Toukokuussa ehdin ensin Berliiniin vajaaksi viikoksi. Urheilupuolelta maininnanarvoista sieltä on ainakin aivan huikean juoksuflown vallassa vedetty lenkki Tempelhofin lentokentällä sekä vierailu paikallisella CrossFit-salilla, AXt CrossFit Friedrichshainissa. Molemmille vahva suositus.
Berliinin reissun jälkeen vietin 34 tunnin varikkopysähdyksen Helsingissä, jonka jälkeen hyppäsin aamulennolla kohti Kööpenhaminaa ja CrossFit Regionals -kisoja. Perillä odotti mahtava AirBnB:n kautta vuokrattu kämppä Vesterbrosta (jota ei syyttä Kööpenhaminan Kallioksikin sanota, ja jossa viihdynkin ehkä siksi niin mainiosti), leppeän kesäinen sää, Köpiksen mahtava fiilis, kasa huippua seuraa ja tietysti kolme päivää erittäin kovia urheilusuorituksia.
Kansallisesti merkittävintä taisi olla se, että Porin nuori lupaus Jonne Koski meni ja lunasti itselleen paikan CrossFit Gameseihin ja vieläpä hienosti voittamalla koko miesten sarjan. Todella tasavahvaa suorittamista ja hyviä vetoja Jonnelta, niitä oli ilo katsomon puolelta seurata ja yrittää huutaa (toiseksi sijoittuneen) Ruotsin Lukas Högbergin kannustusjoukkoja suohon.
Hyvin vetivät myös Suomesta kisoihin päässeet kolme naista, Saara Laaksonen, Emilia Leppänen ja Heidi Horelli, vaikka kisojen kovin kärki oli naisten sarjassa tälläkin kertaa kovin islantilaispainotteinen (no, oli Norjan Kristin Holte top-kolmosessa kuitenkin). Ylipäänsä Euroopan aluekisat olivat silkkaa Pohjoismaiden hallintaa, ja nyt Samantha Briggsinkin jäätyä ulos, ei Euroopasta matkaa Gameseihin muita kuin pohjoismaalaisia urheilijoita sen enempää yksilö- kuin tiimipuoleltakaan. Iloinen asia meille pohjoisen asukeille, mutta pistää miettimään, kannattaisiko Euroopan alue jossain vaiheessa jakaa kahtia pohjoiseen ja etelään.
Tiimipuolella CrossFit Lappeenrannan tiimi pääsi myös kisoihin. Harmillisesti tiimit mittelivät aina aamulla ensimmäiseksi jo yhdeksästä eteenpäin. Koska päivät olivat muutenkin pitkiä ja halusimme myös hieman ihmetellä Kööpenhaminan iltaelämää, päätimme lyhentää päivää aamusta, ja niinpä näimme tiimien kisailua vain ensimmäisenä kisapäivänä ehkä tunnin ajan.
Regionaaleista jäi kaikenkaikkiaan positiivinen yleisfiilis. Järjestelyt tuntuivat pääasiassa toimivan hyvin, ja vaikka tapahtumapaikalle, Ballerup Super Arenalle, oli keskustasta jonkin verran matkaa, siirtymät sujuivat junalla melko joutuisasti (lisähupia sai siitä, kun bongaili junasta muita samaan kohteeseen matkustavia). Paikan päältä sai niin kahvia kuin olutta (tämä on tietysti urheilukatsojalle tärkeää), ja vaikka periaatteessa sisään ei olisi saanut vielä ruokaa tai juomaa, kuskasimme kyllä joka päivä kasan omia eväitä mukanamme. Nälkäisenä kun on vaikea keskittyä edes seuraamaan toisten urheilemista.
Yleisö oli paitsi erittäin kovakuntoisen näköistä (CrossFit lienee niitä lajeja, joissa miltei jokainen katsomoon eksynyt myös harrastaa itse lajia, ja tämä tietysti vaikuttaa melko positiivisesti yleisön urheilulliseen yleisilmeeseen) myös kannustavaa. Hienoa oli myös päästä livenä todistamaan kisaajien keskinäistä tsemppiä. Kun viimeisessä eli kovimmassa erässä joissain lajeissa nopeimmat ehtivät maaliin jopa minuutteja ennen viimeisiä kilpailijoita, eivät starat jääneet paikoilleen lepuuttelemaan vaan painelivat kannustamaan kanssakilpailijoitaan.
Sen verran oli kiva reissu, että jos vain mahdollista, pitänee ensi vuonnakin koittaa järjestellä jonkinlainen kisamatka. Hauskaa olisi jonain päivänä myös käydä katsomassa itse Gameseja Kalifornian auringon alla, mutta se jääköön nyt toistaiseksi haaveilun asteelle.
Tänä viikonloppuna kisataan vielä viimeiset regionaalit (muutama Yhdysvaltain alue sekä Afrikka), jonka jälkeen lGamesien opullinen kisaajakokoonpano onkin selvillä. Tai ainakin Castro taisi ilmoittaa, että tänä vuonna HQ ei aio kutsua kilpailuihin muita atleetteja kuin mitä regionaaleista kisoihin on selviytynyt. Mikäli säät jatkuvat yli viikonlopun yhtä nihkeän epävakaisina kuin nyt, taidan itsekin hieman sohvannurkasta syynätä live-striimejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti