuta enkä jaata, mutta toivottavasti siitäkin on joku hyöty.
Olen muuten myös huomannut, että kuten hammaslangan kanssa, vitamiinihommiin on paras rutinoitua, sillä en minä niitä muuten muista syödä. Niinpä iltaisin ennen nukahtamista otan magnesiumin ja aamulla heti herättyäni nielaisen D-vitamiinit yhdessä msm-veden kera. Hammaslangan kanssa päätin hammaslääkärini kehoituksesta ryhdistäytyä tammikuussa, ja sen jälkeen olen käyttänyt hammaslankaa ennen hampaiden harjausta joka ilta n. viittä poikkeusta lukuunottamatta. Vähemmästäkin saattaisi ylpistyä.
Mites teillä vitamiinipolitiikka, onko niiden napsiminen purkista ihan itsestäänselvää vai silkkaa huuhaata?
Itse olen tässäkin asiassa yrittänyt käyttää maalaisjärkeä, punninnut lompakon paksuutta ja lopulta mennyt sillä kuuluisalla mutu-tuntumalla. Pääsääntöisesti koen, että ihminen pärjännee aivan kelvollisesti hyvällä ruokavaliolla, paitsi kenties D-vitamiinin osalta näillä arktisilla leveyksillä. Toisaalta taas monista lisäravinteista ja vitamiineista on varmasti hyötyä ainakin silloin, jos ei osaa/viitsi/jaksa miettiä ruokavaliota kuntoon tai jos/kun on jotain erityisiä tarpeita tai ruokarajoitteita (kuten nyt vaikkapa tunnettu esimerkki vegaaneista ja B12-vitamiinista), joten en tähänkään asiaan osaa ottaa mitään jyrkkää kantaa. Itse esimerkiksi koen, että saan ruokavaliostani useimpia vitamiineja sen verran runsaasti, ettei minun tarvitse syödä niitä purkista. Kausittain sapuskani koostumusta seuranneena olen todennut, että saatan esimerkiksi helposti syödä kilonkin kasviksia päivässä.
D-vitamiinin terveyshyödyt ovat kuitenkin sikäli kiistattomasti todistettu, ja kun vielä asuu täällä huitsinnevadan jumalanseläntakana puolivuosittaisessa pimeydessä, että olen ehkä nelisen vuotta älynnyt popsiä D:tä purkista ainakin lokakuusta toukokuulle, 50–100 mikrogrammaa päivässä. Syön aika paljon kalaa, joten saan varmaan ruokavaliostakin jonkun verran D-vitamiinia (joskaan toisaalta en sitten käytä D-vitaminoituja maitotuotteita), mutta tässä olen kokenut parhaaksi turvautua purnukkaan. Aiemmin söin myös Omega3-kapseleita, mutta niitä en nyt toistaiseksi ole ottanut takaisin käyttöön, vaikka omegarasvahappojen suhde ruokavaliossa toisinaan huolettaakin. Mutta kuten sanottu, syön tosiaan paljon kalaa (esimerkiksi viimeisen kolmen päivän aikana olen syönyt kahdesti muikkuja ja kerran kuhapyöryköitä ja makrillia), varmaan keskimäärin suunnilleen joka toinen päivä, joten toistaiseksi posottelen ilman omegakolmoslisää.
Sen sijaan lisäsin pari muuta lisäravinnejuttua ruokavaliooni jonkinlaisessa human experiment -mielessä ja treenimäärien kasvettua: magnesiumin ja msm-jauheen. Magnesiumin sanotaan auttavan energia-aineenvaihduntaan, lihasten supistukseen, hermostoon ja ehkäisemään lihaskramppeja ja vastaavia kolotuksia. Kova treenaaminen tiettävästi lisää magnesiumintarvetta, ja vaikka en nyt välttämättä ihan vielä kutsuisi treenaamistani erityisen kovaksi, tulee viikossa kuitenkin tehtyä useampi rankka treeni, joten otan nyt sitten joka ilta veden kanssa kaksi magnesiumsitraattitablettia.
Msm puolestaan on elimistössä luonnostaan esiintyvä rikkiyhdiste, jonka pitäisi erityisesti vaikuttaa ihoon, hiuksiin, niveliin ja lihaksiin. Msm:ää syötetään paljon myös ravihevosille (mikä mielestäni on vähintäänkin jonkinlainen osoitus sen toimivuudesta, vaikka myönnänkin, että logiikkani ei tässä ole ehkä ihan aukotonta). Aineen pitäisi kohentaa ihon ja hiusten kuntoa, edesauttaa lihasten palautumista ja edistää liikkuvuutta. Pohdin msm:n ostoa jonkin aikaa, sillä jotenkin siinä on kuitenkin pieni huuhaa-klangi, mutta ostin sitten kokeiltavaksi paketin Puhdistamon OptiMSM:ää, kun satuin Ruohonjuureen liikkeen 31-vuotispäivänä, jolloin yhdestä tuotteesta sai 31 % alennuksen. Olen nyt ehkäpä viikon päivät siemaissut ainetta aamuisin sekoitettuna puoleen litraan vettä ja sitruuna- tai limettimehuun. Annostuksessa olen nyt päässyt teelusikalliseen, sitä kun suositellaan nostettavaksi hitaasti.
Onko näistä sitten ollut hyötyä? D-vitamiinin edullisesta vaikutuksesta esimerkiksi omaan vireystasooni olen ollut vakuuttunut jo jokusen vuoden, sillä ennen kuin aloin sitä syödä, olin viimeistään marraskuussa kuin se kuuluisa nukkuneen rukous, ja pimeys ja ankeus tuntuivat todenteolla vetävän väsyksiin. Nyttemmin en enää moista huomaa (paitsi että kyllähän kylmyys ja pimeys vituttaa, mutta kyllä ponteva vitutus kuitenkin nuupahtaneen apatian voittaa), kunhan muistan vitaminoida itseäni.
Magnesiumia olen popsinut vasta pari viikkoa, mutta mututuntumalla sanoisin lievää paranemista lihasten ja nivelten tilassa, jonka huomaa lähinnä siitä, että kun treenin jälkeisenä päivänä töröttää useamman tunnin koneen ääressä kirjoitushommissa, ei silti tuolista noustessaan tunne itseään kahdeksankymppiseksi köpöttelijäksi vaan ihan vetreäksi kolmekymppiseksi. MSM:stä en osaa vielä viikon jälkeen sanoa juuta enkä jaata, mutta toivottavasti siitäkin on joku hyöty.
Olen muuten myös huomannut, että kuten hammaslangan kanssa, vitamiinihommiin on paras rutinoitua, sillä en minä niitä muuten muista syödä. Niinpä iltaisin ennen nukahtamista otan magnesiumin ja aamulla heti herättyäni nielaisen D-vitamiinit yhdessä msm-veden kera. Hammaslangan kanssa päätin hammaslääkärini kehoituksesta ryhdistäytyä tammikuussa, ja sen jälkeen olen käyttänyt hammaslankaa ennen hampaiden harjausta joka ilta n. viittä poikkeusta lukuunottamatta. Vähemmästäkin saattaisi ylpistyä.
Mites teillä vitamiinipolitiikka, onko niiden napsiminen purkista ihan itsestäänselvää vai silkkaa huuhaata?
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Treeniviikko 42: hyvä boogie jatkuu
No, siinähän se tärkein tulikin jo otsikossa: kulunut viikko oli reenaamisen puolesta oikein mainio, eikä muutenkaan viikoksi hullumpi. Opinnäytetyö osoitti edistymisen merkkejä (kiitän ainakin osittain uuden kahvikuppini antamaa taustatukea ja hyviä lounas- ja kahvitteluhetkiä mainiossa seurassa pitkin viikkoa), iltaohjelmaan kuului urheilun lisäksi niin futismatsin katselua kuin keikalla notkumistakin ja viikon kruunasi uudenkarhean lukupiirimme ensimmäinen kokoontuminen brunssin merkeissä Rennossa. Tältä näytti päiväohjelma:
Viikko 42: 14.–20.10.2013
maanantai: -
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: crossfit 1 h
torstai: crossfit 1 h
perjantai: -
lauantai: crossfit 1 h, mobbailua 0,5 h, pyöräilyä yht. 20 km/1 h
sunnuntai: juoksulenkki 37 min, 5,7 km, 9 km/h
Maanantaille suunnittelin juoksulenkkiä tai uintia, mutta sattuneista syistä päädyinkin terapoimaan ystävää punaviinin ääressä. Se oli oikein hyvä ja rentouttava ratkaisu sekin. Tiistaina, kahden taukopäivän jälkeen, jo polttelikin päästä raudan pariin. Päivän treeni oli silloin sarjaa ihajjees, tempausta ja wodina valakyykkyä, chest-to-bar-leukoja ja vauhditonta pituushyppyä. Tempauksessa keskityin ykkösmaksimin sijaan hakemaan allemenoa ja oikeaa kyykkysyvyyttä (kilomäärien noustessa minulla on tapana alkaa vetää raakana), joten enimmillään nousi 32,5 ja enimmäkseen tein kakkosia ja kolmosia 27,5 kg:lla.
Keskiviikkona oltiinkin taas vahvasti epämukavuusalueella, kun teemana oli ring skills. Aargh, miten kropan koordinaatio ja voimat ovatkin niin hakusessa renkaissa roikkuessa. Ähelsin skin the catia ja L-sit holdia. Wodissa soutua, T2B ja yleisliikkeitä. Torstaina sen sijaan koitti jotain odotettua, nimittäin Fran, tuo ehkäpä kuuluisin crossfitin benchmark-tytöistä, jonka pääsin nyt tekemään ensimmäisen kerran. Sitä ennen kuitenkin väännettiin thrusteria ja good morningia. Jälkimmäisestä ei sen ihmeempää, sen sijaan thrusterin ykkösmaksimissa tuli varmaan rikottua oma ennätys, sillä rautaa nousi suorille käsille 47,5 kg, eikä se edes tuntunut järin raskaalta. Franin tein 20 kilolla ja leuat skaalattuna kumppareilla aikaan 5:52.
Perjantain lepopäivän jälkeen olin taas lauantaina aamupäivällä into pinkeänä salilla, enkä suotta, sillä PR:t paukkuivat taas, tällä kertaa rinnallevedon & työnnön parissa, kun nostin 50 kg. Wodina oli toinen benchmark-klassikko Grace, jonka tein 25 kg:lla aikaan 4:40. Treenien jälkeen jäin salin nurkkaan mobilisoimaan jumitellutta yläselkää ja muutenkin vähän verryttelemään itseä, jonka jälkeen poljin Itikseen ostoksille. Sinänsä melkoisen tuskastuttava reissu, olla nyt Itiksessä lauantai-iltapäivänä, mutta tulipahan käytyä.
Tänä aamuna aurinko paistoi suorastaan syyllistävästi, joten aamukahvin jälkeen pistin koneellisen pyykkiä pyörimään, kiskoin trikoot jalkaan ja lähdin lenkille. Juokseminen oli oikein mukavaa, ja pienen urheilusuorituksen herättämän nälän kanssa oli erityisen mukavaa mennä brunssille. Omnom. Nyt lähden vielä kuuntelemaan tuttujen musisointia pubiin. Ai että miten mainio viikko!
Viikko 42: 14.–20.10.2013
maanantai: -
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: crossfit 1 h
torstai: crossfit 1 h
perjantai: -
lauantai: crossfit 1 h, mobbailua 0,5 h, pyöräilyä yht. 20 km/1 h
sunnuntai: juoksulenkki 37 min, 5,7 km, 9 km/h
Maanantaille suunnittelin juoksulenkkiä tai uintia, mutta sattuneista syistä päädyinkin terapoimaan ystävää punaviinin ääressä. Se oli oikein hyvä ja rentouttava ratkaisu sekin. Tiistaina, kahden taukopäivän jälkeen, jo polttelikin päästä raudan pariin. Päivän treeni oli silloin sarjaa ihajjees, tempausta ja wodina valakyykkyä, chest-to-bar-leukoja ja vauhditonta pituushyppyä. Tempauksessa keskityin ykkösmaksimin sijaan hakemaan allemenoa ja oikeaa kyykkysyvyyttä (kilomäärien noustessa minulla on tapana alkaa vetää raakana), joten enimmillään nousi 32,5 ja enimmäkseen tein kakkosia ja kolmosia 27,5 kg:lla.
Keskiviikkona oltiinkin taas vahvasti epämukavuusalueella, kun teemana oli ring skills. Aargh, miten kropan koordinaatio ja voimat ovatkin niin hakusessa renkaissa roikkuessa. Ähelsin skin the catia ja L-sit holdia. Wodissa soutua, T2B ja yleisliikkeitä. Torstaina sen sijaan koitti jotain odotettua, nimittäin Fran, tuo ehkäpä kuuluisin crossfitin benchmark-tytöistä, jonka pääsin nyt tekemään ensimmäisen kerran. Sitä ennen kuitenkin väännettiin thrusteria ja good morningia. Jälkimmäisestä ei sen ihmeempää, sen sijaan thrusterin ykkösmaksimissa tuli varmaan rikottua oma ennätys, sillä rautaa nousi suorille käsille 47,5 kg, eikä se edes tuntunut järin raskaalta. Franin tein 20 kilolla ja leuat skaalattuna kumppareilla aikaan 5:52.
Perjantain lepopäivän jälkeen olin taas lauantaina aamupäivällä into pinkeänä salilla, enkä suotta, sillä PR:t paukkuivat taas, tällä kertaa rinnallevedon & työnnön parissa, kun nostin 50 kg. Wodina oli toinen benchmark-klassikko Grace, jonka tein 25 kg:lla aikaan 4:40. Treenien jälkeen jäin salin nurkkaan mobilisoimaan jumitellutta yläselkää ja muutenkin vähän verryttelemään itseä, jonka jälkeen poljin Itikseen ostoksille. Sinänsä melkoisen tuskastuttava reissu, olla nyt Itiksessä lauantai-iltapäivänä, mutta tulipahan käytyä.
Tänä aamuna aurinko paistoi suorastaan syyllistävästi, joten aamukahvin jälkeen pistin koneellisen pyykkiä pyörimään, kiskoin trikoot jalkaan ja lähdin lenkille. Juokseminen oli oikein mukavaa, ja pienen urheilusuorituksen herättämän nälän kanssa oli erityisen mukavaa mennä brunssille. Omnom. Nyt lähden vielä kuuntelemaan tuttujen musisointia pubiin. Ai että miten mainio viikko!
torstai 17. lokakuuta 2013
Riisikakkuhimo ja muita ruokakuulumisia
I eat some weird shit. Olen aina suhtautunut melko skeptisesti riisikakkuihin, niistä kun tulee lähinnä mieleen ikuisuusdieetillä olevat sukulaistädit ja 1990-luku. Siksi olinkin aika hämmästynyt, kun eräänä iltapäivänä treenien jälkeen minuun iski vallan levoton riisikakkuhimo. Tai tarkemmin ottaen vielä maapähkinävoilla, omenaviipaleilla ja kanelilla höystetyn riisikakun himo. Ei auttanut kuin poimia ostoskoriin paketillinen riisikakkuja (luomumaapähkinävoita olikin tarttunut mukaan Hulluilta päiviltä, ja omenia ja kanelia löytyy useimmiten joka tapauksessa). Niitä olen nyt sitten syönyt.
Olen myös kehitellyt uusia kombinaatioita, esimerkiksi kuvassa esiintyvän eilisen aamupalan, maapähkinävoilla, banaanilla ja mustikoilla kruunatun riisikakun (no, kaksi). Aamupalaksi tuo nyt on tietysti aika säälittävä esitys, mutta se taas liittyy siihen, että totesin minulla olevan tapana syödä lounas aika myöhään. Espanjalaisiin aikatauluhin tottuminen ehkä vaikuttaa edelleen, mutta myös se, että tukevamman aamiaisen jälkeen posotan helposti jonnekin kahteen, kolmeen, ennen kuin nälkä alkaa vaivata. Sekään nyt ei sinänsä olisi ongelma, mutta sitten tulee helposti syötyä aika paljon ja väsyttyä. Lisäksi kyseinen tapa heijastuu pieninä ajanhallintaongelmina myöhemmin päivällä.
Yritän nimittäin ehtiä klo 17 tai 18 alkaviin treeneihin vähän päivästä riippuen, ja jos syön lounasta vasta kolmelta, en pysty syömään välipalaa ennen treenejä (tai siinä ei ole mitään järkeä), jonka seurauksena ruokailuväli venyy aika pitkäksi, kun laitan ruokaa sitten vasta illalla treeneistä kotiuduttuani ja peseydyttyäni, ja sen syön sitten usein vasta siinä klo 21 tai jopa myöhemmin. Näinpä runsas aamiainen aiheuttaa sen, että syön vain kolmesti päivässä (ja treenin jälkeen juon jotain palkkaria joo), mikä saattaa monina päivinä toimiakin, mutta välillä kyllä pääsee esimerkiksi treeneissä voimat ja energia loppumaan ikäänkuin kesken. Pitää nimittäin syödä, että jaksaa, kuten vanha totuus sanoo.
Olen siis nyt parina päivänä kokeillut tyyliä, jossa syön vain pienen aamupalan ja menen jo aamusta yliopistolle. Juon aamukahvin graduhommien lomassa ja yritän päästä lounaalle jo puolen päivän tienoilla. Palaan kirjastoon, jossa aherran neljään tai viiteen, poljen kotiin, syön pientä välipalaa ja poljen viideksi tai kuudeksi treeneihin. Ihan hyvältä vaikuttaa, mutta vaatinee hieman pidempää koejaksoa.
Noin muuten syömiseni noudattelevat melko epämääräistä eating the food -kaavaa ja filosofiaa. Elämässä on nyt ollut ja tulee olemaankin sen verran muuttujia, etten ole jaksanut kauheasti kelailla syömisiä. Pääasiassa lounaan syön jossain kaupungilla, yleensä opiskelijahintaisessa paikassa (mm. Musiikkitalon lounas on osoittautunut hintansa väärtiksi), joten siinä ei ole kauheasti säätövaraa, vaikka tietysti pyrin valitsemaan järkevimmän vaihtoehdon niissä puitteissa, mitä on tarjolla (eniten on muuten viime aikoina vituttanut panerointi. Syön mielelläni esim. kalaa, mutta en todellakaan pidä taikinakuorruksesta, sen enempää maun kuin ravintoarvojenkaan puolesta. Grr.) . Illalla syön yleensä taas tavallista ruokaa, joka yleensä valmistuu niin, että pannun tai padan kautta käytetään kasa vihanneksia ja/tai juureksia sekä jotain proteiinikomponenttia ja mausteita. Helppoa, nopeaa, ravitsevaa, mutta kieltämättä aika tylsää. Jonain viikonloppuna voisi vaikka tehdä jotain ihan oikeaa ruokalajia.
Olen myös kehitellyt uusia kombinaatioita, esimerkiksi kuvassa esiintyvän eilisen aamupalan, maapähkinävoilla, banaanilla ja mustikoilla kruunatun riisikakun (no, kaksi). Aamupalaksi tuo nyt on tietysti aika säälittävä esitys, mutta se taas liittyy siihen, että totesin minulla olevan tapana syödä lounas aika myöhään. Espanjalaisiin aikatauluhin tottuminen ehkä vaikuttaa edelleen, mutta myös se, että tukevamman aamiaisen jälkeen posotan helposti jonnekin kahteen, kolmeen, ennen kuin nälkä alkaa vaivata. Sekään nyt ei sinänsä olisi ongelma, mutta sitten tulee helposti syötyä aika paljon ja väsyttyä. Lisäksi kyseinen tapa heijastuu pieninä ajanhallintaongelmina myöhemmin päivällä.
Yritän nimittäin ehtiä klo 17 tai 18 alkaviin treeneihin vähän päivästä riippuen, ja jos syön lounasta vasta kolmelta, en pysty syömään välipalaa ennen treenejä (tai siinä ei ole mitään järkeä), jonka seurauksena ruokailuväli venyy aika pitkäksi, kun laitan ruokaa sitten vasta illalla treeneistä kotiuduttuani ja peseydyttyäni, ja sen syön sitten usein vasta siinä klo 21 tai jopa myöhemmin. Näinpä runsas aamiainen aiheuttaa sen, että syön vain kolmesti päivässä (ja treenin jälkeen juon jotain palkkaria joo), mikä saattaa monina päivinä toimiakin, mutta välillä kyllä pääsee esimerkiksi treeneissä voimat ja energia loppumaan ikäänkuin kesken. Pitää nimittäin syödä, että jaksaa, kuten vanha totuus sanoo.
Olen siis nyt parina päivänä kokeillut tyyliä, jossa syön vain pienen aamupalan ja menen jo aamusta yliopistolle. Juon aamukahvin graduhommien lomassa ja yritän päästä lounaalle jo puolen päivän tienoilla. Palaan kirjastoon, jossa aherran neljään tai viiteen, poljen kotiin, syön pientä välipalaa ja poljen viideksi tai kuudeksi treeneihin. Ihan hyvältä vaikuttaa, mutta vaatinee hieman pidempää koejaksoa.
Noin muuten syömiseni noudattelevat melko epämääräistä eating the food -kaavaa ja filosofiaa. Elämässä on nyt ollut ja tulee olemaankin sen verran muuttujia, etten ole jaksanut kauheasti kelailla syömisiä. Pääasiassa lounaan syön jossain kaupungilla, yleensä opiskelijahintaisessa paikassa (mm. Musiikkitalon lounas on osoittautunut hintansa väärtiksi), joten siinä ei ole kauheasti säätövaraa, vaikka tietysti pyrin valitsemaan järkevimmän vaihtoehdon niissä puitteissa, mitä on tarjolla (eniten on muuten viime aikoina vituttanut panerointi. Syön mielelläni esim. kalaa, mutta en todellakaan pidä taikinakuorruksesta, sen enempää maun kuin ravintoarvojenkaan puolesta. Grr.) . Illalla syön yleensä taas tavallista ruokaa, joka yleensä valmistuu niin, että pannun tai padan kautta käytetään kasa vihanneksia ja/tai juureksia sekä jotain proteiinikomponenttia ja mausteita. Helppoa, nopeaa, ravitsevaa, mutta kieltämättä aika tylsää. Jonain viikonloppuna voisi vaikka tehdä jotain ihan oikeaa ruokalajia.
Viikon 41 puuhastelut
Nyt onkin käynyt niin perinteisesti, että elämä uhkaa ajaa taas blogiharrastelun ohi. Viime viikkokin vierähti menneisyydeksi jo tovi sitten, ja meinasi jäädä jumpat merkitsemättä (no omaksi iloksenihan minä niitä tänne raapustan, tosin crossfir-treenit yritän muistaa kirjata myös wodconnectiin). Laitetaan nyt kuitenkin, aika ristiinkuntoilupainotteisissa merkeissä viime viikko meni, ja hyvä niin.
Viikko 41: 7.–13.10.
maanantai: crossfit 1 h
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: crossfit 1 h
torstai: kävelylenkki ja fillarointia n. 1,5 h, mobilityä
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: crossfit 1 h
sunnuntai: -
Viidet treenit viikossa ja hyvin lähti. Tuli tehtyä tempausta, riveä, maastavetoa, erilaisia leuanvetoja, thrusteria ja vaikka ja mitä. Lystikkäintä hauskaa oli varmaankin tiistain pari-wodi, jossa siis parin kanssa suoritettiin 2000 m soutua, 60 burpeeta ja 300 m kelkan työntämistä. Sousimme vuorotellen 500 m, yleisliikkeitä taottiin 10 sarjoissa ja kelkan kanssa 50 m kerrallaan. Keuhkot olivat aika lailla tulessa, sillä samassa lähdössä oli aika monta kovakuntoisehkoa miestä, ja tietysti piti yrittää soutaa samaa tahtia niiden kanssa. Kelkkaa lykkiessä taas sain tuta sen, että takareidet eivät olleet ehkä vielä täysin toipuneet aiemmista reeneistä, sikäli liekeissä ne olivat.
Takareisien liekehdinnästä johtuikin viikon uutuus, torstain lepopäivänä kävin nimittäin hankkimassa itselleni viimein ns. foam rollerin. Internet-selvittely tuotti tulokseksi, että kyseisten kapineiden hintahaarukka vaihtelee reilusta kympistä lähes sataseen. En tällä hetkellä ole ihan varakkaimmillani, joten päädyin lopulta nappaamaan itselleni munarinkireissulla Ruoholahden Citymarketista 12 euron pötkön. Se on melko karmivan värinen ja tuskin ihan loputtomiin käyttöä kestää, mutta seuraavana suunnitelmana onkin askarrellapaskarrella putkenpätkästä ja solumuovista hieman pidempi ja ohuempi rulla (olenhan parantumaton tee-se-itse-nainen...). Torstai-iltana kävin sitten kävelemässä Töölönlahdella ja samalla hakemassa kaupunkiin jättämäni fillarin, jonka jälkeen palasin kotiin rullailemaan reisiä ja aukomaan paikkoja. Olihan se varsin autuaallista.
Alkuviikosta tässä sitten vasen lapa osoitti jumittelun merkkejä, ja tänään availin sitä kumipallolla treenin jälkeen. Tuntui toimivan, joten seuraavaksi hankintalistalle päätyi jonkinlainen napakka pallo, jolla itseä rusikoida. Niin, ja jonkinlaiset kuorihousut tai vastaavat ulkoilubyysat. Tuolla on nimittäin tullut ehkä talvi, ja on vähän viileä polkupyöräillä treeneihin ja takaisin pelkissä treenitrikoissa. Tämäkin kyllä haiskahtaa aikamoiselle haasteelle, sillä kyseisten pöksyjen pitäisi olla sen verran väljät, että alle mahtuvat jumppa/juoksutrikoot, mutta kuitenkin sen verran kapealahkeiset, että niissä on miellyttävä pyöräillä (edellisistä vastaavista nimittäin riekaloitui oikea lahje, kun se joutui turhan likeisiin kosketuksiin pyöränketjujen kanssa). Lisäksi pöksyt saisivat olla kohtuuhintaiset, koska ne eivät nyt varsinaisesti kuitenkaan tulisi mihinkään äärimmäisiin olosuhteisiin. Kuorihousu- ja kumipallovinkkejä siis vastaanotetaan!
Viikko 41: 7.–13.10.
maanantai: crossfit 1 h
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: crossfit 1 h
torstai: kävelylenkki ja fillarointia n. 1,5 h, mobilityä
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: crossfit 1 h
sunnuntai: -
Viidet treenit viikossa ja hyvin lähti. Tuli tehtyä tempausta, riveä, maastavetoa, erilaisia leuanvetoja, thrusteria ja vaikka ja mitä. Lystikkäintä hauskaa oli varmaankin tiistain pari-wodi, jossa siis parin kanssa suoritettiin 2000 m soutua, 60 burpeeta ja 300 m kelkan työntämistä. Sousimme vuorotellen 500 m, yleisliikkeitä taottiin 10 sarjoissa ja kelkan kanssa 50 m kerrallaan. Keuhkot olivat aika lailla tulessa, sillä samassa lähdössä oli aika monta kovakuntoisehkoa miestä, ja tietysti piti yrittää soutaa samaa tahtia niiden kanssa. Kelkkaa lykkiessä taas sain tuta sen, että takareidet eivät olleet ehkä vielä täysin toipuneet aiemmista reeneistä, sikäli liekeissä ne olivat.
 |
| Picture is not related, mutta kävin Silakkamarkkinoilla. |
Takareisien liekehdinnästä johtuikin viikon uutuus, torstain lepopäivänä kävin nimittäin hankkimassa itselleni viimein ns. foam rollerin. Internet-selvittely tuotti tulokseksi, että kyseisten kapineiden hintahaarukka vaihtelee reilusta kympistä lähes sataseen. En tällä hetkellä ole ihan varakkaimmillani, joten päädyin lopulta nappaamaan itselleni munarinkireissulla Ruoholahden Citymarketista 12 euron pötkön. Se on melko karmivan värinen ja tuskin ihan loputtomiin käyttöä kestää, mutta seuraavana suunnitelmana onkin askarrellapaskarrella putkenpätkästä ja solumuovista hieman pidempi ja ohuempi rulla (olenhan parantumaton tee-se-itse-nainen...). Torstai-iltana kävin sitten kävelemässä Töölönlahdella ja samalla hakemassa kaupunkiin jättämäni fillarin, jonka jälkeen palasin kotiin rullailemaan reisiä ja aukomaan paikkoja. Olihan se varsin autuaallista.
Alkuviikosta tässä sitten vasen lapa osoitti jumittelun merkkejä, ja tänään availin sitä kumipallolla treenin jälkeen. Tuntui toimivan, joten seuraavaksi hankintalistalle päätyi jonkinlainen napakka pallo, jolla itseä rusikoida. Niin, ja jonkinlaiset kuorihousut tai vastaavat ulkoilubyysat. Tuolla on nimittäin tullut ehkä talvi, ja on vähän viileä polkupyöräillä treeneihin ja takaisin pelkissä treenitrikoissa. Tämäkin kyllä haiskahtaa aikamoiselle haasteelle, sillä kyseisten pöksyjen pitäisi olla sen verran väljät, että alle mahtuvat jumppa/juoksutrikoot, mutta kuitenkin sen verran kapealahkeiset, että niissä on miellyttävä pyöräillä (edellisistä vastaavista nimittäin riekaloitui oikea lahje, kun se joutui turhan likeisiin kosketuksiin pyöränketjujen kanssa). Lisäksi pöksyt saisivat olla kohtuuhintaiset, koska ne eivät nyt varsinaisesti kuitenkaan tulisi mihinkään äärimmäisiin olosuhteisiin. Kuorihousu- ja kumipallovinkkejä siis vastaanotetaan!
maanantai 7. lokakuuta 2013
Viikon 40 puuhastelut
Viime viikolla, kuten jo edellisessä postauksessa hehkuttelin, pääsin palamaan raudan pariin, itse asiaan, back in business jne. Ja voi miten iloinen siitä olekaan. Muuten viime viikko oli aika keskivertotasoa urheilun määrän, laadun ja kuormittavuuden suhteen. Tällä viisiin:
viikko 40: 30.9.–6.10.
maanantai: juoksulenkki 5,69 km, 34 min, 10 km/h
tiistai: -
keskiviikko: -
torstai: juoksulenkki n. 8 km, 50 min
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: crossfit 1 h, pyöräilyä n. 1 h, 20 km
sunnuntai: -
Viikon alkuun maanantai-iltana kävin vetäisemässä lyhyen iltalenkin, jonka jaksoinkin hölkytellä ihan kiitettävällä vauhdilla (siis itselleni, olenhan toivottoman hidas juoksija). Tiistaina vuorossa oli taas muuttopuuhia ja keskiviikko tärvääntyi työpainotteiseen puuhasteluun.
Torstaina kävin ystävän kanssa aamupäiväisellä lenkillä Vantaanjoen varressa. Mitään matkamittaria ei tullut mukaan, mutta arvio matkan pituudesta oli hieman yli 8 km. Perjantaina, kuten jo ennätinkin hehkuttaa, tein paluun CrossFitin pariin. Takana on nyt kolmet treenit ja jo ihmettelen, miten ja miksi pidinkään kuukauden treenitauon. "Normisalikseni" ajattelin tosiaan ottaa tuon Herttoniemen, ja matkaa sinne tulee suuntaansa n. 6 km kevyen liikenteen reittioppaan mukaan, siis fillarilla kulkien. Pitkällisen linjanvedon mukaan en merkitse alle 10 km pyöräilyjä treeniksi. On vähän siinä ja tässä, paljon matkaa tuli lauantaina Konalan salille, mutta koska vähän eksähtelin matkalla, veikkaan 10 kilometrin ylittyneen. Ja olihan siinä jotain seikkailullista!
Alustavasti sovin myös erään ystävän kanssa aamuisesta boulderointivisiitistä Pasilan cavelle lähitulevaisuudessa. Jo tovin onkin kiipeilyhammasta kolottanut pahemman kerran. Tähän sitten kun vielä ahtaa vähän juoksua, uintia ja venyttelyä, alkaa liikuntakalenterissa ollakin ruuhkaa. Ihan parasta.
viikko 40: 30.9.–6.10.
maanantai: juoksulenkki 5,69 km, 34 min, 10 km/h
tiistai: -
keskiviikko: -
torstai: juoksulenkki n. 8 km, 50 min
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: crossfit 1 h, pyöräilyä n. 1 h, 20 km
sunnuntai: -
 |
| Maailma on yhtäkkiä muuttunut aika hienon väriseksi. |
Torstaina kävin ystävän kanssa aamupäiväisellä lenkillä Vantaanjoen varressa. Mitään matkamittaria ei tullut mukaan, mutta arvio matkan pituudesta oli hieman yli 8 km. Perjantaina, kuten jo ennätinkin hehkuttaa, tein paluun CrossFitin pariin. Takana on nyt kolmet treenit ja jo ihmettelen, miten ja miksi pidinkään kuukauden treenitauon. "Normisalikseni" ajattelin tosiaan ottaa tuon Herttoniemen, ja matkaa sinne tulee suuntaansa n. 6 km kevyen liikenteen reittioppaan mukaan, siis fillarilla kulkien. Pitkällisen linjanvedon mukaan en merkitse alle 10 km pyöräilyjä treeniksi. On vähän siinä ja tässä, paljon matkaa tuli lauantaina Konalan salille, mutta koska vähän eksähtelin matkalla, veikkaan 10 kilometrin ylittyneen. Ja olihan siinä jotain seikkailullista!
 |
| Musta lenkkininja ajelee hissillä. |
lauantai 5. lokakuuta 2013
Kauan odotettu paluu raudan pariin, tai rakkaudentunnustus lajille
Eilen vihdoin raivasin kalenteriin tilaa, otin itseäni niskasta kiinni, lopetin vätystelyn ja polkaisin CrossFit Herttoniemen salille. Juokseminen on ihan mukavaa puuhaa (ainakin nyt, kun ei vielä tule räntää vaakasuoraan päin lärviä) ja kyllä minä uima-altaassakin viihdyn, mutta kyllä se vaan taitaa niin olla, että rauta on naisen(kin) paras ystävä.
Leikittelin hetken ajatuksella, että olisin ottanut yo-liikunnalle kausikortin ja kasannut itselleni oikein perinteisen saliohjelman, mutta niinhän siinä kävi, että crossfit-puuhien veto oli liian kova. Tuleehan se toki huomattavasti yo-liikuntaa kalliimmaksi, mutta tosiasia on myös se, että yksin salilla pusatessani en kertakaikkiaan saa itsestäni kaikkea irti. Arvossa arvaamattomassa ovat myös koutsien tekniikkaneuvot, itsen monipuolinen fyysinen haastaminen sekä treenitoverit. Joka ikinen kerta olen myös lähtenyt treenin jälkeen boksilta paremmalla tuulella kuin mitä olen sinne mennessäni ollut. Riippumatta maasta tai salista.
Eilen pääsinkin sitten heti tukevasti epämukavuusalueelle, kun ohjelmassa oli floor pressiä, siis vähänniinku penkkipunnerrusta lattialla. En todellakaan ole kaksinen penkkaaja, edellisestä penkkauksesta oli vierähtänyt hyvinkin kuukausia, enkä ollut tätä lattiapenkkiä koskaan edes kokeillut. Nostelin lopulta 32,5 kilolla, joskin viimeisessä sarjassa jokin tekniikkaoivallus napsahti aivoissa kohdalleen ja se tuntui huomattavasti aiempia sarjoja kevyemmältä. Penkin päälle päästiin tekemään toista harvoin ohjelmassa näkynyttä liikettä, kulmasoutua. Metconina oli sitten käsinseisontaa, rengaslaskeutumisia (lower from inverted hang) ja tuplanaruhyppyjä, minuutti kutakin 15 sekunnin vaihdolla, yhteensä kolme kierrosta. Treeninä luokkaa "ihajjees", mutta olin silti melko liekeissä.
