Röyhkeän ulkonäkökeskeinen katsaus jalkapallon MM-kisoihin

Tässä blogissa on (toivottavasti) ollut tapana pitää suhteellisen tiedostavaa, pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän feminististä linjaa ulkonäköasioissa: herutuskuvat ja perseposet, kritiikitön ihmisvartalon esineellistäminen, yletön objektifiointi, tympeät motivaatiokuvat ja yleinen ulkonäkökeskeisyys ovat täällä pitkälti ei-toivottua sisältöä. Ihmisvartalossa on paljon kiinnostavampiakin ominaisuuksia kuin sen ulkonäkö. Paitsi tietysti jos kyseessä on nuori, miespuolinen urheilija.

Viimeinen lause oli vitsi (tajusitte varmaan. Vastustan myös nuorten miesvartaloiden objektifiointia). Kauniita ihmisiä on kuitenkin kiva katsoa, ja kahta kivempaa niitä on katsoa tekemässä jotain (esimerkiksi urheilemassa). Mahdollisesti tästä syystä olen viime aikoina osallistunut jokusen kerran ajankohtaiseen, komeimpia jalkapalloilijoita koskevaan keskusteluun sekä täällä virtuaalimaailmassa että ihan tuolla ulkona. Ainakin joiltakin osin kyse on tietysti naistenlehtien ahkerasti käyttämän "komeimmat futistähdet" -konseptin karnevalisoinnista, sillä kyllä minua ainakin ensisijaisesti nimittäin futiksen mm-kisoissa kiinnostaa kuitenkin se itse peli.

Oli miten oli, nyt kun olen tässä yrittänyt tiedostavasta maineestani pelastaa mitä pelastettavissa on, on aika lyödä eetteriin Mahdollisten sivuvaikutusten kuumimmat futaajat Brasilian MM-kisoissa 2014 -lista. Vastapainoksi voin sittemmin laatia jonkun ihan oikeisiin pelillisiin asioihin keskittyvän jalkapallopostauksen (tuleepa jotain muutakin sisältöä kuin iänikuista CrossFittiä).

Okei, here we go. Tässä siis kymmenkohtainen, puhtaasti allekirjoittaneen omiin mieltymyksiin ja päähänpistoihin perustuva lista näiden jalkapallon maailmanmestaruuskisojen kuumimmista pelaajista. Myös huonot vitsit ovat ihan omiani. Kaikki kuvat sen sijaan ovat Wikimedia Commonsista (Creative Commonsin alaisia).

10) Blondattua tukkaa sporttaava Japanin Keisuke Honda pitää listan jumbosijaa ja saa myös edustaa koko laajaa Aasiaa ihan yksinään. 28-vuotias keskikenttäpelaaja edustaa Serie A:ssa AC Milania varsin, ehem, edustavasti.

Keisuke Honda

Japanin maajoukkue, AC Milan

9) Portugalin maajoukkueesta listalle pääsee tatuoitu partaveikko Raul Meireles. Allekirjoittaneen kanssa samana vuonna syntynyt keskikenttäpelaaja näyttää pitkälti tyypiltä, jonka kanssa saattaisi hyvällä mäihällä istua samassa baaripöydässä. Paitsi että mies on tietysti ammattijalkapalloilija.

Raul Meireles

Portugalin maajoukkue, Fenerbahçe SK

8) Brasilian kultapoika Neymar da Silva Santos Junior kuuluu tälle listalle. 22-vuotias komistus tekee viimeistään nyt lopullisen läpilyöntinsä. Barcelonan riveissä Neymar on jäänyt Messin varjoon, mutta Seleçãon riveissä maaleja syntyy.

Neymar Jr

Brasilian maajoukkue, FC Barcelona

7) Seuraavana keskikentän taikuri, Italian Andrea Pirlo. 35-vuotias keskikenttäpelaaja tunnetaan kentällä huikeista syötöistä ja taitavasta pelinrakentelusta, kentän ulkopuolella pettämättömästä tyylitajusta ja viininviljelyharrastuksesta. Ja sitten vielä toi parta!

Kuka: Andrea Pirlo
Missä pelaa: Italian maajoukkue, Juventus FC

6) Kuutossijaa listalla pitää näissä kisoissa pahan kerran epäonnistunut San Iker, Espanjan maajoukkueen  33-vuotias maalivahti Iker Casillas. Iker tiputti muuten listalta niin Gerard Piquen kuin Xavinkin, sillä kustakin maajoukkueesta pääsi mukaan vain yksi pelaaja (Espanjan maajoukkueen plantilla on kyllä kokonaisuudessaan varsin miellyttävää katseltavaa, tosin saatan olla hieman puolueellinen tässä asiassa).

Iker Casillas

Espanjan maajoukkue, Real Madrid

5) Sitten esiin pääsee toinen maalivahti, Meksikon joukkueen Guillermo 'Memo' Ochoa. Minun tietoisuuteeni 28-vuotias Ochoa nousi vasta Brasiliaa vastaan pelatun ottelun erinomaisten torjuntojen myötä. "Läpäisemätön" Ochoa pääsi saman tien lukuisten internetmeemien kohteeksi. Pahoitteluni siitä, että vaikkakin toiminnallinen, kuva ei ole kaksinen. Vapaakäyttöisissä kuvissa ei ollut järin suurta valinnanvaraa.

Guillermo 'Memo' Ochoa

Meksikon maajoukkue, AJ Ajaccio

4) Pysytään edelleen Latinalaisessa Amerikassa. Jalkapallolegenda Maradonan tyttären kanssa naimisissa oleva Argentiinan Sergio Agüero on myös ansainnut paikkansa listalla. 26-vuotiasta hyökkääjää on iät ajat pidetty Messin ohella maansa lupaavimpana jalkapalloilijana. Lunastaako kaksikko näissä kisoissa vihdoin lupaukset?

Sergio Agüero

Argentiinan maajoukkue, Manchester City

3) Ranskan Olivier Giroud ei puolestaan ole ihan suurimpia suosikkejani, mutta tunsin suurta painetta ottaa mukaan myös jonkun ranskalaispelaajan. Ja onhan tämä 27-vuotias Arsenal-hyökkääjä kuitenkin varsin mukiinmenevä.

Olivier Giroud

Ranskan maajoukkue, Arsenal FC

2) Kisoissa tähän asti varsin mallikkaasti pelanneen Hollannin maajoukkuetta listalle pääsee edustamaan Nigel de Jong. Vaikka kokemukseni mukaan tyypillisempää alankomaalaista miesotosta edustaisikin pitkänaamainen ja isosuinen hujoppi Robin van Persie, 29-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja vie tällä kertaa pisteet kotiin.

Nigel de Jong

Hollannin maajoukkue, AC Milan

1) Kärjessä on kahinaa, mutta tällä kertaa Saksa voittaa ja ykköspaikan vie vasta 25-vuotias Mats Hummels. Pitkänhuiskea Borussia Dortmundin keskuspuolustaja meinasi aiheuttaa tädille slaagin, kun tämä jo alkupeleissä kaadettiin niin, että jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Mies ei kuitenkaan loukkaantunut, joten häntä voitaneen ihastella kentällä  vielä jatkossakin (ellei sitten käy niin hullusti, että Saksakin putoaa jatkosta, mikä ei tosin tällä hetkellä näytä kovin todennäköiseltä.

Mats Hummels

Saksan maajoukkue, Borussia Dortmund

Bubbling under: yllä siis kymmenen silmäämiellyttävintä pelaajaa. Pelaajien (ja sen pelin, tietty) lisäksi kentällä on usein muutakin silmänruokaa. Niinpä ekstrapaikan listan ulkopuolelta saa Kroatian päävalmentaja Niko Kovac. 42-vuotias entinen keskikenttäpelaaja vei huomioni Kroatian ja Meksikon välisessä ottelussa. Kannatin Meksikoa, mutta kyllä minua vähän kieltämättä harmitti, että Kroatia jäi neljännesvälierien ulkopuolelle.

Listan ulkopuolelle jäi varmasti monta sieltä paikkansa ansaitsevaa pelaajaa. En ole juurikaan perehtynyt esimerkiksi afrikkalaisjoukkueiden tarjontaan tässä mielessä. Monta soveliasta pelaajaa jäi ulkopuolelle siksi, että heidän maajoukkuettaan pääsi edustamaan joku toinen komistus, ja monta hyvää pelaajaa jäi ulkopuolelle siksi, että nyt ei haettu hyvää jalkapalloilijaa vaan silmänruokaa kotisohville. Tosin esimerkiksi Leo Messin pallon käsittely on niin kaunista, että se voisi yksinään voittaa ihan mitkä missikisat tahansa, ja jonka rinnalla miehen ulkonäkö on täysin yhdentekevä asia.

Box Battle 2014: tuomarointihommissa

Avasin tässä männä viikonloppuna urani ihan oikeana CrossFit-tuomarina. Keväällä toki ennen Openeita kävin CF-tuomaroinnin "kirjekurssin" ja tuomaroin useita open-lajeja oman salin treenikavereille, mutta lauantaina kilpailtuun Box Battle -tiimikisaan pestauduin ensimmäistä kertaa oikeaksi kisatuomariksi.

Box Battle käytiin Espoon Barona-areenalla ja siellä mittaa toisistaan ottivat 30 esikarsinnan kautta mukaan päässyttä joukkuetta. Kukin joukkue koostui kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta, kisasuorituksia joukkueet tekivät niin pareina kuin yksilöviestinäkin. Lajeja oli yhteensä seitsemän, joiden jälkeen viisi parasta tiimiä eteni vielä finaaliin. Lajien tarkat sisällöt voi tutkia esim. täältä, mutta lyhyesti voinee todeta, että hyvin perus-CrossFitissä enimmäkseen pysyteltiin: kilpailijat pääsivät niin tekemään painonnostoa kuin sprinttijuoksuakin, ja vakioliikkeistä mukana olivat niin leuanvedot, wall ballit, tuplanaruhypyt, toes-to-barit kuin thrusteritkin.

Kuvan nappasi ystäväni Karkki. Menossa
ensimmäisen lajin pari-mavet.

Me tuomarit kokoonnuimme tuomaripalaveriin edellisenä iltana, jolloin myös kisalajien sisältö ja liikestandardit käytiin läpi. Varsinaisesti homma alkoi lauantaiaamuna, jolloin kisailijoita briiffattiin ensimmäisten viiden lajin sisällöstä (avauslaji tosin oli paljastettu jo aiemmin), säännöistä ja liikestandardeista. Klo 9 starttasi ensimmäisen lajin ensimmäinen erä (cf-jargonilla ensimmäisen eventin ensimmäinen heat).

Kuvasta kiitos Pertulle. Toinen laji käynnissä.

Aluksi tuomarointi jännitti ihan kipeästi. Epäilin, että sekoan laskuissa, olen liian löperö, tuomitsen väärin ja unohdan käynnistää sekuntikellon. Käytännössä tuomaroidessa pitikin olla skarppina koko ajan, mutta se ei ollut erityisen haastavaa, enkä seonnut laskuissa. Haastavimmaksi tehtäväksi osoittautui kilpailijoille kommunikointi kisan tiimellyksessä: areenalla oli melkoinen meteli, yleisön kannustuksen ja raikuvan musiikin päälle sai toistoja huutaa tosissaan kurkku suorana, ja jos liikkeessä oli jotain korjattavaa tai huomautettavaa, sai kyllä kailottaa saadakseen viestinsä perille.

Allekirjoittanut keskellä. Kuva
tapahtuman fb-sivuilta.

Kokonaisuutena tuomarointi oli kuitenkin kiva kokemus, oli hauska päästä ihmettelemään kisatunnelmia ikään kuin sisäpuolelta. Kilpailijat olivat mukavia ja reippaita ja kanssatuomarit myös kivoja. Päätuomarit/järjestäjät Hannu ja Mikko jaksoivat hyvin tyhmiä kysymyksiä ja pieniä informaationkulullisia haasteita lukuunottamatta kaikki meni oikein sujuvasti.

Seuraavaksi ajattelin sitten tarjoutua tuomaroimaan elokuisiin Karjalan kovin -kisoihin Lappeenrantaan. Näiden kisojen karsintailmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Ilmoittautuminen päättyy 25.6., jonka jälkeen julkaistaan karsintalaji, jonka suorittamiseen on aikaa runsas viikko. Jännää!

Miksi (ihmeessä) juoksen?

Otsikon kysymys ei ole retorinen, eikä tämä juttu käsittele syitä, miksi kannattaa juosta. Päinvastoin, kävin eilen heittämässä reilun kuuden kilometrin lenkin ja mietin lähes koko ajan MIKSI. Aloin siis miettiä, minkä ihmeen takia oikein käyn juoksemassa (ei sillä, että kävisin kovin usein. Nykyään ehkä kaksi tai kolme kertaa kuussa).

Totesin juuri viikonloppuna kavereille ääneen, että juokseminen on mahtavaa noin joka kuudes kerta (nykyisellä tahdilla siis noin joka kolmas kuukausi). Suunnilleen puolilla kerroista lenkillä on ihan mukavaa. Ja loput lenkit ovatkin sitten silkkaa kärsimystä. Jalat painavat tonnin, askel ei todellakaan rullaa, hikoiluttaa, hengästyttää ja ennen kaikkea vituttaa koko juokseminen. Harrastuksena juoksemisen vitutus-palkinto-suhde on siis melko vinksahtanut (omalla kohdallani). CrossFit, uinti, pyöräily ja kiipeily tuottavat hyvää fiilistä ja onnistumisen tunteita paljon paremmalla suhteella. Ja silti minä vaan juoksen.

Uudet juoksukengät, vaihteeksi.

Tosin joskus olen juossut enemmänkin (ja joskus paljon vähemmän). Lukioaikoina kävin silloin tällöin lenkillä, ja senkin jälkeen seuraavat vuodet hyvin satunnaisesti. Jossain vuoden 2007 tienoilla lenkkeilyyn tuli pitkä tauko, kunnes sitten kesällä 2008 päätin aloittaa säännöllisen juoksemisen.

Alussa juoksukuntoni oli aivan surkea, en tahtonut jaksaa kiertää Töölönlahtea edes yhtä kierrosta (2,2 km) juosten. Juoksemisen aloittaminen on kuitenkin siitä älyttömän palkitsevaa, että siinä tulee tosi nopeasti tosi paljon paremmaksi. Kävin tuona nimenomaisena kesänä juoksemassa ehkä keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Pian jaksoin helposti kiertää Töölönlahden juosten kerran, sitten kahdesti, ja heinäkuussa tein jo joitain yli 10 kilometrin lenkkejä. Sain syntymäpäivälahjaksi sykemittarin, tarkkailin sykealueita, tein kovatehoisia lyhyitä lenkkejä ja pitkiä ja matalasykkeisiä. Jossain vaiheessa suurin into hieman laantui, mutta kävin kuitenkin vähintäänkin viikottain juoksemassa, useimmiten pari kolme kertaa viikkoon.

Nykyisiin treenirutiineihini juokseminen sopii verrattain huonosti: erityisen tarpeetonta ja jopa typerää on ravata pitkiä peruskestävyyslenkkejä (niitä yli kympin jolkotteluja), tai ainakaan niistä ei ole mitään hyötyä suorituskyvyn -- lihasmassan, räjähtävyyden, nopeuden, hapenottokyvyn jne.-- kannalta. Jos minun jotain kannattaisi juosta niin intervalleja ja mäkivetoja (joita ei juurikaan tule juostua, ellei sitten aseella uhata).

Mietin siis, onko se silloin tällöin tuleva juoksuflow todella se syy, miksi jaksan kerta toisensa jälkeen pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä tuonne pinkomaan pitkin rantoja? Minua ei juurikaan kiinnostaa kehittyä juoksijana, enkä varsinkaan tunne erityistä mielenkiintoa juoksutapahtumia kohtaan (ellei sitä triathlon-haavetta lasketa). Kokonaisvaltaisen suorituskyvyn kannalta juoksulenkki on melko hyödytön harjoite eikä se ole edes yleensä kovin hauskaa. Paitsi silloin kun se on. Juoksuflow on nimittäin varsin omanlaisensa tunne: se fiilis, kun jalat tuntuvat pinkovan kuin itsestään, hengitys kulkee, vauhtia pystyy nostamaan ja suorastaan leijuu pari senttiä maanpinnan yläpuolella.

Lienee jonkinlainen addiktio siis tämäkin. Potentiaalisen kärsimyksen sietäminen kerta toisensa jälkeen vain siksi, että joskus käy hyvin, lenkki kolahtaa ja urheilijaparka pääsee juoksupöllyyn (tai millä suomennoksella tuota runner's high'ta sitten haluaakaan kutsua). AMAZING.

Edellinen kovan luokan runner's high osui muuten kohdalle Berliinissä. Pakkasin reissuun juoksukengät, koska olin jo edellisellä kerralla halunnut käydä juoksemassa Tempelhofin jättiläismäiseksi puistoksi muutetulla lentokentällä. Sunnuntai-iltana kiskaisin sitten lenkkikamat niskaan, laitoin musat soimaan ja lähdin kohti lentokenttää (majapaikkani ovelta oli sinne ehkä reilun kilometrin, ehkä kahden verran). Hölkyttelin alkuun kohtuullisen rauhallista vauhtia ja boogie oli hyvä. Nostin pikkuhiljaa juoksuvauhtia ja päästessäni kiitoradalle meno oli jo aivan käsittämätöntä. Berliinin taivas oli todella avara, ilta kaunis ja maisemat aivan lyömättömät. Ylipäänsä kuinka siistiä on juosta kiitoradalla! Juoksin lopulta reilun tunnin ja tunsin loppuun asti suunnilleen leijuvani eteenpäin. Jos juokseminen olisi aina tuollaista, en mitään muuta tekisikään. Ikinä.

No, eihän se ole. Mutta en taida vielä lopettaa juoksupöllyn tavoittelua.

Kurkistus kulttijargoniin, tai pieni CrossFit-sanasto

Tämä blogi on sattuneista syistä jämähtänyt pyörimään aika pitkälti CrossFit-aiheen ympärille. Vaikka tulee sitä muutakin puuhasteltua, CF on kuitenkin jo reilusti yli vuoden muodostanut treenirutiinieni kovan ytimen. Itse treenin lisäksi olen ollut mukana kisoissa niin katsomossa kuin talkoolaisena, tuomaroinut, hengaillut salilla ja osallistunut kaikenlaiseen oheisaktiviteettiin mitä olemmekin keksineet järjestää (ollaan treenikavereiden kanssa käyty niin keilaamassa, kiipeilemässä kuin pussikaljallakin). No, oli miten oli, tässä kun on kaulaansa myöten trendilajisuossa, tulee myös teksteissä viljeltyä melko paljon CrossFit-spesifiä sanastoa. Mielessäni onkin ollut jo tovin koostaa pieni CrossFit-suomi-sanasto.

© Gregor - flickr - Creative Commons

Yleissanastoa

AMRAP = As many rounds/reps as possible, siis niin monta kierrosta/toistoa kuin mahdollista (annetun ajan puitteissa).

ATG = ass to grass (viittaa kyykkysyvyyteen).

Box = boksi. CrossFit-saleja kutsutaan laajalti bokseiksi, ilmeisesti siksi, että erottauduttaisiin normaaleista "gymeistä". Minä sanon kyllä yleensä ihan vaan että sali. Sitähän se on.

DB = dumbbell eli käsipaino.

DNF = did not finish. Kilpaurheilusta lainattu termi. Tarkoittaa, ettei pystynyt suorittamaan aikaa vastaan tehtävää harjoitusta annetun aikarajan eli time capin puitteissa.

EMOM tai EMOTM = every minute on the minute. Harjoitus, jossa tehdään tietty määrä toistoja jokaisella alkavalla minuutilla.

For time = aikaa vastaan

games = CrossFit Games, lajin suurin vuosittainen kilpailu, joka järjestetään joka kesä Carsonissa, Kaliforniassa. Skaban voittaja nimitetään (ehkä hieman arrogantisti...) planeetan kovakuntoisimmaksi (Fittest on Earth). Gamesien osana ovat myös alkuvuodesta järjestettävät openit, kaikille avoimet karsintalajit, joiden perusteella valitaan kilpailijat regionaaleihin, joista puolestaan parhaat pääsevät itse gameseihin.

GHD = glute ham developer. Keskiaikaisen kidutuslaitteen näköinen härveli, jolla voi treenata vatsa- ja selkälihaksia. Itse en juuri tästä perusta (en myöskään usko vatsarutistuksiin).

GPP = general physical preparedness. Vähän niinku treenaamisen tavoite. Vähän myös partiolaishenkisesti siis ole valmis.

KB = kettle bell eli kahvakuula.

kipping, kippaaminen = ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen syy dissata CrossFittiä, kun "eiväthän ne osaa edes vetää leukaa". Vartalon liikkeen hyödyntäminen liikkeen suorittamisessa (leuanvedon lisäksi kippaamalla voi tehdä esimerkiksi toes-to-bareja ja käsinseisontapunnerruksia): oikein tehtynä kippaaminen keventää liikettä, jolloin niitä on mahdollista suorittaa enemmän ja/tai nopeammin. Missään tietämälläni CF-salilla ei opeteta kippileukoja ensisijaisena leuanvedon muotona, vaan yleisimmin on pystyttävä tekemään useita toistoja ns. tiukkoja leukoja, että saa edes alkaa harjoitella leukoja kippaamalla.

metcon = sanoista metabolic conditioning. Usein amrapina tai aikaa vastaan tehtäviä, hapenottokykyä vaativia kovatehoisia harjoituksia, joista CrossFit on kuuluisa. Useimilla saleilla päivän treeni koostuu lämmittelystä, voima- tai taito-osiosta ja sen jälkeen tehtävästä metconista.

mobbaus = mobility eli liikkuvuusharjoitukset. Aktiivista venyttelyä, kehonhuoltoa ja kehon liikkuvuuden parantamiseen tähtääviä harjoituksia, joissa käytetään usein apuna putkirullausta, lacrossepalloja ja kuminauhoja.

RM = repetition maximum. Yleisimmin muodossa 1RM, one rep max eli yhden toiston maksimi, mutta myös 3RM, 5RM jne. käytetään.

RX, RX'd = as prescribed, määrättynä: harjoitus on tehty ohjepainoilla ja/tai liikestandardeilla, skaalaamatta

Scaling, skaalaus = treenin muokkaaminen omia voimatasoja ja taitoja vastaavaksi. Skaalaamista suositellaan, jotta jokainen pystyy tekemään mielekkään määrän toistoja sopivalla rasituksella ja täten kehittymään.

time cap = aikaraja, jonka puitteissa aikaa vastaan harjoitus on saatava suoritetuksi.

WOD = Workout of the day, päivän treeni. Näkee usein käytettävän ristiin metconin kanssa. ks. myös seuraava.

Benchmarkit, benchmark wodit = Tiettyjä, vakiintuneita harjoituksia, joita tehdään jotakuinkin kaikilla CrossFit-saleilla aina silloin tällöin. Näitä voi käyttää apuna oman kehittymisen seuraamisessa (kunhan muistaa jonnekin raapustaa aiemman tuloksensa), ja miksei tietysti myös verratakseen omia tuloksiaan toisten tuloksiin, jos sellaista haluaa. Benchmarkeja on pääasiassa kahta sorttia: girls ja heroes. ks. myös seuraava.

Hero wods = Yleensä työssä tai virantoimituksessa menehtyneiden sotilaiden, poliisien tai palomiesten kunniaksi nimettyjä, usein tavallista vaativampia harjoituksia (valtaosa näistä on nimetty kuolleiden yhdysvaltalaissotilaiden mukaan). Benchmarkeja nämäkin.

WU = warm up, lämmittely (tärkeää)

   ©Andrew Crookston - 

flickr - Creative commons

Liikkeitä

BS = back squat, takakyykky. Suositellaan tehtäväksi tanko korkealla selässä ja vähintään niin syvänä, että lantion kulma rikkoo polvien tason eli below parallel.

C&J = clean & jerk, rinnalleveto ja ylöstyöntö. Tempauksen lisäksi toinen painonnostoliike.

DL = deadlift eli maastaveto.

DU = double-unders, hyppynaruhyppyjä, joissa naru kulkee yhden hypyn aikana kahdesti jalkojen ali. Liike, jonka toiset oppivat nopeasti ja toiset eivät tunnu oppivan millään (itse onnekseni kuuluin ensinmainittuihin).

FS = front squat, etukyykky.

HSPU = handstand push-up eli hupsu, käsinseisontapunnerrus.

K2B = knees to elbows, tangossa roikkuen rutistetaan niin, että polvet osuvat kyynärpäihin. Tätä pidetään usein T2B-liikkeen helpompana versiona.

OHS = overhead squat eli valakyykky. Tanko suorilla käsillä pään yläpuolella. Kädet ovat yleisimmin ns. tempausleveydellä.

MU = muscle-up eli voimaveto. Liike, jossa sulavasti roikusta siirrytään leuanvedon ja dipin kautta tangon tai voimistelurenkaiden päälle. CrossFitissä eräänlainen kuningasliike, mikä varmaan huvittaa rengasvoimistelijoita, jotka käyttävät samaa liikettä lähinnä siihen, että pääsevät rengailla asentoon, josta se varsinainen voimistelu alkaa.

pistooli = pistol squat eli yhden jalan kyykky. Lemppareitani. Vaatii enemmänkin liikkuvuutta kuin raakaa voimaa.

SDHP = inhokkiliikkeeni sumo deadlift high pull, olisiko tuo nyt sitten sumo-maastaveto-pystysoutu.

T2B = toes to bar, liike, jossa roikutaan tangossa ja nostetaan varpaat tankoon. Voidaan suorittaa joko strictinä tai kippaamalla eli vartalon liike-energiaa apuna käyttäen.

TGU = Turkish Get Up eli turkkilainen ylösnousu. Aloitusasennossa maataan selällään lattialla, niin, että toinen käsi on ojennettuna eteenpäin ja siinä on paino (tanko, kahvakuula, käsipaino). Tästä noustaan hallitusti seisomaan ja palataan takaisin lähtöasentoon.

thruster = liike, joka yhdistää etukyykyn ja vauhtipunnerruksen. Tanko eturäkissä siis suoritetaan etukyykky, josta yhtenäisellä jatketaan tanko suoraan ylös suorille käsille. Useimmat inhoavat näitä, mutta minä kyllä vähän tykkään.

WB = wall ball, liike, jossa voikkapallo (ns. medicine ball) heitetään seinälle tiettyyn korkeuteen, otetaan pallo kiinni ja toistetaan. Liike suoritetaan kyykyn kautta. Target on yleensä 2,5-3 m korkeudessa ja pallo painaa 14 tai 20 paunaa (reilu 6 kg ja n. 9 kg).

© Amy Selleck - flickr - Creative Commons

Näiden lisäksi treeneissä törmää jatkuvasti mm. monenlaiseen tarkempaan painonnosto- ja voimistelusanastoon. En itsekään muista monienkaan rengasjuttujen nimiä. Sanasto on voittopuolisesti englanninkielistä, mitä pidän lähes yksinomaan positiivisena asiana tässä yhteydessä. Tästä syystä pärjäsin mainiosti esimerkiksi saksalaisella CrossFit-salilla, vaikka saksani on niin ruosteista, ettei se pääsisi mistään katsastuksesta läpi.

Lisään sanastoon lisää termejä, jos jotain tulee mieleen. Niitä saa toki myös ehdottaa kommenttiosiossa!

CrossFit Regionals Eurooppa 2014

Blogi on jäänyt taas vaihteeksi aivan tärviölle, reissut, työt, gradu ja muu elämä ovat painaneet ohituskaistalla blogihommien ohi kahtasataa. Ajoittaista hektisyyttä lukuunottamatta boogie on perushyvä, treeni enimmäkseen kulkee ja kesän tulo ilahduttaa. Parasta taas on ollut aika tiiviillä aikataululla vedetyt kevätreissut, koska matkustelu vaan on parasta, mitä ihminen voi rahoillaan ja ajallaan tehdä.

Toukokuussa ehdin ensin Berliiniin vajaaksi viikoksi. Urheilupuolelta maininnanarvoista sieltä on ainakin aivan huikean juoksuflown vallassa vedetty lenkki Tempelhofin lentokentällä sekä vierailu paikallisella CrossFit-salilla, AXt CrossFit Friedrichshainissa. Molemmille vahva suositus.

Berliinin reissun jälkeen vietin 34 tunnin varikkopysähdyksen Helsingissä, jonka jälkeen hyppäsin aamulennolla kohti Kööpenhaminaa ja CrossFit Regionals -kisoja. Perillä odotti mahtava AirBnB:n kautta vuokrattu kämppä Vesterbrosta (jota ei syyttä Kööpenhaminan Kallioksikin sanota, ja jossa viihdynkin ehkä siksi niin mainiosti), leppeän kesäinen sää, Köpiksen mahtava fiilis, kasa huippua seuraa ja tietysti kolme päivää erittäin kovia urheilusuorituksia.

Kansallisesti merkittävintä taisi olla se, että Porin nuori lupaus Jonne Koski meni ja lunasti itselleen paikan CrossFit Gameseihin ja vieläpä hienosti voittamalla koko miesten sarjan. Todella tasavahvaa suorittamista ja hyviä vetoja Jonnelta, niitä oli ilo katsomon puolelta seurata ja yrittää huutaa (toiseksi sijoittuneen) Ruotsin Lukas Högbergin kannustusjoukkoja suohon.

Hyvin vetivät myös Suomesta kisoihin päässeet kolme naista, Saara Laaksonen, Emilia Leppänen ja Heidi Horelli, vaikka kisojen kovin kärki oli naisten sarjassa tälläkin kertaa kovin islantilaispainotteinen (no, oli Norjan Kristin Holte top-kolmosessa kuitenkin). Ylipäänsä Euroopan aluekisat olivat silkkaa Pohjoismaiden hallintaa, ja nyt Samantha Briggsinkin jäätyä ulos, ei Euroopasta matkaa Gameseihin muita kuin pohjoismaalaisia urheilijoita sen enempää yksilö- kuin tiimipuoleltakaan. Iloinen asia meille pohjoisen asukeille, mutta pistää miettimään, kannattaisiko Euroopan alue jossain vaiheessa jakaa kahtia pohjoiseen ja etelään.

Tiimipuolella CrossFit Lappeenrannan tiimi pääsi myös kisoihin. Harmillisesti tiimit mittelivät aina aamulla ensimmäiseksi jo yhdeksästä eteenpäin. Koska päivät olivat muutenkin pitkiä ja halusimme myös hieman ihmetellä Kööpenhaminan iltaelämää, päätimme lyhentää päivää aamusta, ja niinpä näimme tiimien kisailua vain ensimmäisenä kisapäivänä ehkä tunnin ajan.

Regionaaleista jäi kaikenkaikkiaan positiivinen yleisfiilis. Järjestelyt tuntuivat pääasiassa toimivan hyvin, ja vaikka tapahtumapaikalle, Ballerup Super Arenalle, oli keskustasta jonkin verran matkaa, siirtymät sujuivat junalla melko joutuisasti (lisähupia sai siitä, kun bongaili junasta muita samaan kohteeseen matkustavia). Paikan päältä sai niin kahvia kuin olutta (tämä on tietysti urheilukatsojalle tärkeää), ja vaikka periaatteessa sisään ei olisi saanut vielä ruokaa tai juomaa, kuskasimme kyllä joka päivä kasan omia eväitä mukanamme. Nälkäisenä kun on vaikea keskittyä edes seuraamaan toisten urheilemista.

Yleisö oli paitsi erittäin kovakuntoisen näköistä (CrossFit lienee niitä lajeja, joissa miltei jokainen katsomoon eksynyt myös harrastaa itse lajia, ja tämä tietysti vaikuttaa melko positiivisesti yleisön urheilulliseen yleisilmeeseen) myös kannustavaa. Hienoa oli myös päästä livenä todistamaan kisaajien keskinäistä tsemppiä. Kun viimeisessä eli kovimmassa erässä joissain lajeissa nopeimmat ehtivät maaliin jopa minuutteja ennen viimeisiä kilpailijoita, eivät starat jääneet paikoilleen lepuuttelemaan vaan painelivat kannustamaan kanssakilpailijoitaan.

Sen verran oli kiva reissu, että jos vain mahdollista, pitänee ensi vuonnakin koittaa järjestellä jonkinlainen kisamatka. Hauskaa olisi jonain päivänä myös käydä katsomassa itse Gameseja Kalifornian auringon alla, mutta se jääköön nyt toistaiseksi haaveilun asteelle.

Tänä viikonloppuna kisataan vielä viimeiset regionaalit (muutama Yhdysvaltain alue sekä Afrikka), jonka jälkeen lGamesien opullinen kisaajakokoonpano onkin selvillä. Tai ainakin Castro taisi ilmoittaa, että tänä vuonna HQ ei aio kutsua kilpailuihin muita atleetteja kuin mitä regionaaleista kisoihin on selviytynyt. Mikäli säät jatkuvat yli viikonlopun yhtä nihkeän epävakaisina kuin nyt, taidan itsekin hieman sohvannurkasta syynätä live-striimejä.

Älä (tänäänkään) laihduta -päivä

Tänään on Älä laihduta -päivä. Syömishäiriöliiton Suomessa esiin nostama Älä laihduta -päivä nostaa esille jatkuvan laihdutuksen ja laihdutuspuheen normalisoitumisen potentiaaliset haittapuolet esimerkiksi kenen tahansa kehonkuvalle ja itsetunnolle. Tavoitteena on myös kyseenalaistaa laihduttamiseen liittyviäpakkomielteitä ja päähänpinttymiä (joista nyt esimerkkinä vaikkapa pakonomainen kalorienlaskenta, jatkuvat syyllisyydentunteet siitä että syö tai ruoka-aineiden jakaminen kiellettyihin ja sallittuihin). Lisäksi päivällä muistutetaan syömishäiriöistä. Lisää voi lukea Syömishäiriöliiton blogista.

Moni bloggaaja on tarttunut liiton ilmoille heittämään haasteeseen. Itsellänikin oli aikomuksena kirjoitella aiheesta vähän laajemminkin, mutta sitten kävikin niin, että eräs suosikkibloggaajistani, Lilyn kaartiin kuuluva Fitness Führer kiteytti omat ajatukseni eriomaisen hyvin. Käykää lukemassa.

Kuvassa ei ole kaksistakaan thigh gapia. Eikä tule, ja
hyvä niin.

No, jotain nyt vielä itse aiheesta jaaritellakseni korostan, että kyse ei siis ole siitä, että laihduttaa ei saisi, saati siitä, että tässä nyt jotenkin syleiltäisiin ylipainoa tai epäterveellisiä elämäntapoja. Kyse on siitä, miten järjetöntä ja myös haitallista on se, että erityisesti naispuolisesta väestöstä merkittävä osa on jatkuvasti dieetillä, laihiksella, pudottaa pari kiloa tai ainakin koko ajan puhuu siitä, miten ei kyllä pitäisi ottaa pullaa, miten pitäisi saada itsensä kesäkuntoon, miten kauhean paljon kaloreita ruoassa x on. Ja niin edelleen, ad infinitum. Laihdutusdiskurssia ylläpidetään naistenlehdissä, työpaikkojen kahvihuoneissa, sovituskopeissa, kuntosaleilla, peruskouluissa, missä tahansa. Se, että (nainen) on dieetillä, on yhteiskunnassa normaali tila. Jumalauta. (Samaan aikaan sitä on myös ylipaino, ironista kyllä. Tai onko se nyt toisaalta suurikaan ihme, jos iso osa populasta on saanut aineenvaihduntansa, hormonitoimintansa ja lihasmassansa kadoksiin vuosikausien laihduttelulla ja toinen merkittävä osa kompensoi vajareita övereillä).

Olen itse siitä onnekkaassa asemassa, että oma äitini ei ole erityisesti ollut mikään sarjalaihduttaja, enkä muista hänen koskaan tuskailleen kiloja tai sättineen itseään (eikä hänellä siis siihen mitään syytä olisikaan, mutta kokemukseni mukaan hyvin monet täysin normaalipainoiset, jopa hoikat naiset silti tekevät niin). Sukulaiset, tuttavat tai opettajat eivät ole myöskään allekirjoittaneen painosta huomautelleet, enkä koskaan olekaan ollut ns. laihdutuskuurilla.

En kuitenkaan minäkään ole immuuni kulttuuriselle laihdutuspropagandalle ja tietynlaiselle, hyvin hoikalle vartaloihanteelle, joka mediassa lähes yksinomaisesti saa naisvartaloa edustaa. Sen olen jo kauan sitten todennut, että näillä reisillä on turha ajatellakaan mitä thigh gapia (lisäksi minun on vaikea keksiä epärelevantimpaa asiaa, jota tavoitella), eikä minun muutenkaan tarvitse yrittääkään näyttää alusvaatemallilta, koska en ole alusvaatemalli eikä sellaiselta näyttäminen ole minun työtäni. Koska minulle ei edes makseta siitä, että täytän kulttuurisen kauneusihanteen, teen mieluummin rajallisella vapaa-ajallani jotain mielenkiintoisempaa kuin pulmikoin kaloreita ja painoindeksejä. Esimerkiksi nostan rautaa, juon kahvia, ajelen fillarilla, tanssin diskossa, luen kirjoja, puhun ja pussaan. Suosittelen kaikille muillekin!

How could I forget to mention that the bicycle is a good invention

Oho, blogi on taas jäänyt ihan lapsipuolen asemaan. Ajattelin kuitenkin tänään kirjoitella tärkeästä asiasta, nimittäin polkupyöräkauden avauksesta. Tänä vuonna talvikausi jäi melko lyhyeksi, ajelin nimittäin fillarilla töihin ja treeneihin vielä tukevasti joulukuun alkuviikoilla. Tiet Helsingissä ovat olleet sulat ja lumettomat jo hyvän tovin, joten kulkupelin olisi varmaan voinut ottaa talviteloilta jo pari viikkoa aiemmin, ellei se olisi vaatinut muutamia korjaustoimenpiteitä (takajarrun vaijeri oli löystynyt ja ketju sen verran kulunut ja kärsinyt, että se piti vaihtaa).

Vitkastelin pyöränkorjausasiassa hyvän tovin ja tajusin äkkiä, että huhtikuun alussa ei ole ihan harvassa ne tyypit, jotka vievät fillarinsa korjaamokäynnille. Koska olen jonkin verran ennenkin tuon mankelin kanssa puljannut, koonnut ja purkanut, totesin, että paras käydä korjaustoimeen ihan itse, mikäli mielin saada kaksipyöräisen alle millään järkevällä aikataululla.

Korjattu Kona nojailee roskakatokseen sillä
välin kun minä nostan rautaa.

Kävin ostamassa uuden ketjun ja ketjutyökalun. Eilen sitten töiden jälkeen kaivoin esiin pyöränkorjausvälineet ja pesuaineen ja aloin puuhaan. Pienen googlailun, ihmettelyn ja puhdistusoperaation jälkeen olin saanut vanhan ketjun irti ja takajarrun jarrulevyt säädettyä. Katkaisin uuden ketjun vanhan kanssa samanmittaiseksi ja aloin sijoitella sitä paikoilleen. Pienen säätämisen ja tuskanhikoilun jälkeen sain kuin sainkin uuden ketjun kiinni ihan niinkuin kuuluikin. Myös jarruvaijerin säätäminen oli lopulta ennakoimaani helpompi homma. Lopuksi tarkistin vielä ruuvien ja osien kireyden sekä ajelin pienen kierroksen pyörällä todetakseni, että se tosiaan oli ehjä. Parin päivän ja useamman kympin sijasta kului pari tuntia ja alle 20 euroa. Vaikka maksan ihan mielelläni ammattilaisille esimerkiksi pyörän korjaamisesta, on jotenkin kauhean rauhoittava tieto, että osaa tarpeen vaatiessa korjata itsekin aika paljon (paitsi takavaihtajan. Takavaihtajan säätäminen on ihan kauheaa hommaa). Lisäksi polkupyörän kanssa puuhastelu on varsin mielenkiintoista puuhaa.


Tänään sitten koittikin se kauan odotettu päivä: polkupyöräkauden avaus. Huristelin töihin, tosin työmatkani on niin lyhyt, että en ehtinyt nauttia kuin muutaman minuutin. Töissä kuuntelin Queenin Bicycle Racea ja fiilistelin aurinkoista säätä. Kolmen maissa pistin koneen kiinni. Ensitöikseni piipahdin Liisankadun Shellillä täyttämässä renkaat (ja sain muuten taas erinomaista palvelua. Olin hädintuskin ehtinyt pysähtyä ilmapumpun eteen kun huoltoaseman työntekijä tuli kysymään, halusinko, että hän täyttäisi renkaat puolestani. Tietysti halusin). Sitten poljeskelin kaikessa rauhassa Herttoniemeen reeneihin ja ehdin matkan aikana useamman kerran miettiä, kuinka siistiä polkupyörällä kulkeminen onkaan. Olen yksinkertainen ihminen ja pidän yksinkertaisista asioista.

Iloisen päivän kruunasivat muuten uudet rinnalleveto- ja valakyykkyennätykset. Toisinaan tuntuu, että treeni vähän polkee paikoillaan, joten on erinomaisen mukavaa saada näitä iloisia muistutuksia siitä, että kyllä tässä vaan koko ajan tulee vahvemmaksi ja taitavammaksi. Yeah!