maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kurkistus kulttijargoniin, tai pieni CrossFit-sanasto

Tämä blogi on sattuneista syistä jämähtänyt pyörimään aika pitkälti CrossFit-aiheen ympärille. Vaikka tulee sitä muutakin puuhasteltua, CF on kuitenkin jo reilusti yli vuoden muodostanut treenirutiinieni kovan ytimen. Itse treenin lisäksi olen ollut mukana kisoissa niin katsomossa kuin talkoolaisena, tuomaroinut, hengaillut salilla ja osallistunut kaikenlaiseen oheisaktiviteettiin mitä olemmekin keksineet järjestää (ollaan treenikavereiden kanssa käyty niin keilaamassa, kiipeilemässä kuin pussikaljallakin). No, oli miten oli, tässä kun on kaulaansa myöten trendilajisuossa, tulee myös teksteissä viljeltyä melko paljon CrossFit-spesifiä sanastoa. Mielessäni onkin ollut jo tovin koostaa pieni CrossFit-suomi-sanasto.

© Gregor - flickr - Creative Commons

Yleissanastoa

AMRAP = As many rounds/reps as possible, siis niin monta kierrosta/toistoa kuin mahdollista (annetun ajan puitteissa).

ATG = ass to grass (viittaa kyykkysyvyyteen).

Box = boksi. CrossFit-saleja kutsutaan laajalti bokseiksi, ilmeisesti siksi, että erottauduttaisiin normaaleista "gymeistä". Minä sanon kyllä yleensä ihan vaan että sali. Sitähän se on.

DB = dumbbell eli käsipaino.

DNF = did not finish. Kilpaurheilusta lainattu termi. Tarkoittaa, ettei pystynyt suorittamaan aikaa vastaan tehtävää harjoitusta annetun aikarajan eli time capin puitteissa.

EMOM tai EMOTM = every minute on the minute. Harjoitus, jossa tehdään tietty määrä toistoja jokaisella alkavalla minuutilla.

For time = aikaa vastaan

games = CrossFit Games, lajin suurin vuosittainen kilpailu, joka järjestetään joka kesä Carsonissa, Kaliforniassa. Skaban voittaja nimitetään (ehkä hieman arrogantisti...) planeetan kovakuntoisimmaksi (Fittest on Earth). Gamesien osana ovat myös alkuvuodesta järjestettävät openit, kaikille avoimet karsintalajit, joiden perusteella valitaan kilpailijat regionaaleihin, joista puolestaan parhaat pääsevät itse gameseihin.

GHD = glute ham developer. Keskiaikaisen kidutuslaitteen näköinen härveli, jolla voi treenata vatsa- ja selkälihaksia. Itse en juuri tästä perusta (en myöskään usko vatsarutistuksiin).

GPP = general physical preparedness. Vähän niinku treenaamisen tavoite. Vähän myös partiolaishenkisesti siis ole valmis.

KB = kettle bell eli kahvakuula.

kipping, kippaaminen = ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen syy dissata CrossFittiä, kun "eiväthän ne osaa edes vetää leukaa". Vartalon liikkeen hyödyntäminen liikkeen suorittamisessa (leuanvedon lisäksi kippaamalla voi tehdä esimerkiksi toes-to-bareja ja käsinseisontapunnerruksia): oikein tehtynä kippaaminen keventää liikettä, jolloin niitä on mahdollista suorittaa enemmän ja/tai nopeammin. Missään tietämälläni CF-salilla ei opeteta kippileukoja ensisijaisena leuanvedon muotona, vaan yleisimmin on pystyttävä tekemään useita toistoja ns. tiukkoja leukoja, että saa edes alkaa harjoitella leukoja kippaamalla.

metcon = sanoista metabolic conditioning. Usein amrapina tai aikaa vastaan tehtäviä, hapenottokykyä vaativia kovatehoisia harjoituksia, joista CrossFit on kuuluisa. Useimilla saleilla päivän treeni koostuu lämmittelystä, voima- tai taito-osiosta ja sen jälkeen tehtävästä metconista.

mobbaus = mobility eli liikkuvuusharjoitukset. Aktiivista venyttelyä, kehonhuoltoa ja kehon liikkuvuuden parantamiseen tähtääviä harjoituksia, joissa käytetään usein apuna putkirullausta, lacrossepalloja ja kuminauhoja.

RM = repetition maximum. Yleisimmin muodossa 1RM, one rep max eli yhden toiston maksimi, mutta myös 3RM, 5RM jne. käytetään.

RX, RX'd = as prescribed, määrättynä: harjoitus on tehty ohjepainoilla ja/tai liikestandardeilla, skaalaamatta

Scaling, skaalaus = treenin muokkaaminen omia voimatasoja ja taitoja vastaavaksi. Skaalaamista suositellaan, jotta jokainen pystyy tekemään mielekkään määrän toistoja sopivalla rasituksella ja täten kehittymään.

time cap = aikaraja, jonka puitteissa aikaa vastaan harjoitus on saatava suoritetuksi.

WOD = Workout of the day, päivän treeni. Näkee usein käytettävän ristiin metconin kanssa. ks. myös seuraava.

Benchmarkit, benchmark wodit = Tiettyjä, vakiintuneita harjoituksia, joita tehdään jotakuinkin kaikilla CrossFit-saleilla aina silloin tällöin. Näitä voi käyttää apuna oman kehittymisen seuraamisessa (kunhan muistaa jonnekin raapustaa aiemman tuloksensa), ja miksei tietysti myös verratakseen omia tuloksiaan toisten tuloksiin, jos sellaista haluaa. Benchmarkeja on pääasiassa kahta sorttia: girls ja heroes. ks. myös seuraava.

Hero wods = Yleensä työssä tai virantoimituksessa menehtyneiden sotilaiden, poliisien tai palomiesten kunniaksi nimettyjä, usein tavallista vaativampia harjoituksia (valtaosa näistä on nimetty kuolleiden yhdysvaltalaissotilaiden mukaan). Benchmarkeja nämäkin.

WU = warm up, lämmittely (tärkeää)

   ©Andrew Crookston - 
flickr - Creative commons

Liikkeitä

BS = back squat, takakyykky. Suositellaan tehtäväksi tanko korkealla selässä ja vähintään niin syvänä, että lantion kulma rikkoo polvien tason eli below parallel.

C&J = clean & jerk, rinnalleveto ja ylöstyöntö. Tempauksen lisäksi toinen painonnostoliike.

DL = deadlift eli maastaveto.

DU = double-unders, hyppynaruhyppyjä, joissa naru kulkee yhden hypyn aikana kahdesti jalkojen ali. Liike, jonka toiset oppivat nopeasti ja toiset eivät tunnu oppivan millään (itse onnekseni kuuluin ensinmainittuihin).

FS = front squat, etukyykky.

HSPU = handstand push-up eli hupsu, käsinseisontapunnerrus.

K2B = knees to elbows, tangossa roikkuen rutistetaan niin, että polvet osuvat kyynärpäihin. Tätä pidetään usein T2B-liikkeen helpompana versiona.

OHS = overhead squat eli valakyykky. Tanko suorilla käsillä pään yläpuolella. Kädet ovat yleisimmin ns. tempausleveydellä.

MU = muscle-up eli voimaveto. Liike, jossa sulavasti roikusta siirrytään leuanvedon ja dipin kautta tangon tai voimistelurenkaiden päälle. CrossFitissä eräänlainen kuningasliike, mikä varmaan huvittaa rengasvoimistelijoita, jotka käyttävät samaa liikettä lähinnä siihen, että pääsevät rengailla asentoon, josta se varsinainen voimistelu alkaa.

pistooli = pistol squat eli yhden jalan kyykky. Lemppareitani. Vaatii enemmänkin liikkuvuutta kuin raakaa voimaa.

SDHP = inhokkiliikkeeni sumo deadlift high pull, olisiko tuo nyt sitten sumo-maastaveto-pystysoutu.

T2B = toes to bar, liike, jossa roikutaan tangossa ja nostetaan varpaat tankoon. Voidaan suorittaa joko strictinä tai kippaamalla eli vartalon liike-energiaa apuna käyttäen.

TGU = Turkish Get Up eli turkkilainen ylösnousu. Aloitusasennossa maataan selällään lattialla, niin, että toinen käsi on ojennettuna eteenpäin ja siinä on paino (tanko, kahvakuula, käsipaino). Tästä noustaan hallitusti seisomaan ja palataan takaisin lähtöasentoon.

thruster = liike, joka yhdistää etukyykyn ja vauhtipunnerruksen. Tanko eturäkissä siis suoritetaan etukyykky, josta yhtenäisellä jatketaan tanko suoraan ylös suorille käsille. Useimmat inhoavat näitä, mutta minä kyllä vähän tykkään.

WB = wall ball, liike, jossa voikkapallo (ns. medicine ball) heitetään seinälle tiettyyn korkeuteen, otetaan pallo kiinni ja toistetaan. Liike suoritetaan kyykyn kautta. Target on yleensä 2,5-3 m korkeudessa ja pallo painaa 14 tai 20 paunaa (reilu 6 kg ja n. 9 kg).

© Amy Selleck - flickr - Creative Commons

Näiden lisäksi treeneissä törmää jatkuvasti mm. monenlaiseen tarkempaan painonnosto- ja voimistelusanastoon. En itsekään muista monienkaan rengasjuttujen nimiä. Sanasto on voittopuolisesti englanninkielistä, mitä pidän lähes yksinomaan positiivisena asiana tässä yhteydessä. Tästä syystä pärjäsin mainiosti esimerkiksi saksalaisella CrossFit-salilla, vaikka saksani on niin ruosteista, ettei se pääsisi mistään katsastuksesta läpi.

Lisään sanastoon lisää termejä, jos jotain tulee mieleen. Niitä saa toki myös ehdottaa kommenttiosiossa!

4 kommenttia:

  1. Kattava listaus, ei juuri tule mieleen lisättävää. Paitsi DB = dumbbell = käsipaino ja GHD = glute ham developer = se vatsalihas/takaketjukehittäjäsysteemi. :D

    Ja sitten vielä se, että niitä benchmark wodeja on jonkin verran muitakin kuin tytöt ja sankarit, esim. The Seven, Fight Gone Bad ja Filthy Fifty. Unohtamatta tietenkään omia suosikkejani Crossfit Totalia ja Total 2:ta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Joo, dumbbellit unohtu! GHD:n jätin pois kun en erityisesti pidä siitä masiinasta, mut ehkä senkin voisi lisätä :D

      Ja laitoinkin tuohon, että benchmarkit on pääasiassa tyttöjä ja heroja, mutta hyvä täydennys kuitenkin! Paitsi että The Seven taitaa noista olla herowodi, siinä muistaakseni muistetaan kai seitsemää CIA:n agenttia, jotka menehtyi Afganistanissa samassa itsemurhapommittajan iskussa.

      Kiitos huomiosta :)

      Poista
    3. Oho, luin näköjään huolimattomasti sen kohdan kun en huomannut tuota "pääasiassa". ;) Enkä muuten tiennytkään tuota Sevenistä! :)

      Poista