Itseasiassa olin niin liekeissä, että poljin tänään kymmenen kilometriä suuntaansa (ja eksyin matkalla pariin otteeseen) vain päästäkseni Konalaan kyykkäämään. Hertsikan sali järjesti tänään juoksukoulua, mutta koska Herttoniemen, Espoon ja Konalan jäsenet saavat treenata ristiin saleilla (käytössä sama ohjelmointi myös), otin kuin otinkin suunnakseni Konalan, niin kovaksi kävi kyykyn kutsu. Ohjelmassa oli 3x5, ja kuukauden treenitauon jäljiltä päädyin vähän hannailemaan ja tein sarjat 50 kilolla, joka tuntui kyllä turhan kevyeltä. Voi kyllä olla, että koivet kiittävät huomenna tästä nössöilystä, etenkin kun tuli poljettuakin se parikymmentä kilometriä. Metcon-osuudessa oli lystiä hauskaa 21-15-9 toistoa kalorisoutua, boksille nousua (lisäpainoin) ja kahvakuulaheilautuksia. Alussa tuhlasin aikaa sähläten sekä soutulaitteen että boksinousujen kanssa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi. Kyllä se siis siitä!
Tänään pitäisi mennä ainakin kaverin 30-vuotispäiville ja ehkä sen jälkeen vielä jatkaa juhlaa Suvilahdessa, joten huomenna onkin sitten jälkitilojen vakavuudesta riippuen joko lepopäivä tai sitten rauhallista mobilityvirittelyä tai ehkä jopa uintia.
Leikittelin hetken ajatuksella, että olisin ottanut yo-liikunnalle kausikortin ja kasannut itselleni oikein perinteisen saliohjelman, mutta niinhän siinä kävi, että crossfit-puuhien veto oli liian kova. Tuleehan se toki huomattavasti yo-liikuntaa kalliimmaksi, mutta tosiasia on myös se, että yksin salilla pusatessani en kertakaikkiaan saa itsestäni kaikkea irti. Arvossa arvaamattomassa ovat myös koutsien tekniikkaneuvot, itsen monipuolinen fyysinen haastaminen sekä treenitoverit. Joka ikinen kerta olen myös lähtenyt treenin jälkeen boksilta paremmalla tuulella kuin mitä olen sinne mennessäni ollut. Riippumatta maasta tai salista.
Eilen pääsinkin sitten heti tukevasti epämukavuusalueelle, kun ohjelmassa oli floor pressiä, siis vähänniinku penkkipunnerrusta lattialla. En todellakaan ole kaksinen penkkaaja, edellisestä penkkauksesta oli vierähtänyt hyvinkin kuukausia, enkä ollut tätä lattiapenkkiä koskaan edes kokeillut. Nostelin lopulta 32,5 kilolla, joskin viimeisessä sarjassa jokin tekniikkaoivallus napsahti aivoissa kohdalleen ja se tuntui huomattavasti aiempia sarjoja kevyemmältä. Penkin päälle päästiin tekemään toista harvoin ohjelmassa näkynyttä liikettä, kulmasoutua. Metconina oli sitten käsinseisontaa, rengaslaskeutumisia (lower from inverted hang) ja tuplanaruhyppyjä, minuutti kutakin 15 sekunnin vaihdolla, yhteensä kolme kierrosta. Treeninä luokkaa "ihajjees", mutta olin silti melko liekeissä.
Itseasiassa olin niin liekeissä, että poljin tänään kymmenen kilometriä suuntaansa (ja eksyin matkalla pariin otteeseen) vain päästäkseni Konalaan kyykkäämään. Hertsikan sali järjesti tänään juoksukoulua, mutta koska Herttoniemen, Espoon ja Konalan jäsenet saavat treenata ristiin saleilla (käytössä sama ohjelmointi myös), otin kuin otinkin suunnakseni Konalan, niin kovaksi kävi kyykyn kutsu. Ohjelmassa oli 3x5, ja kuukauden treenitauon jäljiltä päädyin vähän hannailemaan ja tein sarjat 50 kilolla, joka tuntui kyllä turhan kevyeltä. Voi kyllä olla, että koivet kiittävät huomenna tästä nössöilystä, etenkin kun tuli poljettuakin se parikymmentä kilometriä. Metcon-osuudessa oli lystiä hauskaa 21-15-9 toistoa kalorisoutua, boksille nousua (lisäpainoin) ja kahvakuulaheilautuksia. Alussa tuhlasin aikaa sähläten sekä soutulaitteen että boksinousujen kanssa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi. Kyllä se siis siitä!
Tänään pitäisi mennä ainakin kaverin 30-vuotispäiville ja ehkä sen jälkeen vielä jatkaa juhlaa Suvilahdessa, joten huomenna onkin sitten jälkitilojen vakavuudesta riippuen joko lepopäivä tai sitten rauhallista mobilityvirittelyä tai ehkä jopa uintia.
torstai 3. lokakuuta 2013
Uimaviikko, nuhaviikko, muuttoviikko
Viimeiset kolme viikkoa ovat allekirjoittaneella kuluneet erittäin touhukkaissa merkeissä, ja touhusta ovat kärsineet niin urheilu kuin bloggaaminenkin. Hups. Toisaalta kun en ole kerran ehtinyt juuri mitään fyysisiä aktiviteetteja harjoittaa, ei olisi paljoa ollut blogattavaakaan. Pannaan nyt kuitenkin koostetta, että tällaistakin sattuu.
Viikko 37: 9.–15.9.
maanantai: juoksulenkki, 37 min, 6,08 km, 9,8 km/h
tiistai: uinti 2 km, 1h 5 min
keskiviikko: uinti 1,6 km, 55 min
torstai: -
perjantai: uinti 1,2 km, 45 min
lauantai: -
sunnuntai: -
Viikko 38: 16.–22.9.
maanantai: kävelylenkki n. 1 h 15 min
tiistai: -
keskiviikko: -
torstai: -
perjantai: -
lauantai: -
sunnuntai: -
Viikko 39: 17.–29.9.
