Aamupäiväsali, tai kuinka kyllästyin jonottamaan kyykkyräkille

On jokseenkin yleistä tietoa, että punttisaleilla, uimahalleissa ja jumppatunneilla on ryysis iltapäivästä, kun kahdeksasta neljään -kansanosa pääsee töistä urheiluharrastuksen pariin. Tämän tietäen freelancerina luulisi tietysti olevan helppoa sijoittaa urheilutoimet sellaisiin hetkiin, jolloin harrastusfasiliteetit ovat edes suhteellisen tyhjillään, aamuisin, keskellä päivää tai myöhään illalla.

Perinteisesti en ole pitänyt tapanani urheilla aamuisin, sillä suorituskykyni ei silloin tapaa olla sutjakimmasta päästä, ja erityisesti cardio-tyyppiset yritykset ovat olleet toinen toistaan tuskallisempia. Aamulenkki ei kertakaikkiaan ole minun kuppini teetä, niin sanotusti. Jos ilta-aikaan kymmenisen kilometriä hujahtaa tuosta vaan, aamulla viiden kilometrin rutistuskin menee omiin jalkoihin kompastellen, läähättäen ja maailmaa kiroten.

Puhtaana kuvituskuvana allekirjoittaneen varpaat
Välimeren rannalla viime kesänä. Huomaa tavaramerkkini,
vino horisontti.

Tämä mielessäni olen tavannut yleensä ajoittaa salitreenitkin mieluummin iltaan kuin aamuun. Nyt, kun kesä kiireineen alkaa olla ohi, näyttää jopa siltä, että punttien nostelu on tekemässä paluutaan viikkorutiiniin (jee!). Käyn toistaiseksi yo-liikunnan saleilla (Hallintorakennuksella tai Kumpulassa yleensä), ja pääsääntöisesti näissäkin pätee edellämainittu sääntö ruuhka-ajoista. Syystä tai toisesta kuitenkin vapaiden painojen alue tapaa olla kansoitettu vielä myöhään illallakin: siellä nimittäin taitaa kokoontua iltaisin joku isojen poikien bo(n)dauskerho. Kerhon pääasiallisena aktiviteettina on – ainakin sivustaseuraajan silmiin – vallata kaikki mielekkäät harjoituspaikat, siis kyykkyräkit, penkit yms., lastata tankoon hirmuiset painot, tehdä lyhyitä sarjoja pitkillä palautuksilla, ja minuuttitolkulla kestävien palautusten aikana juoruilla toisten poikien kanssa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, pieni homososiaalinen bondailu on minusta ihan suotavaa toimintaa. Kunhan se ei aiheuta sitä, etten pääse tekemään kyykkyä ja maastavetoa suunnilleen silloin kun haluan. Grr.

Koska en keksinyt, miten voisin muuttaa tämän asian, päätin muuttaa omia tapojani. Tästä päivästä alkaen päätin sijoittaa punttisalikäyntini aamupäiviin, ts. n. klo 10–12, jolloin en ehkä ole enää unenpöpperössä vaaraksi itselleni ja ympäristölle, olen ehtinyt syödä aamupalan, yliopistolla on suosituin luentoaika, ja saan melko pian salin jälkeen syödä lounasta. Nerokasta!

Eilen kokeilin tätä uutta systeemiä ensimmäisen kerran, ja voi pojat, jonottelematta pääsin niin kyykkäämään kuin kiskomaan taljaakin. Lämmittelylaitteista sopi valita mieluisin, eikä sitä, johon mahtui. Jumppamatolla oli tilaa tehdä vatsalihaksia jumppapallolla ja lopuksi venytellä koipia. Ja johtuiko sitten tästä tilavuuden aiheuttamasta euforiasta, sopivasta aamupalatankkauksesta ja mistä, mutta rautakin tuntui vähän kevyemmältä kuin edellisellä kerralla! Tosin luokattoman raskaalta se silti tuntui. Ihmettelen vähän, mihin ihmeeseen on kadonnut olkapäistäni kaikki puhti? Parin kuukauden kesälorvehdinnan, siis hyvin epäsäännöllisen punttailun, seurauksena sarjapainot ovat järjestään tipahtaneet pari kiloa, ja etenkin pystypunnertaessa meinasin luhistua pikkuisten käsipainojen alla. Noloa.

Syyskuun alussa ajattelin vaihtaa saliohjelman kaksijakoiseksi, kun nykyisellä yksijakoisella tuntuu, että kädet ja rinta jäävät turhan vähälle huomiolle. Toistaiseksi olen kaavaillut jakoa jalat+selkä ja kädet+rinta, mutta kumpaan päivään olkapäät pitäisi sijoittaa? Jotenkin luontevasti laittaisin ne tuonne käpälien kanssa, mutta tuleekohan siihen sitten taas liikaa? Tai olisiko jotenkin modernimpaa jakaa vaikka vetäviin ja työntäviin liikkeisiin? Pähk, pähk!