perjantai 16. elokuuta 2013

Mustapinkki-blokki (treenivaatekaapissa)

Tilasin alkuviikosta viimein uuden treenikengät nimenomaan noita crossfit-treenejä varten. Tähän asti olen treenannut vaihdellen juoksukengissä ja fivefingerseissä, joista etenkin jälkimmäiset ovat kyllä varsin hyvät suunnilleen kaikkeen muuhun, paitsi kovin hyppimispainotteisiin suoritteisiin (jos ja kun kaipaa hitusen vaimennusta) ja paleleville varpaille (tämä jälkimmäinen olikin pääasiallinen syy hankkia popot, joiden kanssa voi käyttää sukkia, ellei siis halua hankkia varvassukkia).


Valintani kohdistui lopulta Reebokin crossfit-sarjan kenkiin (Nano 2.0), tosin lähinnä siitä syystä, että kyseiset kengät löytyivät nettikaupan alesta alle kahdeksallakympillä. Muuten loppusuoralle kenkävalinnassa pääsivät Niken Freet, Inov-8 F-Litet, Merrellin Pace Glovet sekä New Balancen Minimukset. Vatvoin kenkäasiaa varmaan puoli vuotta ja kävin jo Madridissa sovittelemassa niin New Balancen kuin Nikenkin omassa liikkeessä. Kauhean hankalaa tämä kuluttaminen!

On ne kyllä aika hienot!

Lopulta hankkimaani Reebokin popoa oli tarjolla kahta eri väriä. Koska mustan kanssa ei voi mennä pieleen, tilasin mustat versiot pinkeillä logoilla, kuten kuvistakin näkyy. Tässä vaiheessa alkoi tuntua jotenkin omituisen tutulta. Takaraivossa kutitteleva tunne vai varmistuksen, kun laitoin pyykissä olleita treenivaatteita kaappiin: lähes kaikki käytössäni olevat treenivaatteet ovat joko mustia tai pinkkejä. Tai musta-pinkkejä. Pinon ainoassa harmaassa topissa oli – arvaatte varmaan – musta-pinkki teksti.

Treenivaatteet hyllyllä. Yksipuoliselta näyttää!

Mustan määrä sinänsä ei ihmetytä, onhan suurin osa muutenkin käyttämistäni vaatteista mustia (kuten sanottua, musta kanssa ei voi mennä pieleen). Pinkkiä vaatekaapissani sen sijaan on lähinnä treenivaatehyllyllä, enkä tosiaankaan erityisen mielelläni painele tuolla yltympäriinsä pinkkiin verhoutuneena. Mitä ihmettä minulle siis oikein tapahtuu urheiluvaateostoksilla?!?

Johtuuko pinkkihyökkäys vaatekaapissani kenties siitä, että muita värejä on jotenkin heikosti tarjolla? Vai nyrjähtääkö aivoni jollain tavalla paikaltaan urheiluvaateosastolla?


Nappasin vielä kuvan ovenkahvassa roikkuvista uimapuvuistani. I rest my case.

4 kommenttia:

  1. Oon miettinyt ihan samaa. Pinkkiä en käytä IKINÄ, paitsi reeneissä. Oon kyllä tullut siihen tulokseen että jos niitä treenivaatteita löytyis kivoissa perusväreissä, ostaisin niitä enkä pinkkejä vetimiä. Mutta kun jostain syystä kuvitellaan että naiset tykkää pinkistä :) Mun sinisessä juoksupaidassakin on pinkit tehosteet....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, taitaa tosiaan olla niin, että treenivaatepuolella pinkkiä on vaan tarjolla suhteessa paljon enemmän. Vaatevalmistaja kelaa vissiin tosiaan, että tytöthän tykkää pinkistä. On mulla kyllä yksi haalean pinkki (öö, roosanvärinen?) paita ihan normikäytössäkin, mutta toi hot pink ei kyllä muuten kuulu vaatekaappiin.

      Oon kyllä huono käyttämään värejä, joten voi olla, että vaikka treenivaatteita myytäis perusväreissä, en kuitenkaan ostais niitä :D Tai no juoksutrikoissa on punaiset, ei pinkit, tehosteet, ja on mulla myös niihin sopiva punainen toppi.

      Poista
  2. Toi Reebokin kenkä on varmasti parempi valinta kuin ne Nike Freet. Mulla on Freet (ei tosin vakituisesti crossfit-käytössä, mutta pari kertaa ollut puolivahingossa jalassa), ja niillä on kamala kyykätä ja tehdä olympianostoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Oon aika monilla tyypeillä sekä nykyisellä että entisellä salilla nähnyt Freet treenikäytössä, mutta on ne varmaan pohjan muotoilun ansiosta epästabiilimmat kun noi Reebokit. Testasin niitä eilen treeneissä, mut ohjelmassa kun oli lähinnä muscle up -progressiota (eli kohdallani rengasdippien ja leuanvetojen kanssa räpiköintiä...) ja yleisliikkeitä, en päässyt testaamaan soveltuvuutta oly-nostoihin. Mutta hyviltä kengät vaikuttivat.

      Seuraavaksi hankintalistalla on sit varmaan ne painonnostokengät... Huoh :D

      Poista