nada
Syyskuun toinen viikko meni urheilun puolesta aika pitkälti Uimastadionilla, olihan laitos tuolloin viimeistä viikkoa auki ja minä taas vaihteeksi hieman myöhäisherännäinen. Tulipahan käytyä. Ja uitua. Tiistaina vetäisin ehkä ensimmäisen kerran elämässäni kokonaiset kaksi kilometriä, ja sehän oli varsin mukavaa. Seuraavana päivänä hyvä uintiboogie jatkui, ja kolmannella kerralla raahasin mukaan ystäväni Lotan stadikan viimeisen aukiolopäivän kunniaksi. Tuolloin järjestettiin ns. kuutamouinti, uimastadion oli auki klo 23 asti, musiikki soi ja ulkotulet loimottivat. Kaunista, mutta myös ruuhkaista. Itse älysimme mennä paikalle jo seitsemän jälkeen, jolloin altaissa oli hyvin tilaa (vaikkakin selvästi enemmän väkeä kuin viikon aiempina uintikertoina). Sen vajaan tunnin aikana, mitä altaassa vietimme, enenevässä määrin ihmisiä virtasi sisään. Poislähtiessämme saunat olivat täynnä, pukuhuoneet ahtaat ja jono ulottui ulkoportille asti. Ajoituksemme oli siis likimain täydellinen.
Seuraavalla viikolla kävin toisen ystäväni kanssa kävelemässä. En juuri koskaan harrasta kävelylenkkejä, minua kun viehättävät lähinnä nopeatempoisemmat aktiviteetit. Oli kuitenkin mukavaa ja totesin, että ehkäpä pitkiä kävelyjä ystävän seurassa voisi hyvinkin ottaa ohjelmaan vähän niinkuin palauttavana harjoitteena (as if tässä olisi viime aikoina tehnyt mitään palautumista vaativaa...). Jo maanantaina olo oli hieman nuhaisa, ja niinhän siinä kävi, että flunssa iski päälle. Olo oli kipeä muutaman päivän, ja sitten olikin jo viikonloppu, joka puolestaan oli pullollaan taas kaikenlaista juhlaa ja hilpettä (sattuneista syistä tälle vuodelle osuu aika lailla 30-vuotispäiviä), ei siis urheilua.
Viime viikko taas meni tiiviisti töitä paiskien ja muuttoa säätäen. Urheilemaan en ehtinyt, mutta tavaroita tuli raijattua, edestakaisin käveltyä ja paikkoja putsattua siihen malliin, ettei viikko nyt varsinaisesti fyysisen inaktiviisuuden puolelle mennyt.
Nyt, kun talous alkaa pikkuhiljaa tasapainottua, muutto alkaa olla hoidettu ja muutenkin elämä hieman rauhoittunut, taitaa olla aika palata crossfit-hommien pariin. Tänään menen vielä ystävän kanssa juoksutreffeille, mutta huomenna – jos vain suinkin ehdin – aikomuksenani olisi marssia Hertsikan salille. Viimein!
Viikko 37: 9.–15.9.
maanantai: juoksulenkki, 37 min, 6,08 km, 9,8 km/h
tiistai: uinti 2 km, 1h 5 min
keskiviikko: uinti 1,6 km, 55 min
torstai: -
perjantai: uinti 1,2 km, 45 min
lauantai: -
sunnuntai: -
Viikko 38: 16.–22.9.
maanantai: kävelylenkki n. 1 h 15 min
tiistai: -
keskiviikko: -
torstai: -
perjantai: -
lauantai: -
sunnuntai: -
Viikko 39: 17.–29.9.
nada
Syyskuun toinen viikko meni urheilun puolesta aika pitkälti Uimastadionilla, olihan laitos tuolloin viimeistä viikkoa auki ja minä taas vaihteeksi hieman myöhäisherännäinen. Tulipahan käytyä. Ja uitua. Tiistaina vetäisin ehkä ensimmäisen kerran elämässäni kokonaiset kaksi kilometriä, ja sehän oli varsin mukavaa. Seuraavana päivänä hyvä uintiboogie jatkui, ja kolmannella kerralla raahasin mukaan ystäväni Lotan stadikan viimeisen aukiolopäivän kunniaksi. Tuolloin järjestettiin ns. kuutamouinti, uimastadion oli auki klo 23 asti, musiikki soi ja ulkotulet loimottivat. Kaunista, mutta myös ruuhkaista. Itse älysimme mennä paikalle jo seitsemän jälkeen, jolloin altaissa oli hyvin tilaa (vaikkakin selvästi enemmän väkeä kuin viikon aiempina uintikertoina). Sen vajaan tunnin aikana, mitä altaassa vietimme, enenevässä määrin ihmisiä virtasi sisään. Poislähtiessämme saunat olivat täynnä, pukuhuoneet ahtaat ja jono ulottui ulkoportille asti. Ajoituksemme oli siis likimain täydellinen.
Seuraavalla viikolla kävin toisen ystäväni kanssa kävelemässä. En juuri koskaan harrasta kävelylenkkejä, minua kun viehättävät lähinnä nopeatempoisemmat aktiviteetit. Oli kuitenkin mukavaa ja totesin, että ehkäpä pitkiä kävelyjä ystävän seurassa voisi hyvinkin ottaa ohjelmaan vähän niinkuin palauttavana harjoitteena (as if tässä olisi viime aikoina tehnyt mitään palautumista vaativaa...). Jo maanantaina olo oli hieman nuhaisa, ja niinhän siinä kävi, että flunssa iski päälle. Olo oli kipeä muutaman päivän, ja sitten olikin jo viikonloppu, joka puolestaan oli pullollaan taas kaikenlaista juhlaa ja hilpettä (sattuneista syistä tälle vuodelle osuu aika lailla 30-vuotispäiviä), ei siis urheilua.
Viime viikko taas meni tiiviisti töitä paiskien ja muuttoa säätäen. Urheilemaan en ehtinyt, mutta tavaroita tuli raijattua, edestakaisin käveltyä ja paikkoja putsattua siihen malliin, ettei viikko nyt varsinaisesti fyysisen inaktiviisuuden puolelle mennyt.
Nyt, kun talous alkaa pikkuhiljaa tasapainottua, muutto alkaa olla hoidettu ja muutenkin elämä hieman rauhoittunut, taitaa olla aika palata crossfit-hommien pariin. Tänään menen vielä ystävän kanssa juoksutreffeille, mutta huomenna – jos vain suinkin ehdin – aikomuksenani olisi marssia Hertsikan salille. Viimein!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)