Matt Stone tosin on tässäkin asiassa minua äärimmäisemmällä linjalla. Teoksen pääargumentti on se, että ihmisten (esimerkkien ja kohderyhmän perusteella eritoten hyvin toimeentulevien yhdysvaltalaisten) jatkuva dieettaaminen, pakonomainen kalorien (tai hiilihydraattien/rasvan/mitä milloinkin) rajoittaminen, kiellettyjen ruoka-aineiden listaaminen ja muotiruokavalioiden äärimmäisen tarkka noudattaminen ovat pohjimmiltaan haitaksi kuin hyödyksi (siis counterproductive) ja jopa terveydelle vahingollista. Stonen mukaan jatkuva dieettaminen on varma konsti sanoa näkemiin terveelle aineenvaihdunnalle, ja sitä myöten terveelle ruoansulatukselle, kehon optimaaliselle lämpötilalle, sukupuolivietille ja monille muillekin terveyden merkeille. Kaiken päätteeksi harva edes onnistuu laihtumaan jatkuvilla dieeteillä (ja itseasiassa ne, jotka onnistuvat, aiheuttavat samalla suurinta harmia elimistölleen). Mielipuolista touhua siis.
Stonen mukaan ihmisen tulisikin ennen kaikkea tavoitella tervettä aineenvaihduntaa, ja tämän saavuttamiseksi "korjausvaiheessa" syödä ylenmäärin, myös ns. perinteisesti epäterveelliseksi katsottuja ruokia. Näin elimistö alkaa korjata itseään nääntymystilasta, johon innokas dieettaaja on sen ajanut, ja pitkällä tähtäimellä alkaa toimia optimaalisesti, polttaa huomattavasti suurempia kalorimääriä, pitää ihmisen energiatason ja ruumiinlämmön korkealla ja myös alkaa hyödyntää ongelmitta ravinnokseen ruoka-aineita, joita ei ole aiemmin pystynyt sulattamaan. "Re-feedingin" lisäksi Stone korostaa riittävän levon, liikunnan ja stressittömyyden merkitystä terveelle aineenvaihdunnalle.
Kuva täältä. |
Makes sense. Diet Recovery 2 -kirjassa listataan terveen aineenvaihdunnan merkkejä: korkea(hko) ruumiinlämpö, lämpimät kädet ja jalat, toimiva ruoansulatus, väsymättömyys, hyvä lihaskestävyys, korkea hemoglobiinipitoisuus, hyvä vastustuskyky, nopea toipuminen ja palautuminen (rasituksesta, sairauksista), pehmeä iho, terve sukupuolinen kiinnostus, hedelmällisyys, vahvat hampaat, säännöllinen kuukautiskierto, nopea hiustenkasvu, tasainen verensokeri ja hyvä nälänsieto.
Vastaavasti nälkiinnyttämisen/jatkuvan laihduttamisen seurauksiksi Stone luettelee mm. matalan ruumiinlämmön, ummetuksen ja muut ruoansulatusongelmat, heikon vastustuskyvyn, nopean uupumisen, uniongelmat, seksuaalisen halun katoamisen tai vähenemisen, kuivan ihon, kylmät kädet ja jalat sekä epäsäännöllisen tai kokonaan katkenneen kuukautiskierron.
food |
Noin yleisluontoisesti pidin Stonen kirjasta ja näkemyksistä kovasti. Mitä ennemmän olen tutustunut erilaisiin ruokavalioihin ja ennen kaikkea niihin hurahtaneisiin yksilöihin, sitä päättömämmiltä ne minusta tuntuvat. Toki tässäkin on aste-eroja, ja minusta on ihan fiksua syödä puhdasta ja ravinteikasta ruokaa sellaisissa määrin, että ei ole nälkäinen, energiaa riittää fyysisiin aktiviteetteihin ja muutenkin on hyvä boogie. Sen sijaan esimerkiksi monin paikoin CF-piireissä ilmenevä kovin tiukaksi vedetty paleo-ruokavalio, johon pahimmassa tapauksessa on sekoitettu niin ihmeellisiä salaliittoteorioita, hiilihydraattikammoa kuin pitkiä luetteloita "kielletyistä" ruoka-aineista, kieltämättä vähän ihmetyttää. Etenkin, kun näyttää siltä, että harvassa ovat ne, jotka kyseisestä tyylistä ovatn terveyden graalin maljan löytäneet.
food |
Puhdasta ja ravintorikasta ruokaa Stonekin suosittelee, joskin ennen kaikkea vasta sitten, kun aineenvaihdunta on hereillä, kun taas "re-feeding"-vaiheeseen hän suosittelee ihan mitä tahansa tekee mieli, mutta ennen kaikkea kaikkea sokeri- ja tärkkelyspitoista. Tämä ajatus minua kieltämättä hieman tökki, ehkä osittain siksi, että liiallisen dieettaamisen lisäksi ehkä vielä merkittävämpi osa väestöstä pilaa terveyttään vetämällä mielin määrin roskaruokaa. Tavallaan ajatus siitä, että elimistön vakuuttaminen puutteen päättymisestä roisilla ruokatulvalla on ihan järkeenkäypä, tavallaan olen ihan iloinen siitä, etten ole onnistunut sekoittamaan elimistöäni niin, että moiseen olisi tarvetta.
more food |
Yhtä kaikki, jos tuntuu siltä, että ruoan kelaaminen ja erilaiset ruokaan liittyvät rajoitukset hajoittavat päätä, elimistöllä ei ole hyvä boogie, eikä oikein mitään saisi nykyään syödä, kannattanee Stonen teos lukaista (tosin se on huomioitava, että eettiseen syömiseen hän tässä kirjassa kantaa: pieni miinus, mutta ymmärtääkseni aiheen tätäkin puolta Stone käsittelee joissain muissa teoksissaan).