maanantai 4. marraskuuta 2013

Puuhakas viikko 44

Tämäkin viikko meni urheilullisesti mukavissa merkeissä, ja muutenkin hyvällä boogiella. Arkisin ahersin kirjastossa ja treenasin, viikonlopulle taas sattui kahdet juhlat, joista jälkimmäiset, siis eiliset, jatkuivat aamuviiteen. Nukkumaan pääsin vasta kuudelta, ja tämän päivän olenkin pitkälti viettänyt Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni III:n parissa, kaulahuivia neuloen ja teetä juoden. Pienellä alkuillan iltalenkillä tosin myös kävin, kun piipahdin ystävälläni Pasilassa palauttamassa takin ja juomassa kupin teetä. Mukavan leppoisa päivä. Noin yhteenvetona viikko meni näin:

Viikko 44: 28.10.–3.11.
maanantai: crossfit 1 h
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: voimistelu 1 h
torstai: crossfit 1 h
perjantai: crossfit 1 h
lauantai: juoksulenkki 5,5 km, 37 min, 8,8 km/h
sunnuntai: iltakävely 0,5 h ja 0,5 h

Crossfit-puolella viikko meni mukavasti: maanantaina vedettiin leukaa, punnerrettiin ja tehtiin Jackie (eli 1000 m soutua, 50 thrusteria ja 30 leukaa aikaa vastaan), tiistaina etukyykättiin ja metconissa väännettiin raakaa riveä, yleisliikkeitä ja knees-to-elbows. Keskiviikkona menin illalla voimistelemaan, ja se oli taas erittäin hauskaa. Tällä kertaa jumpattiin ihan omalla salilla mm. kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsilläseisontaa. Kauhean hankalaa (en muista, että lapsena olisi mennyt pää pyörälle kuperkeikoista) mutta tosi hauskaa. Onneksi tosiaan on joskus lapsena tullut sen verran harrasteltua, että kuperkeikat ja kärrynpyörät vielä luonnistuvat.

Torstaina oli taas tempausta, tällä kertaa 3 position snatchia, jota väänsin tekniikkatreeninä 27,5 kilolla. Sen jälkeen tehtiin 10 minuutin emom, ts. jokaisella alkavalla minuutilla yksi tempaus ja 10 kahvakuulaheilautusta. Perjantaina 3x3 pystypunnerrusta, jossa ehkä jotain kehitystä havaittavissa, sillä  edellisellä viikolla kun tehtiin vitosia 30 kg ei noussut kertaakaan, ja nyt nousi 2x3. Kauhean vähänhän se edelleen on, mutta ainakin suunta on oikea! Metconissa oli pitkästä aikaa wall balleja (ja tuplanaruhyppyjä ja muscle uppeja), jotka olivat edelleen kamalia, mutta ehkä vähemmän kamalia kuin aiemmin.

Eilen kävin rauhalliseen tahtiin lyhyellä juoksulenkillä. Hitaahkolla tahdilla hölkytellessä juoksu kulki, ja oliis tehnyt mieli juosta pidemmällekin, mutta illan menojen jo kutsuessa päätin pitää lenkin lyhyenä. Päälle vähän venyttelin ja mobbailin. Tänään, kuten todettua, kävin kävellen Pasilassa. Kuuntelin samalla Lepopäivän ensimmäisen podcastin (poltettuani ensin pahemman kerran käämini kännykän kanssa, sillä podcastin toimimaan saaminen otti jokusen turhautuneen yrityksen).

Selailin treenejä taaksepäin ja totesin, että kulunut viikko oli neljäs peräkkäinen, jolloin treenasin 4–5 kertaa viikossa crossfittiä (ja sitten vähän jotain muuta siihen päälle). Pian siis taitaa olla ajankohtaista pitää jonkinlainen kevyt viikko (suosittelijasta, kunnosta, treenimääristä jne. riippuen kevyttä viikkoa suositellaan ainakin noissa crossfithommissa oppimani mukaan n. 3–6 viikon välein). Ehkä vielä alkavalla viikolla ei huvita, mutta sitä seuraava voisi jo olla kevennetty. Päätettäväksi jääköön, pysyttelenkö kokonaan salilta pois ja keskityn kevyeen lenkkeilyyn ja esim. uintiin, vai käynkö tekemässä treenit reippaasti alaspäin skaalattuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti