CrossFit Regionals Eurooppa 2014

Blogi on jäänyt taas vaihteeksi aivan tärviölle, reissut, työt, gradu ja muu elämä ovat painaneet ohituskaistalla blogihommien ohi kahtasataa. Ajoittaista hektisyyttä lukuunottamatta boogie on perushyvä, treeni enimmäkseen kulkee ja kesän tulo ilahduttaa. Parasta taas on ollut aika tiiviillä aikataululla vedetyt kevätreissut, koska matkustelu vaan on parasta, mitä ihminen voi rahoillaan ja ajallaan tehdä.

Toukokuussa ehdin ensin Berliiniin vajaaksi viikoksi. Urheilupuolelta maininnanarvoista sieltä on ainakin aivan huikean juoksuflown vallassa vedetty lenkki Tempelhofin lentokentällä sekä vierailu paikallisella CrossFit-salilla, AXt CrossFit Friedrichshainissa. Molemmille vahva suositus.

Berliinin reissun jälkeen vietin 34 tunnin varikkopysähdyksen Helsingissä, jonka jälkeen hyppäsin aamulennolla kohti Kööpenhaminaa ja CrossFit Regionals -kisoja. Perillä odotti mahtava AirBnB:n kautta vuokrattu kämppä Vesterbrosta (jota ei syyttä Kööpenhaminan Kallioksikin sanota, ja jossa viihdynkin ehkä siksi niin mainiosti), leppeän kesäinen sää, Köpiksen mahtava fiilis, kasa huippua seuraa ja tietysti kolme päivää erittäin kovia urheilusuorituksia.

Kansallisesti merkittävintä taisi olla se, että Porin nuori lupaus Jonne Koski meni ja lunasti itselleen paikan CrossFit Gameseihin ja vieläpä hienosti voittamalla koko miesten sarjan. Todella tasavahvaa suorittamista ja hyviä vetoja Jonnelta, niitä oli ilo katsomon puolelta seurata ja yrittää huutaa (toiseksi sijoittuneen) Ruotsin Lukas Högbergin kannustusjoukkoja suohon.

Hyvin vetivät myös Suomesta kisoihin päässeet kolme naista, Saara Laaksonen, Emilia Leppänen ja Heidi Horelli, vaikka kisojen kovin kärki oli naisten sarjassa tälläkin kertaa kovin islantilaispainotteinen (no, oli Norjan Kristin Holte top-kolmosessa kuitenkin). Ylipäänsä Euroopan aluekisat olivat silkkaa Pohjoismaiden hallintaa, ja nyt Samantha Briggsinkin jäätyä ulos, ei Euroopasta matkaa Gameseihin muita kuin pohjoismaalaisia urheilijoita sen enempää yksilö- kuin tiimipuoleltakaan. Iloinen asia meille pohjoisen asukeille, mutta pistää miettimään, kannattaisiko Euroopan alue jossain vaiheessa jakaa kahtia pohjoiseen ja etelään.

Tiimipuolella CrossFit Lappeenrannan tiimi pääsi myös kisoihin. Harmillisesti tiimit mittelivät aina aamulla ensimmäiseksi jo yhdeksästä eteenpäin. Koska päivät olivat muutenkin pitkiä ja halusimme myös hieman ihmetellä Kööpenhaminan iltaelämää, päätimme lyhentää päivää aamusta, ja niinpä näimme tiimien kisailua vain ensimmäisenä kisapäivänä ehkä tunnin ajan.

Regionaaleista jäi kaikenkaikkiaan positiivinen yleisfiilis. Järjestelyt tuntuivat pääasiassa toimivan hyvin, ja vaikka tapahtumapaikalle, Ballerup Super Arenalle, oli keskustasta jonkin verran matkaa, siirtymät sujuivat junalla melko joutuisasti (lisähupia sai siitä, kun bongaili junasta muita samaan kohteeseen matkustavia). Paikan päältä sai niin kahvia kuin olutta (tämä on tietysti urheilukatsojalle tärkeää), ja vaikka periaatteessa sisään ei olisi saanut vielä ruokaa tai juomaa, kuskasimme kyllä joka päivä kasan omia eväitä mukanamme. Nälkäisenä kun on vaikea keskittyä edes seuraamaan toisten urheilemista.

Yleisö oli paitsi erittäin kovakuntoisen näköistä (CrossFit lienee niitä lajeja, joissa miltei jokainen katsomoon eksynyt myös harrastaa itse lajia, ja tämä tietysti vaikuttaa melko positiivisesti yleisön urheilulliseen yleisilmeeseen) myös kannustavaa. Hienoa oli myös päästä livenä todistamaan kisaajien keskinäistä tsemppiä. Kun viimeisessä eli kovimmassa erässä joissain lajeissa nopeimmat ehtivät maaliin jopa minuutteja ennen viimeisiä kilpailijoita, eivät starat jääneet paikoilleen lepuuttelemaan vaan painelivat kannustamaan kanssakilpailijoitaan.

Sen verran oli kiva reissu, että jos vain mahdollista, pitänee ensi vuonnakin koittaa järjestellä jonkinlainen kisamatka. Hauskaa olisi jonain päivänä myös käydä katsomassa itse Gameseja Kalifornian auringon alla, mutta se jääköön nyt toistaiseksi haaveilun asteelle.

Tänä viikonloppuna kisataan vielä viimeiset regionaalit (muutama Yhdysvaltain alue sekä Afrikka), jonka jälkeen lGamesien opullinen kisaajakokoonpano onkin selvillä. Tai ainakin Castro taisi ilmoittaa, että tänä vuonna HQ ei aio kutsua kilpailuihin muita atleetteja kuin mitä regionaaleista kisoihin on selviytynyt. Mikäli säät jatkuvat yli viikonlopun yhtä nihkeän epävakaisina kuin nyt, taidan itsekin hieman sohvannurkasta syynätä live-striimejä.

Älä (tänäänkään) laihduta -päivä

Tänään on Älä laihduta -päivä. Syömishäiriöliiton Suomessa esiin nostama Älä laihduta -päivä nostaa esille jatkuvan laihdutuksen ja laihdutuspuheen normalisoitumisen potentiaaliset haittapuolet esimerkiksi kenen tahansa kehonkuvalle ja itsetunnolle. Tavoitteena on myös kyseenalaistaa laihduttamiseen liittyviäpakkomielteitä ja päähänpinttymiä (joista nyt esimerkkinä vaikkapa pakonomainen kalorienlaskenta, jatkuvat syyllisyydentunteet siitä että syö tai ruoka-aineiden jakaminen kiellettyihin ja sallittuihin). Lisäksi päivällä muistutetaan syömishäiriöistä. Lisää voi lukea Syömishäiriöliiton blogista.

Moni bloggaaja on tarttunut liiton ilmoille heittämään haasteeseen. Itsellänikin oli aikomuksena kirjoitella aiheesta vähän laajemminkin, mutta sitten kävikin niin, että eräs suosikkibloggaajistani, Lilyn kaartiin kuuluva Fitness Führer kiteytti omat ajatukseni eriomaisen hyvin. Käykää lukemassa.

Kuvassa ei ole kaksistakaan thigh gapia. Eikä tule, ja
hyvä niin.

No, jotain nyt vielä itse aiheesta jaaritellakseni korostan, että kyse ei siis ole siitä, että laihduttaa ei saisi, saati siitä, että tässä nyt jotenkin syleiltäisiin ylipainoa tai epäterveellisiä elämäntapoja. Kyse on siitä, miten järjetöntä ja myös haitallista on se, että erityisesti naispuolisesta väestöstä merkittävä osa on jatkuvasti dieetillä, laihiksella, pudottaa pari kiloa tai ainakin koko ajan puhuu siitä, miten ei kyllä pitäisi ottaa pullaa, miten pitäisi saada itsensä kesäkuntoon, miten kauhean paljon kaloreita ruoassa x on. Ja niin edelleen, ad infinitum. Laihdutusdiskurssia ylläpidetään naistenlehdissä, työpaikkojen kahvihuoneissa, sovituskopeissa, kuntosaleilla, peruskouluissa, missä tahansa. Se, että (nainen) on dieetillä, on yhteiskunnassa normaali tila. Jumalauta. (Samaan aikaan sitä on myös ylipaino, ironista kyllä. Tai onko se nyt toisaalta suurikaan ihme, jos iso osa populasta on saanut aineenvaihduntansa, hormonitoimintansa ja lihasmassansa kadoksiin vuosikausien laihduttelulla ja toinen merkittävä osa kompensoi vajareita övereillä).

Olen itse siitä onnekkaassa asemassa, että oma äitini ei ole erityisesti ollut mikään sarjalaihduttaja, enkä muista hänen koskaan tuskailleen kiloja tai sättineen itseään (eikä hänellä siis siihen mitään syytä olisikaan, mutta kokemukseni mukaan hyvin monet täysin normaalipainoiset, jopa hoikat naiset silti tekevät niin). Sukulaiset, tuttavat tai opettajat eivät ole myöskään allekirjoittaneen painosta huomautelleet, enkä koskaan olekaan ollut ns. laihdutuskuurilla.

En kuitenkaan minäkään ole immuuni kulttuuriselle laihdutuspropagandalle ja tietynlaiselle, hyvin hoikalle vartaloihanteelle, joka mediassa lähes yksinomaisesti saa naisvartaloa edustaa. Sen olen jo kauan sitten todennut, että näillä reisillä on turha ajatellakaan mitä thigh gapia (lisäksi minun on vaikea keksiä epärelevantimpaa asiaa, jota tavoitella), eikä minun muutenkaan tarvitse yrittääkään näyttää alusvaatemallilta, koska en ole alusvaatemalli eikä sellaiselta näyttäminen ole minun työtäni. Koska minulle ei edes makseta siitä, että täytän kulttuurisen kauneusihanteen, teen mieluummin rajallisella vapaa-ajallani jotain mielenkiintoisempaa kuin pulmikoin kaloreita ja painoindeksejä. Esimerkiksi nostan rautaa, juon kahvia, ajelen fillarilla, tanssin diskossa, luen kirjoja, puhun ja pussaan. Suosittelen kaikille muillekin!