torstai 24. lokakuuta 2013

Ajankohtaisia uutisia ikätovereille (ja muillekin)

Helsingin Sanomat tietää tänä aamuna kertoa, että lihasmassa voi alkaa huveta jo kolmikymppisenä, ja että asialle olis paras tehdä jotain. Vaikka en koe kärsineeni mistään kolmekymppistymisen aiheuttamasta ikäkriisitä, huomaan, että huomioni saa nykyisin kiinnitettyä puoleensa, jos mielellään jo otsikoissa mainitsee sanan kolmekymppinen.

Hesarin juttu sinänsä oli oikein asiallinen ja perustui lihastohtori Hulmin haastatteluun. Pähkinänkuoressa kyse on siis siitä, että verenkierto- ja hengityselimistön kunnon lisäksi syytä olisi kiinnittää huomiota myös lihaskuntoon, jos aikoo jossain määrin kunnossa körötellä vielä vanhemmallakin iällä. Lihasmassa alkaa luonnostaan vähentyä iän myötä hormonitoiminnan hiipuessa, mutta pahimman luokan sohvaperunoilla tämä vähentyminen voi hyvinkin alkaa tapahtua jo kolmekympin tienoilla. Se taas on huono juttu esim. sikäli, että ns. ennenaikaisen kuoleman riski kasvaa kohisten heikon lihaskunnon myötä. Kondiksessa oleva lihaksisto myös auttaa iäkkäänä selviämään arkipäivän askareista ja toimii myös elimistön hätävarastona, mikäli sattuu sairastumaan ja joutumaan totaalilepoon.

Itselleni tämä juttu nyt ei sikäli ole ajankohtainen, että en taida ihan kuulua sohvaperunoiden kategoriaan ja lihasvoimaa tulee harjoitettua useita kertoja viikossa. Vakaana aikomuksenani on jatkaa tällä hyväksi havaitulla linjalla hamaan tulevaisuuteen (tiedä vaikka 86-vuotiaana olisin yhtä vetreä kuin Johanna Quaas). Sen sijaan esimerkiksi äitini on kyllä tyypillinen lenkkeilyn mahtiin uskova eläkeläinen. Sinänsä hoikka ja hyväkuntoinen äitimuori käy pitkillä sauvakävelylenkeillä ja joogaa, mutta punttailu ei hänen ohjelmaansa kuulu.Tosin on hänellä kyllä pari (kevyttä) kahvakuulaa, joita taitaa aina silloin tällöin heilutella. Olen kuitenkin miettinyt, josko hankkisin hänelle lahjaksi vaikkapa jotain kahvakuulatunteja esimerkiksi CrossFit Lappeenrannan poikien huomassa (äitini ei tietääkseni lue blogiani, siksi siis uskaltaudun pohtimaan asiaa tässä).

Mitä olette mieltä, saako oman vanhemman patistaa puntille esimerkiksi lahjakortin avulla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti