tiistai 5. helmikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen viikkoyhteenveto

Alkuvuoden surullisen vähäisistä treenimääristä en edes tehnyt mitään merkintöjä mihinkään. Kävin lähinnä juoksemassa ja kiipeämässä. Ei nämä edellisenkään viikon sporttivartit kummoisia olleet, mutta tulipahan nyt jotain tehtyä. Ees. Siispä

Viikko 5, 28.1.–3.2.2013
Maanantai: -
Tiistai: juoksulenkki, 25 min, 3,8 km, 8,9 km/h
Keskiviikko: -
Torstai: -
Perjantai: crossfit, 1 h 15 min
Lauantai: -
Sunnuntai: juoksulenkki, 39 min, 5,45 km, 8,3km/h


Juoksulenkeistä ei ole syketietoja, kun mittarista on paristo loppu, enkä ole muistanut käydä vaihdattamassa sitä. Varmaan aika normisykealueilla on menty, kun ei ole kovin raskaalta tuntunut ja vauhtikin on allekirjoittaneelle tyypillistä etananmatelua (miksi, oi miksi minulle ei ole siunaantunut niitä kuuluisia nopeita lihassoluja?). Enimmäkseen olen vedellyt tuollaisia reilun viiden kilometrin iltalenkkejä, mutta toissa lauantaina laukkasin reilut 9 km Retirossa, ja sitten olen muutaman tuollaisen alle neljän kilometrin lyhyen räpistelynkin tempaissut. Lyhyet lenkit voisi tietysti vetää vähän nopeammin. Tai voisi ja voisi, tästä suunnilleen joka suuntaan on loiva tai vähän jyrkempi alamäki, mikä tarkoittaa, että kotiin tullessa pitää laukata ylämäkeen. Parque de Oestessa (kekseliäästi nimetty länsipuisto, joka on, no, lännessä) on muutenkin mielettömiä mäkiä, ja olenkin nyt kerännyt rohkeutta lähteä juoksemaan mäkivetoja (hyi).

Josta tulikin mieleen, että perjantaina painelin kuin painelinkin CrossFit UrbanBox Embajadoresin boxille ilmaiselle kokeilutunnille. Se oli lystikästä. Kauhealla, kivuliaalla tavalla lystikästä. WODissa oli sumo deadlift high pullia (SDHP), wall climbia, leuanvetoja rintaan, spiderman-punnerruksia ja lisää high pullia. WODin jälkeen neljä minuuttia yleisliikettä. (note to self: juokseminen ei kohenna burpee-kuntoa. Ensimmäisen puolentoista minuutin jälkeen luulin kuolevani, kahden ja puolen minuutin kohdalla jo pelkäsin, etten kuolekaan. Great fun). Päätin ilmoittautua On Ramp -kurssille ja sen jälkeen alkaa käydä pari kertaa viikossa tuolla huitomassa.


Sain muuten myös tuta, että pitkä tauko punttihommissa kostautuu, kun lihaksiston laittaa yht'äkkiä töihin. Vaikka tein tuolla kokeilutunnilla high pullia vain hyvin kevyellä painolla (15 kg) – koska tekniikkani ei ole vielä saanut On Ramp -kurssin jälkeistä hyväksyntää – koivet ja olkapäät olivat vielä tänäänkin vähän hellät. Au. Sen sijaan mieltä lämmitti ohjaajan kehut kyykkytekniikastani. Kyykkääminen on mahtavaa mutta myös haastavaa hommaa, ja koska olen opetellut tekniikan lähinnä itsekseni, en ole koskaan ollut ihan sataprosenttisen varma siitä, että se menee oikein. Kuulemma näki, etten ollut ensimmäistä kertaa kyykkyhommissa.

Crossfittailun ja juoksuhommien lisäksi löysin itselleni kiipeilytoverin, kun kävi ilmi, että erään kaverin poikaystävä on kiipeilymäen miehiä. Urheiluhommien suhteen näyttää siis varsin lupaavalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti