sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Viikko 48: pikkujouluja, muuttoa ja vähän urheiluakin

No, siinähän ne otsikossa olivatkin tärkeimmät. Kuluneella viikolla oli allekirjoittaneen kalenteriin merkitty neljät pikkujoulut, joista tosin kahdet jälkimmäiset päätin viisaasti jättää väliin muuttokiireiden takia. Siirsin eilen lauantaina maallisen omaisuuteni Kalliosta Punavuoreen. Kyseessä ei varsinaisesti ollut vuoden ensimmäinen muutto, joten en siitä hirveästi stressannut, ja oivan muuttoporukan avulla koko omaisuus siirtyikin osoitteesta toiseen puolessatoista tunnissa. Kirjahyllyt ovat vielä kokoamatta ja muutamia kalusteita puuttuu (minulla ei esim. ole minkäänlaista tuolia. Tosin istuminenhan on tunnetusti epäterveellistä), mutta muuten olen jo aika hyvin kotiutumassa eteläiseen Helsinkiin (aiemminkin olen tosin asunut pari vuotta joskus Kruununhaassa, mutta näin etelässä en koskaan aiemmin). Ehdin tavaroiden pakkailun ja pikkujoulujen ohella vähän urheillakin:

Viikko 48: 25.11.–1.12.2013
maanantai: crossfit 1 h
tiistai: crossfit 1 h
keskiviikko: -
torstai: -
perjantai: crossfit open gym 1 h 45 min
lauantai: - (muuttolaatikoiden roudaamista!)
sunnuntai: juoksulenkki  n. 7 km, 45 min

Maanantaina ohjelmassa oli push press -kolmosia, kulmasoutua ja melko jäätävä chipper-wod (sis. köysikiipeilyä, hand-release punnerruksia, tuplanaruhyppyjä, leuanvetoja, polvet kyynärpäihin -liikettä ja lisää köysikiipeilyä. Tosin salimme on edelleen köydetön, joten kiipeilyt saattoi skaalata köydenpätkässä vedetyiksi leuoiksi). Maanantai oli jotenkin tosi maanantai, push pressit tein 40 kilolla vaikka ihan varmasti olisi enemmänkin noussut, eikä toi chipperikään oikein maistunut.

Tiistaina olikin sitten huomattavasti parempi treenipäivä, tehtiin valakyykky-kolmosia, ja kävi niin mukavasti, että valakyykkyennätys kohentui huomattavasti. Aiemmin olin tainnut maksimissaan tehdä 30 kilolla, nyt tein kolmosten viimeisen sarjan 37,5 kilolla, eikä se edes tuntunut erityisen hankalalta. Vähintäänkin psykologinen vaikutus oli varmaankin vasta hankkimillani wrist wrapseilla. Ja tuli niistä kyllä ihan havaittavaakin tukevuutta ja varmuutta nostoasentoon, kun ei tarvinnut jännittää riukuranteiden pettämistä. OHS:n jälkeen tehtiin vielä kiva metcon: askelkyykkyjä, good morningia, lisäpainovatsoja ja rengassoutua.

Keskiviikko ja torstai menivät ihan muissa puuhissa, muuttoa esivalmistellen, gradua laatien, säätäen ja muutaman kustantamon pikkujoulujuhlissa piipahtaen (molempina iltoina ehdin kotiin kuitenkin jo ennen yhdeksää). Perjantaiaamuna menin melkein kahdeksi tunniksi open gymille, jossa tein torstain voimaosiossa olleen 5 x 2-position clean + 2 push jerk (siis rinnalleveto kahdella tapaa ja päälle kaksi ylöstyöntöä). Mukavaa oli tehdä riveä, ja push jerkkikin alkoi viimeisillä kierroksilla luonnistua (tuntuu, että viime aikoina on tehty paljon enemmän split jerkkiä, joten aivo ei oikein hahmottanut liikettä ensin). Metconin sijaan jatkoin tekemällä perjantain ring skills & muscle-up progression -osion, jonka jälkeen askartelin vielä vatsalihasten parissa yrittäen saada tuntumaa alavatsan ja lonkankoukistajan lihaksiin.

Lauantain urheilu koostui muuttolaatikoiden roudaamisesta (molemmissa päissä oli tosin hissi, joten ei niitä kovin pitkiä matkoja tarvinnut roudata) ja kalusteiden kokoamisesta. Tänään olin entisten kämppisten kanssa siivoamassa vanhaa kämppää. Oman mausteensa mopin heilutteluun toi radiosta ensimmäisen adventin kunniaksi taajaan kajahdellut Hoosianna. Samaten ensimmäisen adventin kunniaksi kävin ystäväni Lotan kanssa Tokyon joulumyyjäisissä Taideteollisella korkeakoululla hankkimassa jo kolmannen kerran putkeen erään tietyn seinäkalenterin sekä eräältä tuttavalta joulukortteja. Myyjäisissä tuli muutenkin aika monta tuttua vastaan (johtunee siitä, että tunnen aika tavalla taikkilaisia). Myyjäisreissulta selvittyäni päätin lähteä tunnustelemaan talvimyrskyä ja tutkailemaan uusia lenkkimaastoja. Kiertelin kaupungin eteläkärkeä, melkein eksyin sysipimeään Munkkisaareen ja sain tuta sellaisen vastatuulen, että melkein koko painolla sai nojata tuuleen, että ylipäänsä pääsi eteenpäin. Kivaa oli kuitenkin. Seuraavan kerran voisin kyllä mieluummin juosta valoisan aikaan, mutta se taitaa jäädä haaveeksi ainakin viikolla. Aloitan nimittäin huomenna uudessa työpaikassa, ja työaika on vaihteeksi perinteinen virastoaika 8–16 (jonkinlaisella liukumalla kuitenkin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti