perjantai 28. helmikuuta 2014

Ja taas mennään, CrossFit Open 2014 on täällä

Nyt se on sitten koittanut, maailman suurin urheilutapahtuma nimittäin. Jokseenkin 174 000 kisailijaa on ilmoittautunut ottamaan mittaa toisistaan CrossFit Gamesien esikarsintavaiheeseen eli Openeihin. Minä yhtenä heistä, jossain hetkellisessä mielenhäiriön puuskassa ilmeisesti. Nimensä mukaisesti kaikille avoimissa Openeissa siis karsitaan alueellisiin skaboihin, Regionalseihin, joista sitten menestyksekkäimmät atleetit jatkavat kesällä Kaliforniassa pidettäviin varsinaisiin CrossFit Gameseihin. Gameseja mitellään naisten ja miesten yksilösarjojen lisäksi joukkuekisana sekä useammassa masters-sarjassa (40-vuotiaista lähtien), joskaan masters-sarjalaiset eivät osallistu Regionals-kisoihin vaan karsivat Gameseihin muutamalla lisäsuorituksella.

Openien harjoitteita voi suorittaa kukin omalla salillaan (tai vaikka omin päinkin, tosin tällöin suoritukset tulee videoida, joskin videotaltiointia suositellaan kaikille muillekin, joilla on edes jonkinlainen mahdollisuus päästä regionaaleihin), aikaa suoritukselle on tänä vuonna torstaista maanantaihin (Yhdysvaltain länsirannikon aikaa, joten Suomessa käytännössä aikaraja on perjantai-aamusta maanantain ja tiistain väliseen yöhön). Uusi harjoitus julkaistaan joka torstai viitenä peräkkäisenä viikkona, viimeinen maaliskuun 27. päivä.

Tämän vuoden Openeiden ensimmäinen harjoite julkaistiin viime yönä. Suoritus on sama kuin vuonna 2011: kymmenen minuutin AMRAP kahta liikettä, vuorotellen 30 tuplanaruhyppyä ja 15 raakatempausta (34/25kg). Openeissa onkin tapana hyödyntää aiempien vuosien harjoitteita, viime vuonna esimerkiksi kolmas harjoitus (13.3) oli sama kuin edellisvuoden neljäs veto (12.4): 150 wall ballia, 90 tuplanaruhyppyä ja 30 muscle-uppia.

Itse en ole koskaan ennen tätä 14.1-treeniä tehnyt, mutta on myönnettävä, että huokaisin kyllä helpotuksesta aamulla, kun huomasin, millainen harjoite ensimmäiseksi suoritukseksi oli valittu. Hyvänä päivänä tuplia menee helposti vähintään se 30 putkeen, ja raakatempauskin sujuu ohjepainolla melko helposti. Tosin ohjeiden mukaan tuo tempauskin on itseasiassa G2O, siis ground-to-overhead-liike, jossa paino pitää nostaa maasta suorille käsille, ja raakatempaus on lähinnä nopein tapa siihen. Ymmärtääkseni siis liikkeen voi halutessaan suorittaa vaikka rive+työntönä. Ajattelin itse kuitenkin tehdä raakatempauksena. Toki toistoja tulee ihan älytön määrä, eikä minulla varmasti riitä kunto tehdä suorituksia putkeen, mutta ainakin harjoite on sellainen, että minun pitäisi pystyä se kokonaisuudessaan suorittamaan.

Tänään treeneissä päätin joka tapauksessa voimaosuuden jälkeen jättää välistä ohjelmoinnin soutu-metconin ja ottaa sen sijaan hieman tuntumaa  liikkeisiin. Tein naisten ohjepainolla muutamia viiden toiston sarjoja raakatempausta ja väliin hypin tuplia. Totesin, että paras lienee jo etukäteen mielessä palastella treeni pienempiin osasiin ja ottaa välissä happea, ettei vedä itseään parissa minuutissa piippuun. Hurjaa hommaa. Olisin toki voinut tehdä treenin jo tänään alta pois, mutta 9,5 tunnin työpäivä pohjilla ei oikein ollut ihan suorituskykyisin olo. Huominenkin on melko täyteen buukattu, mutta sunnuntaina olen toivottavasti melko lailla täysissä sielun ja ruumiin voimissa ottamassa raudasta mittaa.


Games-huumassa suoritin tässä yhtenä iltana myös CrossFit Online -tuomarikurssin. Pulitin siis päämajalle kymmenen taalaa, josta vastineeksi katselin pari tuntia slideja ja videoita liikestandardeista ja tuomarointiperiaatteista. Kurssi on pätkitty kuuteen osaan, jossa aina seuraavaan osaan edetäkseen on läpäistävä kyseistä osa-aluetta käsittelevä testi. Testeissä oli monivalintakysymyksiä, videoharjoituksia ja luokittelutehtäviä. Kysymykset ja videot olivat helppoja, mutta pienten kuvien luokittelu sen mukaan, täyttyykö liikestandardi kuvassa oli kyllä melko tuskastuttavaa. Ennen kaikkea siksi, että kyseinen luokittelutehtävä oli aina kunkin osion viimeinen, ja jos yhdenkin pikku-ukkelin luokitteli väärin, joutui koko testin aloittamaan alusta. Kyykky- ja riippuosiot läpäisin nopeasti, mutta overhead- ja vetävien liikkeiden parissa jouduin kyllä muutamia kertoja aloittamaan alusta. Nyt kurssi on joka tapauksessa suoritettu, ja aion kyllä ryhtyä myös tosielämän tuomarointipuuhiin.

Lisää tietoa skaboista löytyy vaikkapa Gamesien sivuilta. Myös ainakin Lotta ja Mika ovat ehtineet blogata Openeista. Ensinmainittu aikoo osallistua, kun taas jälkimmäisen blogista löytyy erittäin hyvä ja selkeä esitys siitä, mistä tässä nyt oikeastaan on kyse (ainakin tähän allekirjoittaneen poukkoilevaan jaaritteluun verrattuna).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti