Uima-asupulmia, osa 2

Uimapukuasiat eivät sitten jätä minua rauhaan. Alkukesästä tuskailin sporttimallisten bikinien löytämisen kanssa. Se pulma ratkesi lopulta puolivahingossa Mikonkadun Intersportin alerekillä, josta bongasin Etirelin napakat, kaarituelliset, mustat bikinin yläosat mukavassa -70% alennuksessa ja vielä oikeassa koossa. Niillä olenkin kesän aikana polskinut sen muutaman kerran, kun nyt olen jonkun vesielementin holleille eksynyt (tai no, Saimaalla seilatessa kylläkin harrastimme naku-uintia).

Nyt kävi kuitenkin niin, että ilmoittauduin vapaauintikurssille (joka saattaa liittyyä tai saattaa olla liittymättä siihen tosiasiaan, että haluaisin kokeilla triathlonia ensi kesänä). Kurssi alkaa tosin vasta marraskuun alussa, mutta ajattelin kerrankin olla ajoissa ja hankkia kuitenkin kokouimapuvun (ja tietty uimalasit) ennen kurssin alkua, jotta ehtisin pari kertaa koeajaakin tuon vermeen. Vaan eipä ole uimapuvunkaan ostaminen ihan helppo nakki ainakaan syyskuussa. Koska epäilen, etten kurssinkaan myötä pamahda miksikään himouimariksi (ihan siitäkin syystä, että atooppisuuteen taipuvainen ihoni tuskin tykkää toistuvasti kloorivedessä liotuksesta), en mielellään maksaisi moisesta kapineesta yli 50 euroa. Ei sillä, että kaupoissa olisi mitenkään tajuntaa räjäyttäviä valikoimia edes isommassa hintaluokassa. Itseasiassa kun tänään piipahdin  Intersportissa, uimapukurekistä löytyi kokonaista yksi kappale (!) uimapukuja koossa 38 (sen sijaan isoissa ja erittäin pienissä ko'oissa oli valinnanvaraa kyllä), ja sekin maksoi juurikin viitisenkymppiä. Hoh.

Pitänee käydä vielä kyyläämässä Stadiumin valikoimat, ja sen jälkeen mahdollisesti turvautua uintikaupan palveluihin. Vaatimukseni eivät edes ole järin suuret: rätin pitäisi olla oikean kokoinen, (koko)musta ja kohtuuhintainen (sama pätee muuten melkein kaikkeen muuhunkin mitä päälleni pistän). Hätätapauksessa voin tinkiä mustuudesta ja hinnasta, koosta en ehkä kuitenkaan.

Jännittää myös, että pitääköhän minun ostaa uimalasit lasten koossa. Minulla on järkyttävän pieni pää.

Aiheeseen sinänsä liittymättä kävin tänään muutenkin mukavuusalueeni ulkopuolella ja viihdyin siellä. Olen nimittäin inhonnut etunojapunnerruksia niin kauan kuin muistan, ja siksi vältellytkin niiden tekemistä enimmäkseen. Tuumasin kuitenkin, että tunnetustihan inhottavimmat harjoitteet ovat tehokkaimpia, ja päätin ottaa punnertukset saliohjelmaani rinta+käsi-päivän lämmittelyliikkeeksi. Ja mitäs ihmettä, tein (vaatimattomat) 4x8 etunojapunnerrusta ja sehän oli kivaa! Peilistä vilkuillen tekniikka näytti aika puhtaalta eikä tuntunut yhtään kamalalta. Etunojapunnerrus, uusi ystäväni!